keskiviikko 3. kesäkuuta 2020

Jouko Heikura: Lahja äidilleni




Olin kertonut pojalleni muistoja lapsuuteni Suomesta, maapallon katolla hiljaa humisevasta suuresta metsästä. Etenkin jouluisin minulla oli tapana herkistyä muistelemaan pakkasöiden tähtitaivasta ja kermavaahdolta näyttäviä hankia, joiden ylle pimeys laskeutui ennen koulupäivän päättymistä.

Jouko Heikuran neljäs romaani on nimeltään Lahja äidilleni. Kirjan päähenkilö Tim asui Lontoossa. Hänen äitinsä oli muuttanut lapsuudessaan Britteihin asumaan. Äiti oli sairaalassa hoidettavana, ja ennen kuolemaa, poika halusi lahjoittaa äidille jotakin ainutkertaista, jotakin mitä äiti oli aina toivonut, mutta ei uskonut toiveensa koskaan toteutuvan.

Kun kerroin Ericille ja Katelle äidin syövästä, he kehottivat minua ottamaan vapaata. He tiesivät, etten ollut pelkästään äidin poika, olin äidinpoika. Äiti tarvitsi minua enemmän kuin koskaan…

Jouko Heikuran romaanissa on viipyilevän rauhallinen tunnelma. Eletään toukokuuta, Tim oli hankkinut uuden asunnon ja tutustunut uusiin naapureihinsa. Tim halusi asunnon tietyltä kadulta, sillä hänellä oli suunnitelmia, jotka vaativat tarkkaavaisuutta. Hän oli kiinnostunut eräästä henkilöstä, joka asui lähistöllä.

Kirjan tapahtumilla oli kurja menneisyys, josta kaikki oli saanut alkunsa. Kirjan teemoja olivat vaietut perhesalaisuudet, joista kumpusi Timin halu muuttaa niitä näkyviksi. Samalla hän halusi oikeutta äidilleen, joka oli saanut kärsiä koko elämänsä ajan kipeistä lapsuuden muistoista.

Lahja äidilleni oli myös kaunis kuvaus äidin ja pojan hienosta suhteesta, joka oli kehittynyt siitä, että äiti oli ollut yksinhuoltajana kaukana sukulaisista. Turvaa piti hakea toinen toisesta. Lahja äidilleni oli hienovireinen romaani pojan halusta ilahduttaa kuolevaa äitiä.

Jouko Heikura, Lahja äidilleni
Gummerus 2020
s. 252

2 kommenttia: