Lucinda Riley: Keskiyön ruusu

Jaipur, Intia 1911

Kun asuin palatsissa maan ylhäisimpien joukossa keskellä tätä taianomaista kaupunkia, oli helppo ajatella, että olin prinsessa niin kuin monet leikkitovereistani olivat. Mutta tietenkään minä en ollut prinsessa. Yhdeksän vuoden ikään saakka olin elänyt alapuolellani näkyvillä kaduilla liikkuvien ihmisten joukossa.

Irlannista kotoisin olevan viihdekirjailijan Lucinda Rileyn Keskiyön  ruusu on hänen ensimmäinen suomennettu kirjansa. Toivon, että saan luettavakseni lisää hänen kirjojaan, sillä tämä kiehtova rakkaustarina 1900-luvun alun Intiasta nykypäivän Englannin maaseudulle oli sekoitus taianomaista ja loistokasta elämää, mutta samalla toi esille naisten asemaa historiasta nykyaikaan sekä taloudellisesti että suhteissa miehiin. Lisäksi kirjasta nousi esille rasismi ja seka-avioliitot sekä englantilainen luokkayhteiskunta. Lucinda Riley on tehnyt kattavan tutkimustyön tehdessään kirjaansa ja kirjan lopusta löytyy useita tutkimuslähteitä. Kirja on kuitenkin kaunokirjallinen teos, joka on esitetty historiallista taustaa vasten.

Vaikka minusta olikin ikävää, ettemme päässeet palaamaan Intiaan, ensimmäinen Astburyssa vietetty kesä oli unohtumaton. Britannia oli julistanut virallisesti sodan  Saksalle elokuun neljäntenä, mutta meihin se ei vaikuttanut kovinkaan paljon.

Kirjan nykyajan päähenkilö on amerikkalainen näyttelijä Rebecca Bradley, joka oli tullut näyttelemään 1920-lukua kuvaavan elokuvan pääroolia. Elokuvan filmaus oli järjestetty Astburyn kartanoon ja Rebecca oli ainoa filmiväestä, joka asui kartanossa. Kartanon omistaja lordi Astbury oli joutunut vastentahtoisesti vuokraamaan kartanonsa, jotta pystyi maksamaan kartanon kuluja. Samaan aikaan kartanoon ilmestyi intialainen Ari Malik, joka etsi tietoja isoisoäitinsä oleskelusta kyseisessä kartanossa 20-luvun molemmin puolin. Ari oli saanut isoisoäidiltään papereita, joissa hän kertoi elämästään lapsena Intiassa ja nuorena Englannissa. Hänellä oli ollut rakkaussuhde ja hän halusi selvyyttä asioihin. Ari ja Rebecca tutustuivat, mutta kaikenlaista mutkaa ilmestyi varsinkin kauniin Rebeccan elämään. Samoin Arin isoisoäidin elämässä oli ollut vaikeuksia.

Tuijotin poliiseja ikään kuin he olisivat menettäneet järkensä. Olin niin järkyttynyt, etten saanut sanaa suustani, seisoin vain mykkänä kykenemättä vastaamaan.

Jättäessään Englannin taakseen, Arin isoisoäidiltä jäi sinne jotain todella tärkeää, ja Ari selvitti lähes satavuotiaan mysteerin ja salaisuuksien verhot aukenivat Astburyn kartanossa sitä mukaan, kun elokuvan filmaukset etenivät. Kirjan rakkaustarinat menneisyydessä ja nykyisyydessä solmivat hienoja lankoja keskenään ja kirjan tarina sekä Intiassa että Englannissa oli mielenkiintoinen ja viihdyttävä. Suosittelen Keskiyön ruusua kartanoromantiikan ystäville. Kaunis kirjan nimi, satumainen kansikuva ja kiehtova rakkaustarina, oi mikä yhdistelmä.

