keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Margaret Atwood: Testamentit



Olimmepa minkä muotoisia ja näköisiä hyvänsä, olimme ansoja ja viettelyksiä kokonaan itsestämme riippumatta. Olimme viattomia ja syyttömiä olentoja, jotka luonnostamme saimme miehet humaltumaan himosta niin että he horjahtivat ja menettivät tasapainonsa ja suistuivat laidan yli.

Kanadalainen Margaret Atwood on kirjoittanut yli kolmenkymmenen vuoden jälkeen jatkokirjan Testamentit jo klassikoksi julistetulle Orjattaresi kirjalle, josta on tehty suosittu tv-sarja. Orjattaresi kirjassa tutustuin Gilead nimiseen valtioon Yhdysvalloissa, valtioon, joka kävi jatkuvaa sotaa ympärillä olevia muita valtioita vastaan. Gilead oli uskonnollisen lahkon nimissä. Erittäin julman lahkon, joka vei ihmisarvon kaikilta naisilta. Nainen ei ollut minkään arvoinen miehiin verrattuna. Orjattaresissa tutustuimme naiseen, joka toimi sijaissynnyttäjänä, jota kutsuttiin orjattareksi. Orjatar oli yksi mahdollinen ammatti Gileadin naisille, martat tekivät kotitöitä, mutta pääasiassa naiset oli tarkoitettu kotiin aviovaimoiksi. Miehet sotivat, vartioivat ja tekivät päätöksiä. He olivat perheen sisällä ja ulkopuolella päättäjiä jokaisesta asiasta.

Nyttemmin kadonneessa entisessä maassani oli kaikki mennyt alamäkeä vuosikaudet. Tulvia, tulipaloja, rajumyrskyjä, hurrikaaneja, kuivuuskausia, vesipulaa, maanjäristyksiä. Liian paljon yhtä ja liian vähän toista. Kunnallistekniikka oli romahtamaisillaan – miksi kukaan ei ollut purkanut atomireaktoreja ennen kuin oli liian myöhäistä? Talouskriisi, työttömyys, syntyvyyden lasku.

Testamentit jatkaa viidentoista vuoden päästä siitä mihin Orjattaresi päättyi. Kirjoissa on samoja henkilöitä esim. komentaja Judd, Lydia-täti ja Vitale-täti. Tädit pyörittävät naisten mitäänsanomatonta elämää, naisillehan juuri mikään ei ole sallittua. Tädit valitsevat nuorille tytöille aviomiehet ja hankkivat orjattaret synnyttäjiksi sekä pitävät huolen sukulinjoista, jotta suvut eivät mene sekaisin. Rukoileminen ja Jumalan ylistäminen ovat Gileadin tärkein tehtävä. Lydia-täti on keksinyt helmitytöt lähetystyöntekijöiksi Kanadaan. Helmitytöt tarkkailivat salakuljetusta ja vakoojia, mutta värväsivät samalla nuoria tyttöjä mukaan Gileadiin.

Ja orjattaret olivat ilman muuta kaksin verroin lutkia, Shunammite sanoi, sillä heillä ei ollut aviomiestä ollenkaan. Orjattarille ei kuitenkaan saanut olla epäkohtelias eikä heitä saanut sanoa lutkiksi, Vidala-täti sanoi pyyhkiessään nenäänsä, sillä orjattaret palvelivat yhteisöä sovituksen kautta, ja siitä meidän kaikkien piti olla heille kiitollisia.

Gilead oli tullut tiensä päähän. Liian paljon pahaa oli tapahtunut sen muurien sisällä. Oli tullut muutoksen aika, mutta mikä laittoi lopullisen muutoksen käyntiin? Oliko se sisäinen halu muuttua ja päästä eroon vaarallisista johtohahmoista vai oliko se jokin ulkoinen taho, joka halusi lopettaa Gileadin toiminnan? Tässä kirjassa naiset nousivat kirjan sankareiksi. Kirjassa on kolme eri-ikäistä päähenkilöä, jotka kertovat oman tarinansa ja miten Gileadin romahdus saatiin aikaiseksi.

