tiistai 23. kesäkuuta 2020

Kesäkirjakattaus



Kokosin kesäkirjakattauksen, josta sopii hyvin valita lukemista riippukeinulöhöilyyn, uimarannalle, laiturille, seuraksi sohvan pohjalle, liian pitkille matkoille, kesämökin rauhaan, saunan jälkeen viilentymiseen ja oman sängyn tai nojatuolin uumeniin. Minulla tahtoo uni vallata silmäluomet sängyn pohjalla, joten lueskelen aina siellä sun täällä, kun on hyvä lukuhetki.
Kirjaa klikkaamalla pääset lukemaan kirjabloggaukseni. Joistakin kirjoista bloggaus on tulossa vasta myöhemmin.



Jeffrey Eugenides: Oikukkaat puutarhat

Tämä ihastuttava novellikirja on mitä mainiointa kesälukemistoa. Novelli kerrallaan voi edetä sujuvasti kirjan parissa. Kirjailija sai Pulizerin kirjastaan Middlesex ja moni muistaa varmaan myös hänen kuuluisan Virgin Suicides – Kauniina kuolleet teoksen. Kirjailijalla on selvästi ollut pientä pilkettä silmäkulmassaan, kun hän on kirjoittanut terävällä, mutta erinomaisen ansiokkaalla tyylillä Oikukkaat puutarhat.




Ruth Hoganin teos on todella symppis viihteellinen teos. Kirjassa on ihana Viktorian ajan talo ja kaunis ruusupuutarha. Menneen ajan tanssisävelmät kuiskivat tuulen virtausten mukana. Tietysti kirjasta löytyy rakkaustarina tai kaksi.



Laura Lähteenmäki: Sitten alkoi sade

Olen ihastunut tähän ystävyyden teemoista ja pakolaisuudesta kertovaan teokseen. Jopa kirjan nimi ihastuttaa luonnollisuudellaan. Pidetään ystävyyksistä hyvää huolta tänä kesänä, kun koronakevät rajoitti yhteydenpitoa ja läheisyyttä.



Linda Olsson: Autio ranta

Linda Olsson on yksi lempikirjailijoistani. Pidän tosi paljon hänen tyylistään taituroida syvällisiä kirjoja. Linda Olsson on vaikeiden tunteiden tulkki. Autio ranta vei minut Uuden-Seelannin Aucklandiin ja siellä autiolle hiekkarannalle, jossa meri oli ääretön. Näkymää, jossa meri kohtaa taivaanrannan, on uskomattoman lohduttavaa katsella.



Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli

Suosittelen nuortenkirjoja heille, joista tuntuu, että lukujumi vaivaa. Tämä Junior-Finlandian voittanut fantasiateos kertoi kahdesta Emiliasta, joista toinen oli menneisyyden ja toinen nykyisyyden Emilia. Kirja imaisi minut pyörremyrskyn lailla mukaansa.



Sarah Crossan: Kuunnousu

Crossanin säeromaania suosittelen myös heille, joita vaivaa lukujumi. Kirja on kirjoitettu säemuodossa, joten sen lukee nopeasti. Kirjan nuori päähenkilö matkusti Texasiin veljensä seuraksi. Veljen teloituspäivään oli lyhyt aika. Kirjan sanoma upposi täysillä tunteisiini. Loistavia säkeitä.



Trevor Noah: Laiton lapsi – Värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa

Tälle omaelämäkertateokselle annan vahvan suosituksen. Jos luet vain yhden kirjan vuodessa, lue tämä kirja. Kirjan sanoma on vahva, se kertoo apartheidista siten kuin kirjailija on kokenut sen. Kirja avaa jokaisen silmät sille, miten valkoiset, mustat ja värilliset ovat eläneet Etelä-Afrikassa.



Elizabeth Kay: Seitsemän valhetta

Tälle nerokkaalle esikoistrillerille on vaikea keksiä ylistyssanoja, joten lainaan Clare Mackintoshin karmivaa ja ainutlaatuista. Shari Lapenan mielestä tarina on uhkaava ja vangitseva, nekin sopivat erittäin hyvin. Kun aloitat tämän trillerin, niin et malta lopettaa, ennen kuin tiedät…



Jane Harper: Luonnonvoimat

Luonnonvoimat jatkaa Australiaan sijoittuvaa Aaron Falk-dekkarisarjaa. Eräs työporukka lähti yhteiselle vaellusretkelle, mutta osa porukasta jäi palaamatta takaisin. Mitä tapahtui vaellusretkellä? Tykkään tosi paljon tästä dekkarisarjasta. Sopii lukijoille, jotka välttelevät jännityskirjoissa väkivaltaa, mutta se jännitys kiehtoo.