Lucinda Riley, Keskiyön ruusu *****
suom. Hilkka Pekkanen
BAZAR 2016
s. 667
The Midnight Rose 2013

Osallistun kirjalla Marikan Seitsemännen taiteen tarinat haasteeseen, sillä kirjassa filmataan elokuva ja mukana on näyttelijöitä, ohjaaja, manageri, maskeeraaja, puvustaja, käsikirjoitus ym. elokuvarekvisiittaa.

Kansojen juurilla - lukuhaaste

Tänään 9.8.2016 on YK:n julistama alkuperäiskansojen päivä. Minulla on onnea, sillä lähisukuuni kuuluu saamelaisia ja saan osallistua saamelaisten juhliin. Pikkuhiljaa olen oppinut hiukan inarinsaamea, mutta haluaisin oppia lisää. Saamelaisten kielet ja kulttuurit pyrittiin tuhoamaan Suomesta, ja heidän oikeus omaan maahan on vielä Suomessa kielletty, eikä Suomi ole ratifioinut YK:n ILO169 sopimusta, joka takaisi Euroopan Unionin ainoan alkuperäiskansan oikeudet. 

Tällä hetkellä saamelaisille on kielipesiä varhaiskasvatuksessa, koulussa ja koulutuskeskuksessa, joiden avulla herätellään saamen kieliä uudelleen henkiin: inarinsaamea, kolttasaamea ja pohjoissaamea. Kolttasaamelainen Tiina Sanila-Aikio on saamelaiskäräjien puheenjohtaja. Inarista löytyy saamelaiskäräjille tehty rakennus Saajos ja hieno museo Siida.

Kuvassa saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio, jonka työ on kiireistä ja kuljettaa ympäri maailman puhumassa alkuperäiskansojen oikeuksista. Kuvassa puheenjohtaja on pukeutunut perinteiseen kolttasaamelaisen asuun ja rinnassa hänellä on puun juuresta punottu risku. Vanhaa perinteistä saamelaiskäsityötä, joka on tyttäreni tekemä.

Lukemani kirjat Eniten minua kiinnostaa tie-blogin Suketuksen Kansojen juurilla lukuhaasteeseen:

Aikio Ante: Aigi - Jänkäjärven syöverit 
Heikkinen Mikko-Pekka: Jääräpää 
Lark Sarah: Valkoisen pilven maa
Alasalmi Päivi: Joenjoen laulu
Alasalmi Päivi: Pajulinnun huuto

Muissa kirjoissa on saamelaisia, mutta Valkoisen pilven maassa on maoreja.

Liebster Award - tunnustus

Tällaisia tunnustuksia on kiva saada ja vastailla. Kiitos Oksan hyllyltä Marikalle muistamisesta!

Haasteen säännöt:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto (ylläoleva kuva) esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Marikan kysymykset minulle, joihin yritän saada jotain vastauksenpoikasta aikaiseksi:

1. Kerro kirjasuositus jokaiselle vuodenajalle eli kirja kesään, syksyyn, talveen ja kevääseen. 

No niin Marika etpä ihan helpolla päästänyt ensimmäisessä kysymyksessä. Näistä helpoin on vastata talveen, sillä kaikkien  aikojen ihanin talvikirja on mielestäni kanadalaisen Eowyn Iveyn Lumilapsi. Kesäkirjaksi suosittelen Cheryl Strayedin omaelämäkerrallista Villi vaellus kirjaa. Kirjasta löytyy myös elokuva, joten vaelluskärpäsen puremat pääsevät nauttimaan hurjasta luonnosta ja pitkän pitkästä vaellusreitistä mukavasti kotisohvalla. Keväällä on pakko tuulettaa talven aikana kertyneet pölykerrokset aivonupista ja minun mielessäni on meri ja saari, jossa meidän keväästä syksyyn jatkuva vapaa-ajan vietto sujuu. Tähän voi siis lisätä meriaiheisen kirjan ja tällä kertaa se on lempparikirjailijani Mauri Kunnaksen Apua, merirosvoja! Siinä on mies, joka piirtää mallikkaasti ja kirjoittaa hauskasti ja herran pieksut kuinka ahkera hän on ollut. Vielä olisi syksy jäljellä ja siihen sopii nobelisti John Steinbeckin Routakuun aika (1942).