Toivon oikein kovasti, ettei tuollaiset hyytävän julmat skenaariot ole edessämme, sillä se tarkoittaisi sitä, että kirjat katoaisivat, lukutaito ja kirjoitustaito olisivat vain miesten ja erittäin harvojen naisten oikeuksia. Kulttuurit, tieteet ja taiteet katoaisivat. Ympärillämme olisi tyhjiö, joka ympättäisiin täyteen vääristynyttä lahkouskontoa ja vallanhimoisia johtohahmoja, jotka tekisivät mitä tahtoisivat. Margaret Atwood on kirjoittanut julmuutta hipovan, mutta toiveikkaan dystopiatarinan Testamentit, joka sai vuoden 2019 Booker-kirjapalkinnon. Muureja rakennetaan jo.

Margaret Atwood, Testamentit *****
Suom. Hilkka Pekkanen
Otavan Kirjasto 2019
s. 485
The Testaments 2019

Margaret Atwood: Orjattaresi

12 kommenttia:

  1. Olipa mukava lukea postauksesi! Atwoodin tuotannosta kyllä pidän, mutta tämä dystopia sattui taannoiseen omaan olemattomaan lukuvireeseeni ja jäi kesken...

    Totta: muureja on muurin päälle, niistä kertoo yllättävästi ja kiinnostavasti uutuuskirja "Jaettu maapallo". Tekisi mieli kysyä, kuin pikku-Sanni ystävätärtäni tiukkaan tapittaen saunan lauteilla: "Mummi, mihin tämä maailma oikein on menossa?"...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne näkyvät muurit jakavat ihmiskuntaa selkeästi, mutta mielestäni pahimpia ovat ihmisten sisäiset muurit. Se kun huomaat selvästi, että minua ei hyväksytä muiden ihmisten keskuuteen, voi olla pahempi kestää kuin se, että naapuri on istuttanut minun pensasaidan viereen kuusiaidan. Testamentit teoksen tarinassa muureja on myös sisäisesti, sillä ihmiset on luokiteltu tiukasti sukupuolen, iän, aseman, taustan ja luonteen mukaisesti.

      Luin lehdestä artikkelin, jossa kerrottiin Suomessa olevan edelleen tiukan rajan, joka on peräisin satojen vuosien takaa, kun Suomi oli jaettu Ruotsin ja Venäjän kesken. Tänä päivänä raja näkyy geneettisessä perimässä, sairauksissa, työllisyydessä, sosiaalisessa eriarvoisuudessa, jne.
      Englantilaiset ja saksalaiset ovat geneettisesti lähempänä toisiaan kuin Etelä- ja Lounais-Suomen versus Pohjois- ja Itä-Suomen ihmiset.
      Genetiikka oli myös Testamentit kirjan tarinassa yksi kiinnostava tekijä.

      Kannattaa antaa kirjalle uusi yritys, kunhan lukuvire on käynnistynyt <3

      Poista
    2. Sisäiset muurit jäivät mietityttämään: kuinka korkeita niistä tulee ulkoapäin rakennetuina, annettuina tekijöinä ja kuinka paljon tiiliä kasaamme toisen päälle omista sisäisitä ajattelu- ja toimintamalleistamme johtuen? Nähtävästi muuraaminen on sujuvampaa kuin purkaminen...

      Mielenkiintoinen artikkeli, tarkoittanet Pähkinäsaaren rauhan rajaa, joka tuntuu pitävän pintansa. Genetiikka on kiintoisaa, kiitos pukkauksesta varaan Testamentin uudelleen;)

      Poista
    3. Kiitos Takkutukka itsellesi. Itsekin jäin artikkelin luettuani miettimään niitä sisäisiä rajoja/muureja, että mistä ne oikein kehittyvät. Luulenpa, että niitä kehitetään aluksi kasvatuksen keinoin, kuten isäni kansakoulun opettaja, joka näytti kartalta Venäjää ja sanoi, että tuolla asuu ryssä, sinne me hyökätään. Isälle sota oli kauhujuttu, eikä hän armeijan jälkeen koskenut aseeseen, vaan oli rauhaa rakastava ihminen. Hänen rajansa olivat politiikassa, ei ihmisissä ja maissa.
      Testamentit kirjassa vertaillaan eri maiden ihmisiä keskenään. Gilead on joko paratiisi tai helvetti eri ihmisille. Ihmisiä kuitenkin kulkee molempiin suuntiin.
      Kasvatus on molemmin puolin Gileadin rajaa tärkeässä asemassa ja voiko enää erilaisempi kasvatus olla kuin kirjassa. Lukutaito puuttuu kuitenkin nykyaikana miljoonilta ihmisiltä maapallolla. Atwood on tuonut esille miten lukutaito hävitetään.