Niklas Natt och Dag: 1794 Elävien haudasta

Niklas Natt och Dagin 1794 on mielikuvituksellinen historiallinen dekkari, jonka päähenkilö Cardell on kuin menneen ajan Harry Hole. Pystypäin kohti kaikkia ongelmia, vaikeuksia ja väkivaltaisia kohtauksia miettimättä, selviääkö niistä vai ei. Tämä menneisyyteen sijoittuva dekkarisarja on sen verran väkivaltainen, että ei sovi herkille lukijoille. Sarjan aloitti 1793. Suosittelen lukemaan kirjat ilmestymisjärjestyksessä. Tykkään tosi paljon historiasta, mikä tässä kirjassa nousee vaikuttavasti esille mm. kehruuhuonerangaistukset naisille.


Tuutikki Tolonen: Mörköviesti

Tuutikki Tolosen Mörkö-kirjasarja alkoi kirjalla Mörkövahti ja jatkui Mörköreitillä. Mörköviesti on siis tämän lastenkirjasarjan kolmas kirja. Aivan ihastuttava lasten fantasiakirjasarja. Suosittelen siis kesälukemistoon kaikkia kolmea kirjaa. Pienimmille lapsille voi vanhemmat lukea näitä ääneen ja jo lukevat lapset nauttivat itse sympaattisen Mörön seurasta. Mörkövahdin elokuvaoikeudet on myyty Hollywoodiin, joten luvassa on mahtava fantasiasatuelokuva.


Toivottavasti löysit lukuvinkkejä kesään!

12 kommenttia:

  1. Kyllä tästä löytyi kiinnostavia kesäkirjoja, kuten Laura Lähteenmäen ja Linda Olssonin kirjat. Laiton lapsi on minulla varauksessa kirjastossa ja näkyy olevan "matkalla noutopaikkaan", joten saan sen ehkä perjantaina. Se on tällä hetkellä yksi kiinnostavimmista kirjoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että tykkäät kaikista mainitsemistasi kirjoista. Lähteenmäen kirja on mielestäni suomalaisista kirjoista top-listalla. Laiton lapsi on mielestäni käännöskirjojen top-listalla.

      Poista
  2. Onpa kiva vinkkilistä kesään! Laiton lapsi on minullakin lukulistalla, ja Natt och Dagin sarja kiinnostaa myös, mutta pitäisi ensin lukea siitä ensimmäinen osa, joka jo odottelee omassa hyllyssäni. Harperin Luonnonvoimat on todella hyvä, se saa minultakin isot suositukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika :) Kesä kuumottaa jo siihen malliin, että ei oikein kauan pysty olemaan ulkona, kun on jo ihan lääh puuh läkähdyksissä. Turussa on nimittäin koko kesäkuun ajan ollut kuuma. Sisällä voi vaikka lueskella, kun on kivoja kirjoja tarjolla.

      Poista
  3. Tässä onkin melkoisesti vinkkejä, kun en ole yhtään kirjoistasi lukenut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että löysit vinkkejä. Lukuiloa :)

      Poista
  4. Mai, olen tätä myös tekemässä, kuten joka vuosi, mutta nyt taitaa tulla uutuuksia vähemnmän. Luen nyt juuri yhtä vanhmpaa ja kyllä on, kyllä on....vahvaa.

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena kommentista ♥♥
      Olin kyllä itsekin yllättynyt, miten hyviä uutuuksia olenkaan lukenut tänä vuonna, vaikka kirjastosta ei saanut pariin kuukauteen yhtään kirjaa lainaan.
      Suosittelen sinulle tuota Elizabeth Kayn Seitsemän valhetta trilleriä.

      Lukuiloa ♥♥

      Poista
  5. Minäkään en voi sängyssä lukea, koska nukahtaminen vaanii. Illalla eri asia, mutta jos päiväsaikaan luen vaikka vain muutamia sivuja, niin se täytyy tehdä pystyasennossa. :D

    Tuo Laura Lähteenmäen kirja Sitten alkoi sade kiinnostaa kovasti. Trevor Noahin kirjan olen lukenut ja pidin todella paljon. Samoin Harperin Luonnonvoimat on tosiaan oiva kesäkirja luontodiggareille.

    Muita en listaamistasi kirjoista olekaan lukenut. Tuo Niklas Natt ach Dagin kirja kiinnostaa myös, mutta ensin pitää tietty lukea se aiempi eli 1973.

    Aurinkoisia kesäpäiviä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ele ja aurinkoisia kesäpäiviä sinulle <3
      Lähes +30 asteen lämmössä on vaikea lukea. Trevor Noahin äiti houkutteli poikansa lukemaan jo pienenä. Ja aika hyvin hän opiskeli sen jälkeen. Etelä-Afrikan oloissa on vielä kuumempaa. Joten en haluaisi valittaa. Trevorin elämä ei tietysti ollut helppoa. Kirja oli kaikesta pahasta huolimatta valoisa ja siitä nousi myös aika reilusti hirtehishuumoria esille.

      Poista