2. Jos sinulla olisi ajallisesti mahdollista perustaa uusi blogi, millaisen blogin perustaisit?

Ihmettelen kyllä, miten toiseen blogiin olisi aikaa, mutta tietysti sellaiset pyörivät mielessä, jos eksyn katsomaan eri blogeja. Meillä kun on aina miehen kanssa jokin remppa käynnissä ja saaressa se on kestänyt yli kymmenen vuotta, niin sellainen tee-se-itse-aiheinen blogi olisi hauska. Tietysti siihen liittyisi myös puutarhahommelit sun muut. Kuvamateriaalia olisi pilvin pimein. Olen alkanut pikkuhiljaa miettimään, että kuka näitä remppa-ajatuksia oikein keksiikään, tai uusia puutarhajuttuja ja hei taas on vauhti päällä... olenko se siis minä vai onko tuolla joku veitikka tähden reunalla, joka keksii meille puurtamista ja heiluttaa tahtipuikkoa. 

3. Oletko kiinnostunut Nobel-palkittujen kirjailijoiden teoksista sen vuoksi, että heille on myönnetty ko. palkinto?

Ennen blogiaikaa en edes miettinyt noita palkintojuttuja, vaan luin kirjoja. Tietysti noteerasin jotenkin palkinnon. Blogiaikana olen alkanut kiinnittämään enemmän huomiota palkintoihin. Jokkella oli nobelistiaiheinen haaste, joten silloin tuli kiinnitettyä enemmän huomiota nobelisteihin. Mutta vastaus kysymykseen on, että ei vaikuta kiinnostukseen.

4. Minkä kirjan sivuille haluaisit hypätä mukaan osaksi tapahtumia?

Outlander-sarjan kirjoihin. Luin kirjat ennen blogiaikaa, joten en ole niistä postannut, mutta nyt kun katson tv-sarjaa, niin Skotlannin nummille mieleni mennä tahtoisi. Voin tunnustaa, että osaan tunnuslaulun ulkoa. Laulanko! 

5. Mainitse muutama kirja, jonka kansikuva on mielestäsi erityisen hieno ja sinun silmääsi miellyttävä.

Susan Abulhawa: Sininen välissä taivaan ja veden 

Jan Philipp Sendker: Sydämenlyönneissä ikuisuus 

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista 

Leena Laulajainen: Maria ja taikalyhty 

Donna Tartt: Tikli

 

6. Onko jokin kirjagenre tai -laji (esim. muistelmat tai historialliset romaanit) erityinen suosikkisi?

Kumpikin edellämainittu, mutta historialliset kirjat vievät voiton. Historiankirjoissa voi ihan hyvin olla myös niitä noitia, sillä ihan oikeasti on ollut olemasssa noitavainojakin, ja noitia on poltettu rovioilla. 

7. Tykkäätkö tehdä listoja asioista?

Tykkään, tykkään ja tykkään. Blogistakin löytyy joka vuoden kirjalistat, joista pääsee kirja-arvosteluun, on lanu-lista, dekkari-lista, tietokirjalista ja suomalaisten naisten ja miesten kirjalistat. Työpöydällä on aina jokin lappu, jossa on lista esim. kirjoista, joita tutkailen kirjastossa tai netissä.

8. Mainitse 1-3 kirjailijaa, joiden uusista kirjoista olet todella kiinnostunut.

Kristiina Vuori, Milja Kaunisto ja Patricia Cornwell 

9. Mikä on suosikkimakusi jäätelökioskilla?

Italialainen kirsikkajäätelö, mutta sitä ei saa tavallisista jäätelökioskeista. Vaihtelu virkistää, joten syön kaikkia muita paitsi en pähkinää, koska olen sille allerginen. 

