perjantai 22. toukokuuta 2026

Hanni Maula: Teetä ja teräaseita

 


Hemmetin ilmastonmuutos! Kesäkuun alussa ei kuuluisi olla näin painostava ilma, vanhempi konstaapeli Anna Järvinen tuskailee ja tuntee orastavan päänsäryn tykyttelevän takaraivossa.

Hanni Maulan Teetä ja teräaseita on toinen osa Hauholle sijoittuvassa  dekkarisarjassa, jonka päähenkilöihin tutustuttiin ensimmäisessä osassa nimeltään Vintagea ja veritekoja.

Sarjan ihana päähenkilö on utelias eläkeläinen Helvi Helve ja hänen ihanan persoonallinen villakoiransa Nemesis. Ensimmäisessä osassa Anna-poliisi muutti poikansa kanssa Helvin naapuriin, ja teki nyt vapaa-ajalla hiki hatussa remppaa, kun poika oli lähtenyt isänsä mukana lomalle.

"Tiesin jo entuudestaan, että jätkä on Hämeenlinnasta kotoisin, mutta hänen sukupuunsa onkin varsin löyhkäävää sorttia. Ville on Likaveikkojen perintöprinssi."

Helvin veljentytär Sara oli muuttanut yllättäen hänen luokseen. Sara odotti viimeisillään vauvaa, ja oli eronnut miehestään. Nyt hän vain itkeskeli huoneessaan. Helvi oli huolissaan ja tutki Saran miehen Villen taustoja. Likaveikkojen omistajat Laakkoset olivat pysytelleet julkisuudessa firman hämäräperäisten juttujen vuoksi, ja nyt Likaveikkojen jätteenkäsittelylaitoksella oli tapahtunut onnettomuus, missä oli kuollut yksi henkilö. 

"Onnettomuustutkinnassa moni asia viittaa siihen, että Rami Rannan promptivirhe aiheutti Poutasen kuoleman. Mutta oliko teko tahallinen vai vahinko? Mitä me tähän mennessä tiedämme Rannasta?

Ruumiita alkoi löytyä vauhdikkaalla tavalla. Anna kävi useamman kerran puhumassa Likaveikkojen omistajien kanssa. Myös Helvi teki koiransa kanssa tutkimuksia, joihin osallistuivat myös hänen toinen naapurinsa Riitta, sekä lähikaupassa töitä tekevä Hannu.

Helvi Helve onnistui koiransa kanssa olemaan pääpahisten kanssa loppukahinoissa vanhassa kartanossa, missä olisi pitänyt olla rauhallinen teeretriitti, eli hiljaisuutta ja teelajien maistelua hyvässä seurassa. Kesämyrsky vain pauhasi, sähköt katkesivat ja salamat löivät sateiselta taivaalta. Ja Helville tuli kiire viemään Nemesis eläinlääkärille.

Hanni Maulan dekkarissa Teetä ja teräaseita viihdyttiin kesämaisemissa rikollisia jahtaamassa.

 

Hanni Maula, Teetä ja teräaseita

Karisto 2026

s. 350

Dekkari

Helvi Helve-sarjan 2. osa

Hauho 

 

Hanni Maula: Vintagea ja veritekoja 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti