maanantai 16. syyskuuta 2019

Satu Mattila-Laine: Myyty tyttö


Lempi heräsi. Oli hiljaista. Liian hiljaista.
Lempi silitti vieressään olevaa paikkaa, vaikka hän jo käden ojentaessaan tiesi sen tyhjäksi. Keuhkotauti oli vienyt äidin. Äiti ei enää koskaan palaisi.

Satu Mattila-Laineen varhaisnuortenkirja Myyty tyttö kertoo nuoresta Lempistä, joka myytiin huutolaiseksi. Lempi oli elänyt äitinsä kanssa kahdestaan, mutta keuhkotauti vei äidin hautaan ja Lempi jäi orvoksi. Ennen kuin Suomessa oli sosiaalitoimea, joka huolehtisi orvoiksi jääneistä lapsista, kunnat päättivät itse, että se joka maksoi vähiten ns. huutolaislapsesta, sai hänet ilmaiseksi työntekijäksi. Vaatetus, ruoka ja petipaikka piti huolehtia sen talon puolesta, mihin lapsi huudettiin.

Lempi nousi aamuisin viideltä ja kiiruhti aamupuuron jälkeen Lassilan isännän kaupalle. Hyllyt piti täyttää ja lattiat lakaista ennen puodin aukeamista. Sen jälkeen Lempi lähti kouluun eväät korissaan.

Lempi sai käydä koulua, mutta toinen huutolaislapsi samassa talossa ei saanut. Isäntä piti kovaa kuria ja usein Lempi sai nukkua nälissään kylmän porstuan lattialla yönsä, jos jokin ei mennyt isännän mielen mukaan.  Työpäivä jatkui koulun jälkeen, ja työt piti tehdä nopeasti. Astiat pestiin käsin ja hella lämmitettiin haloilla. Vedet kannettiin kaivolta.

Jotkut lapset haukkuivat häntä huutikseksi. Kukahan sen nimityksen oli alun perin keksinyt? Lempi ei enää muistanut eikä halunnutkaan muistaa. Sen sijaan hän muisti hyvin, kuinka huutis, huutis, huutis oli jäänyt ensimmäisen kerran hänen mieleensä soimaan.

Lempin ei auttanut muu kuin purra hampaansa yhteen lasten haukun kuullessaan, sillä hän piti koulun käymisestä ja varsinkin opettajasta. Sitten tapahtui ikäviä asioita ja Lempi pakeni Lassilan isännän talosta yhdessä talon toisen huutolaislapsen kanssa.
Tätä tarinaa oli hyvin surullista lukea. Ensin Lempin äiti kuoli ja sitten hän joutui orpona huutolaislapseksi tekemään pitkää työpäivää. Tämä tarina kosketti minua sielun syövereitä myöten, sillä vuosikymmeniä sitten monen lapsen osa oli joutua huutolaislapseksi, ilmaistyövoimaksi.  Myyty tyttö on haavoitettujen lasten tarina.

Satu Mattila-Laine, Myyty tyttö
Warelia 2019
s. 147
varhaisnuortenkirja

2 kommenttia:

  1. Onpa rankka aihe nuortenkirjassa, mutta samalla kertoo jotain oikeasti tapahtuneesta ja vähän tiedetystä. Kiinnostuin. Esittelystäsi tuli mieleen Heidi Könkään Sandra, joka joutui kanssa lapsena huutolaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole lukenut Sandraa, joten en voi verrata. Huutolaislapsuudesta kertovat kirjat tuovat esille historian kauheuksia. En ymmärrä ollenkaan huutolaislapsisysteemiä. Kuka ylipäätään keksi näin älyttömän toiminnan? Säälin näitä lapsia, joiden lapsuus meni pilalle. On varmaan ollut hyviäkin perheitä, jotka ovat kasvattaneet lapset kuin ominaan. Onneksi kirjan lopputarina on valoisampi.
      Tarina on kerrottu lapsenomaisesti, josta pidin.

      Poista