10. Seuraatko olympialaisia? Jos seuraat, mitkä lajit sinua kiinnostavat?

Ehkä seuraan, ehkä en. Olisin mieluummin paikan päällä Riossa. Keihäänheittoa voisin seurata, jos ulkona sataa vettä. Ei kesällä jaksa katsoa telkkaria. Onko ihan pakko?

11. Mikä tuoksu tai maku kuvaa parhaiten viimeksi lukemaasi kirjaa?

Ruusun tuoksu ja kirjan nimestäkin löytyy ruusu. Kirja on Lucinda Rileyn Keskiyön ruusu. Ihastuttava historiallinen kirja.

Omat kysymykseni:

1. Mistä maasta löytyy lempikirjailijasi? Mainitse 1-5 kirjailijaa, mutta tietysti eri maista.

2. Mainitse edellisen kysymyksen kirjailijan/kirjailijoiden kirja, josta olet postannut ja linkki olisi myös kiva.

3. Oletko käynyt kyseisessä maassa ja mikä siellä oli kivointa?

4. Kun olet kirjastossa, mitä teet siellä ensimmäisenä sen jälkeen, kun olet tervehtinyt kirjastonhoitajaa?

5.  Mikä on kirjastosi kiinnostavin kirjahylly?

6. Onko kirjastossasi jotain toimintoja, joita et ymmärrä esim. urheiluvälineiden lainausta?

7. Käytkö kirjaston järjestämissä tilaisuuksissa esim. kirjapiirissä, kirjailijoiden tapaamisissa jne.?

8. Mitä kirjoja lainasit viimeksi kirjastosta?

9. Mitä kirjoja ostit viimeksi kirjakaupasta/kirpparilta/tai jostain muualta?

10. Mitä harrastat lukemisen ja bloggaamisen lisäksi?

11.Valitse näistä mieleisesi mikä kuvaa sinua: multasormi, viherpeukalo, jauhopeukalo, mämmikoura, liimanäppi, poropeukalo, taikasormi, kultasormi, remonttireiska, vauhtiveikko, huuliveikko, taivaanrannan maalari, runoniekka, tai keksi itse nimitys ja kerro hieman taustaa nimitykselle :)

Annan tunnustuksen ja haastan vastaamaan kysymyksiini:
Aili-mummolle Aili-mummon arkea-blogista
Kaisa Reettalle omasta blogistaan
Kataroomalle Kirjaimia-blogista
Takkutukalle Mummo matkalla-blogista 
Villikselle Villasukka kirjahyllyssä-blogista

Jay Asher: Kolmetoista syytä

 Suudelmasta lähtenyt huhu on vasta alkua. Käännä kasettia, niin saat kuulla lisää.

Yhdysvaltalaisen kirjailijan Jay Asherin nuortenkirja Kolmetoista syytä kertoo jo kirjan nimessä, että lukija saa tietää syyt sille miksi lukiolainen Hannah teki itsemurhan. Hannahilla ei olisi mitään varsinaista syytä tehdä itsemurha. Hän oli koulun kauneimpia tyttöjä, koulu sujui hyvin, vanhempien kanssa ei ollut suurempia ongelmia, mutta hän tuli uutena kouluun, eikä hänellä ollut ystäväpiiriä. Ne ystävät, jotka hän alkuun sai, nekin kääntyivät Hannahia vastaan. Kiusaaminen lähti heti alkuun isosta ilkeämielisestä jutusta. Hannah sai maineen, joka seurasi häntä koko lukion läpi. Juttua levittivät sekä pojat että tytöt. Ei kaikki, mutta muutama, ja he saivat pahaa jälkeä aikaiseksi. Hannah ei saanut ystäviä.

Niin monet asiat voisivat mennä niin kamalalla tavalla pieleen.

Kirjan kertoja on Clay, joka oli heti ensi silmäyksestä asti ihastunut Hannahiin. Clay sai postista kolmetoista kasettia, jotka Hannah oli äänittänyt ns. viestinä siitä, miksi teki itsemurhan. Kasettien täytyy kiertää kolmentoista ihmisen luona, ja jokainen heistä saa kuulla kaikkien henkilöiden jutut, miksi Hannah haluaa kertoa heistä ja muistella heitä, suurinta osaa negatiivisilla fiiliksillä. Kirjan lopussa Clay on kuullut kasetit ja pakkaa ne laatikkoon ja lähettää seuraavalle henkilölle. Miksi äänittää kaseteille johtuu siitä, että henkilö, jota Hannah pyysi apuun varmistamaan, että jokainen henkilö varmasti kuuntelee kasetit, eikä hävitä niitä, omisti vanhanaikaisen laitteen, jossa käytettiin kasetteja. Kuuntelijat joutuvat näkemään vaivaa hankkiakseen kasettisoittimen.

"Hannah on outo lintu. Katsokaa nyt häntä. Tuijottelee jonnekin ihmemaahan."

Kolmetoista syytä on puhutteleva kirja nuoren joutuessa kasvamaan ja kehittymään ilman ystäviä ja luotettavia kavereita. Kirjan parasta antia on nuorten maailman kuvaaminen: kotibileet, ihastumiset, nuorten ja vanhempien keskustelut, koulunkäynti, ystävyydet, harrastukset, ensiaskeleet työelämässä, mielipiteet ja ajatukset ja sitten ne ikävämmät jutut juominen ja huumeet, humalatilat, väkivalta, väkisinmakuu, itsemurha, kiusaaminen ja ystävien puuttuminen. Koulukavereiden käytös vei pohjan Hannahin elämänhalulta ja tilalle tuli halu poistua paikalta. Suosittelen kirjaa varsinkin nuorille mieluummin niin, että kirjasta voi keskustella lukemisen jälkeen.

Jay Asher, Kolmetoista syytä ****
suom. Annika Eräpuro
Otava 2014
s. 249
13 Reasons Why 2007

Kirjasta ovat postanneet mm. Kirjaneito, Maija, Anu, Narseska, Linnea ja Krista

Ante Aikio: Aigi - Jänkäjärven syöverit

Aigin tarina alkaa kaukaa pohjoisesta, Anar-järven rantamailta, josta kohtalo heitti hänet pois jo syli-ikäisenä. Hän oli perimältään, kuten muutkin perheenjäsenensä, suurten lentonoitien sukua, joskaan suvussa ei ollut enää pitkään aikaan ollut mahtavia lentonoitia sen jälkeen, kun Aigin isoisoisä Vuolab oli kadonnut.

Poromies, kirjailija ja joikaaja Ante Aikio on kirjoittanut Aigi-sarjaansa jo kaksi kirjaa. Jänkäjärven syöverit (2013) oli ensimmäinen ja Lovi (2015) toinen kirja. Sarja kertoo nuoresta Aigista, joka on lentonoitien sukua ja hänestä on tuleva myös lentonoita. Tämä vahvasti saamelaista mytologiaa kertova fantasiakirja tuo esille eri maailmojen vahvoja henkiä ja noitia sekä valtijoita mm. eri kalojen skaimmadakset, jotka antavat luvat toimia vesillä. Pahin on Jänkäjärven haukiskammaidas, joka on kuvattu hurjana kirjan kansikuvassa. Lukija voi päätellä, että Aigi joutuu tekemisiin tämän  suuren pedon kanssa. Skammaidaksilla oli suuret sarvet päässä, joista ne erotti muutenkin, mutta heillä oli mahtavat väkivahvat voimat hallussaan.

He kiisivät läpi ajan välillä menneisyydessä, välillä nykyisyydessä ja tulevaisuudessa. Vauhti oli niin kova, ettei yksikään näky ehtinyt jäädä mieleen. He lensivät läpi tuikkivien tähtien ja sukelsivat läpi pilvien. Vesipisarat jäätyivät heidän kasvoilleen, mutta ne sulivat auringonvalossa pois nopeammin kuin olisivat jäätyneet ja haihtuivat höyryinä ikuisuuksiin.