      Poista
  2. Hyvin kirjoitettu postaus ja mielenkiintoisia havaintoja ja johtopäätöksiä olet kirjasta tehnyt. Sain kirjan kuuntelun juuri loppuun. Minulla on iso aukko sivistyksessä, eikä Orjatar ole tuttu kuin nimenä. Hieman haasteellinen kirja, mutta mielenkiintoisen maailman Atwood on luonut. Toivottavasti ei ole minkäänasteinen ennustus tulevasta vaan ainoastaan kiinnostavaa mielikuvitusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Atwoodin maailma on kyllä kiinnostava ja aika monessa lahkossa käytäntö on kirjan mukainen. Naisen alistaminen on myös monessa maassa kirjan mukaista, ei oikeutta lukutaitoon, opiskeluun, eikä töissä käyntiin. Mies on perheen pää, hoitaa tulot, menot ja kaikki perheen asiat.
      Gilead on paikka, johon en haluaisi ikipäivinä joutua tai edes matkustaa.
      Suosittelen lukemaan myös Orjattaresi kirjan.

      Kiitos kun kävit kommentoimassa :)

      Poista
  3. Kaikkinainen orjuus, sortaminen, alistaminen ja hemmetin lahkot ovat vihonviimeisiä inhotuksia maailmanmenossa. Lisää kirjoja, kirjoituksia ja postauksia aiheesta ja löytäköön ne tiensä niiden luo joiden pitää vapautua kahleista, Joskus riittää kun avaa silmänsä. 🌹 ♥️♥️♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita, olen samaa mieltä orjuudesta, sortamisesta, alistamisesta ja lahkoista ja lisään niihin vielä sodat, joita Testamentit kirjassakin käytiin koko ajan.
      Lahkoista on vaikea päästä pois. Lahko tulee perään ja voi jopa tappaa karkurit, kuten tässä kirjassa tehtiin. Myös aivopesu on kirjan kuvioissa perusteellinen. Lahkoon syntyvien on vaikea muuttaa elämäänsä.

      Tällä hetkellä olen erittäin huolestunut Turkin aloittamasta sodankäynnistä kurdeja vastaan. Mitä järkeä siinä on? Mielestäni ei mitään, mutta Turkki haluaa suorittaa etnisen puhdistuksen. Lahkot ovat valmiita ikäviin toimenpiteisiin, sortamaan, alistamaan, ja kirjassa tappamaan.

      Poista
  4. Mai, kiitos kirjavinkeistä. Tietysti olen kuullut näistä molemmmista, mutta ne on jääneet jumiin vaiheeseen. =) Mutta täytyy kaivaa ne jotenkin käsiin paremmin saataville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoja ilmestyy koko ajan, joten aika paljon jää itselläkin kirjoja jumiin. Orjattaresi kirjasta kiinnostuin, kun kuulin, että siitä oli tulossa TV-sarja. Kirja on ilmestynyt 80-luvulla, mutta se on kestänyt hyvin ajassa mukana. Kirja aloittaa Gileadista kertomisen ja pääosassa on orjatar, sijaissynnyttäjä. Testamentit kertoo Gileadista 15 vuotta myöhemmin. Kirjat ovat hyytäviä dystopiakirjoja. Atwood on tehnyt upeaa työtä tarinoissaan.

      Poista
  5. No nyt! Voin vihdoin lukea juttusi tästä teoksesta, kun sain omani ulos. Ehdin nähdä tämän blogissasi vieraillessani täällä jokin aikaa sitten, mutta jouduin vielä malttamaan mieleni välttääkseni vaikutteita muiden kirjoituksista :) Ihanaa lukea, että sinäkin pidit tästä! Dystopiat ovat kyllä aina yhtä ajankohtaisia. Ne saavat ajattelemaan oman maailmamme ja tilaa ja sitä, mihin suuntaan asiat voisivat mennä. Eivät ollenkaan huonoja herättelijöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Melody. Dystopiat ovat todella pelottavia kirjoja. Orjattaresi jäi erittäin jännittävään kohtaan, johon kaipasinkin jatkoa, joten tämä kirja tuli tarpeeseen.
      Testamentit on upea kirja ja se sai onneksi Booker palkinnon.

      Poista