tiistai 21. tammikuuta 2020

Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli


Minun nimeni on Emilia. Tämä on minun versioni siitä, mitä kaivoksessa tapahtui. Enkä tarkoita pelkkää Voiton Kaivosta, eristäytynyttä pikkukaupunkia korkealla kalliolla, vaan toista sen alapuolella, rykelmää käytäviä ja kuiluja, kasvavaa tyhjyyttä syvällä maan sisällä. Tarinani on erilainen kuin se jonka voi lukea lehdistä tai aikakirjoista, totuus ei koskaan ole yksi ja ainoa.

Marisha Rasi-Koskisen Auringon pimeä puoli voitti lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian. Kirja on upea scifi- ja jännitystarina, jonka tarinassa 16v. Emilia tempautui tapahtumien pyörteisiin, tapahtumien, jotka johdattivat hänet menneisyyteen, ja jonka aikana hän tutustui lähemmin nuoreen äitiinsä. Emilia kasvoi isovanhempiensa hoidossa talossa, joka oli ainoa vanha talo uuden kerrostalokompleksin sisällä. Alue oli nimeltään Voiton Kaivos. Alueella kuului yötä päivää outo jytinä ja maa värähteli. Maan alta kaivettiin jotakin. Alueelle oli kulkenut yksi linja-auto kerran päivässä, mutta pian sekin kiellettiin. Asukkaat olivat outoja ja johtaja oli outo. Emilialla oli vain yksi ystävä, Mitek.

Ei ollut epäilystäkään, etteikö Kaivoksen autonomian vuosipäivä olisi ollut suurin Voitonjuhla Kaivoksen vuodenkierrossa. Sadat ja taas sadat valitut vyöryivät paikalle nähdäkseen edes vilauksen Johtajasta ja kuullakseen mitä sanottavaa hänellä oli.

Kaivoksen asukkaat pukeutuivat Voitonjuhlaan puhtaan valkoisiin vaatteisiin. Arkisin he pukeutuivat harmaisiin työvaatteisiin. Emilia oli siinäkin poikkeus, sillä hän pukeutui värikkäästi, joten jos hän aikoi osallistua juhliin, hänen piti osallistua pukeutumalla valkoisiin. Voitonjuhlissa julistettiin aluksi juhlan paras ilmiantaja. Tämän jälkeen julistettiin ilmiannetut. Sitten tuli johtajan puhe, jossa hän antoi ilmiannetuille anteeksi ja julisti uusia sääntöjä… On tullut aika…

Tämä on lopuista ensimmäinen.
Olen miettinyt miksi en heti tajunnut mitä oli tapahtunut. Vei monta tuntia ymmärtää jotain mikä oli ilmiselvää. Ensin ajattelin että olin kuollut, sitten että olin unessa. Lopulta yritin uskoa, että olin mennyt sekaisin ja näin harhoja. Olin valmis uskomaan mitä tahansa muuta kuin sen mitä oli oikeasti tapahtunut.

Kukapa voisi uskoa, että on joutunut jostakin syystä menneisyyteen. Emilia joutui menneisyyteen, koska kaivoksessa tapahtui jotakin, kun he olivat tutkimassa sitä Mitekin kanssa. Koska menneisyydestä ei ollut poispääsyä, Emilia aikoi vaikuttaa menneisyyden tapahtumiin siten, että hänen äitinsä ei kuolisi. Kirjan tapahtumista voit seurata miten Emilia aikoi tapahtuman estää. Eihän häntä esimerkiksi ollut olemassakaan menneisyydessä. Pian hän oli äitinsä ja tämän poikaystävän kaveri. Tapahtumat kiihtyivät, kun Emilian äiti huomasi odottavansa vauvaa. Hän oli kauhuissaan. Poikaystävän kanssakin oli jatkuvasti riitoja. Tätä ennen kaverukset olivat liittyneet alueen nuorisojärjestöön, jota johti eräs Emilian tulevaisuudessa tuntema henkilö. Tuosta henkilöstä muodostui tarinan paholainen, mutta Emiliahan tiesi sen jo ennestään.

Kirjan alku tuntui tosi sekavalta. Ensimmäinen lainaus on mielestäni kirjan alun järkevin kappale. Alueella oli siis vanha kaivos, jonka viereen oli rakennettu Voiton Kaivos niminen asuinalue, joka oli laajentunut ja sisälsi kaiken alueella tarvittavan. Asukkaat tekivät alueella työt, lapset kävivät alueella päivähoidossa ja koulua, siellä oli kaupat, kirjastot ym. mitä tarvittiin. Alueen ulkopuolelle lähtijät hylättiin, eikä heitä mainittu. Tuo kaivos-nimi harhautti. Samoin se, että Emilian isoäiti oli myös nimeltään Emilia, ja jossakin tarinan osassa oli kaksi Emiliaa, ja toista kutsuttiin eri nimellä. Minun pää oli ihan pyörällä, mutta ehkäpä se oli tämän tarinan tarkoituskin, ajatusten ja ajan sekoittaminen. Kun pääsin tarinan imuun, se vei minut pyörremyrskyn tavoin mukanaan. Olin mukana lopunajan tuhoavassa salajuonessa, jonka vain Emilia kykeni ratkaisemaan, mutta kumpi Emilia, menneisyyden vai tulevaisuuden Emilia.

Marisha Rasi-Koskinen, Auringon pimeä puoli *****
Wsoy 2019
s. 366
Nuorten scifikirja

10 kommenttia:

  1. aTämä odottaa minulla kirjastossa <3 Rsi-Koskisen aikuisten kirjat ovat vedonneet minuun syvästi - hieno kirjailija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään kirjailijan teoksista. Ei ihme, että tämä voitti Finlandian, sillä kirja on todella hyvä. Jännittävä ja painostava tunnelma paheni koko ajan. Kulttimainen ympäristö loi omalaatuisen tunnelman. Pidin kovasti, kun pääsin juonesta kiinni. Suosittelin kirjaa 13v., mutta hän oli ehtinyt jo lukea kirjan.

      Poista
    2. No niin, luettua tuli. Taitava on Rasi-Koskinen.

      Poista
    3. Samaa mieltä, Riitta. Kirja on upea ja ansainnut Finlandia-voittonsa.

      Poista
  2. Minäkin olen Rasi-Koskisen fani ja tartuin siksi heti innolla tähän nuortenkirjaan. Upea kirja, jonka juoni haastaa käyttämään älynystyröitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kuulla, että sinäkin tykkäsit Tiina tästä kirjasta. Olen samaa mieltä kanssasi, teos haastaa käyttämään älynystyröitä.

      Poista
  3. Minullakin kesti hetken aikaa päästä kirjan maailmaan ja aikatasoihin sisälle, mutta kirja on ehdottomasti sen vaivan väärti. Tykkäsin tästä tosi paljon! Ja tuo kansi on aivan ihana, tunnelmalliset värit ja kekseliäs kuvio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo kansi on ihana, siinä on samaa kuin kirjan huikean hyvässä tarinassa. Tarina on sellainen, että se voi sijoittua mihin vain maahan, joten toivon Emilian tarinalle maailmanvalloitusta.

      Poista
  4. Ihastuin Rasi-Koskisen romaaniin Eksymisen ja unohtamisen kirja. Hänen teoksiaan pitää ehdottomasti lukea lisää. Tämä on kirjaston varausjonossa, joka on aika pitkä mutta hyvää kannattaa odottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää kannattaa aina odottaa. Tämä kirja on todella jännittävä ja mukaansatempaava.

      Lukuiloa :)

      Poista