Aigi asusti Eläväisten maassa ja oli saanut vieraakseen gufihtareiden mahtimiehen Huuvan. Aigi oli asunut heidän parissa vauvasta asti, mutta paennut Eläväisten maailmaan tietystä syystä. Huuva pyysi Aigia pelastamaan tytön, joka oli Huuvan jälkeläinen. Huuva tiesi Aigin tunteet tyttöä kohtaan. Oman heimon miehistä ei ollut pelastamaan tyttöä. Pelastaakseen tytön, Aigin oli päästävä Saivomaailmaan Sarri-tietäjän puheille. Hän tarvitsi apua Sarrilta.

Pelastusoperaatio oli vaikea ja matkalla Aigi koki monta seikkailua. Värikkään tarinan matkassa Aigi kohtasi sekä pahoja että hyviä fantasiahahmoja ja oli hengenvaarassa useamman kerran.  Kirjassa liikutaan luonnon ja myyttisten hahmojen ehdoilla. Luin ja lumouduin.

... turhaan me suremme tulevaa, kun emme kuitenkaan tiedä siitä mitään...

Ante Aikio, Aigi - Jänkäjärven syöverit ****
Goranus 2013
s. 211 + 5s. kirjailijan tarinointia + 3s. sanasto (sanasto voisi olla laajempi)

Evarian bloggaus
Kaisa V bloggaus
Morren bloggaus
Hannan bloggaus
Suketuksen bloggaus
Alien bloggaus

Osallistun kirjalla Suketuksen Kansojen juurilla - kirjahaasteeseen.

Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi

 

 

 

Jotkut tunteet nopeuttavat aikaa, toiset hidastavat, toisinaan on kuin se kaikkoaisi - aina siihen väistämättömään hetkeen, jolloin se todella kaikkoaakin eikä koskaan palaa.

Englantilaisen kirjailijan Julian Barnesin Kuin jokin päättyisi lyhytproosateos voitti vuonna 2011 arvostetun Man Booker kirjallisuuspalkinnon. En ihmettele ollenkaan palkintoa, sillä tässä kirjassa on  upea alku, teos kuljettaa lukijaa tapahtumien läpi rennosti, ja teoksen tarina kestää uskomattomaan loppuun asti. Tarina ei petä missään kohti. Sitä ei ole turhaan pidennetty ylimääräisillä henkilöillä ja rönsyilevillä juonilla. Kirja tunteista.

Meitä oli kolme ja hänestä tuli neljäs.

Tarinaa kertoi Tony. Kolme koulupoikaa sai kaverikseen kouluun tulleen uuden pojan, Adrianin, joka sopeutui heidän kaverikseen nopeasti. Koulun loputtua jokainen siirtyi eri yliopistoon ja yksi meni isänsä firmaan töihin. Nämä kolme kaverusta pitivät yhteyttä enimmäkseen Adrianiin. Jossakin vaiheessa Tony aloitti seurustelun Veronican kanssa ja tutustutti hänet kolmeen kaveriinsa. Lopulta Tony sai ilmoituksen, että Veronica ja Adrian seurustelevat. Tietysti asia otti nuorta miestä päähän ja Tony lähetti ensin kortin, jossa sanoi sen olevan ok, mutta sitten häntä otti vielä enemmän päähän ja matkalle lähti todella ärsyyntynyt kirje, jossa toivoteltiin kaikenlaista. Tämä kirje aiheutti sitten jotain, joka päätti jotain.

"Sinulla ei vieläkään leikkaa. Ei ole ikinä leikannut eikä leikkaa. Lakkaa jo yrittämästä."

Kirjassa oli kaksi osaa. Ensimmäinen osa kertoi lyhykäisyydessään Tonyn elämänkerran isoisäksi asti. Toinen osa tarkasteli Tonyn eläkkeelläoloaikaa, kun Veronica saapui yllättäen jälleen hänen elämäänsä. Siihen oli syynsä ja myöskin siihen,  miksi Tony yritti lähentyä Veronicaa. Taustalta löytyi nuoruudenaikaiset tapahtumat, jotka olivat jättäneet jälkiä. Näitä jälkiä Tony yritti ratkoa, aina kun hän sai Veronicalta tuon saman  tylyn tokaisun, että sinulla ei sitten leikkaa. Veronicalla oli jotakin, minkä Tony oli saanut perinnöksi, mutta Veronica ei halunnut antaa sitä Tonylle.

Kirja toi esille piilotettuna englantilaisen luokkayhteiskunnan. Piti olla sopiva tausta ja oikea koulutus, jotta kelpasi sukuun. Jos ei ollut tarpeeksi hieno suku, niin ylemmän luokan snobit kyllä antoivat sen kuulua puheessaan. Sehän oli sitä ns. leikinlaskua, mutta alemman luokan ihmiset sen kyllä ymmärtivät. Luokkaerot eivät välttämättä ole suuria, mutta ainakin kirjassa niistä pidettiin kiinni. Ei ihme, että nuori Tony ärsyyntyi.

Tästähän oli sitten vain pieni hyppy suomalaiseen yhteiskuntaan, jossa ihmisiä on jaettu pidemmän aikaa A ja B-luokan kansalaisiksi. Tätä on  pitkään tehty terveydenhuollon parissa, kun ensisijaisesti hoito annetaan töissäoleville kansalaisille. Hoitotakuu ei anna välttämättä takuuta hoidon laadusta. Mutta rahallahan pääsee hoitoon. Samoin parempien ikäihmisten hoitokoteihin. Vanhemmat kuljettavat lapsensa päiväkoteihin ja kouluihin, missä ei ole maahanmuuttajien lapsia. Muitakin esimerkkejä löytyy varsinkin työpaikkojen henkilöstön valinnoissa tehdään suoranaisia vääryyksiä. Tämän verran suomalaisesta nykyajan luokkayhteiskunnasta. 

 

Tiesin etten voisi muuttaa enkä korjata enää mitään. 

Julian Barnes kertoi oman tarinansa ja sai sillä Man Booker-kirjapalkinnon. Loistava teksti, englantilainen rauha elämänmenossa, ei mitään suurempia tragedioita, koska eron jälkeen vaimo pysyi ystävänä. Vanha ystävyys ja sen menetys oli kuitenkin loppujen lopuksi aika riipaisevaa, mutta itse olisin antanut kirjapalkinnon tuosta luokkayhteiskunnan kuvaamisesta ja sen välittämästä tunteesta, en ole tarpeeksi hyvä.

 

Julian Barnes, Kuin jokin päättyisi *****
suom. Kersti Juva
kuva. Paul Tomlins
WSOY 2012 Aikamme kertojia
s. 157
The Sense of an Ending 2011

Englanti

Luokkayhteiskunta 

Man Booker-kirjallisuuspalkinto 2011

S.K. Tremayne: Jääkaksoset

Tuska kumpuaa sisimmästäni, ja minun on nostettava nyrkki suun eteen, jotten ala vapista.

Lontoolaisen S. K. Tremaynen tiheätunnelmainen Jääkaksoset on kirja, joka pitää mieluummin lukea yöllä pimeässä, kaikenlaisten narinoiden ja yöllisten äänien kuuluessa. Lokkien kirkunaa, korppien ääntelyä. Mieluummin mahdollisimman paljon hämärää rekvisiittaa, että tunnelma on tarpeeksi hyytävä. Luin niin kauan, että aamu alkoi valjeta ja tunnelma oli kadonnut. Päivänvalossa tämä psykologinen perhetragediatrilleri ei vaikuttanut niin pahalta. Sunday Times kehuu kirjan kansiliepeessä tarinan loppuratkaisua yhdeksi hienoimmista, mutta itse olen eri mieltä. Sehän suorastaan lässähti.

S.K Tremaynen takaa löytyy kirjailija Tom Knox alias kirjailija ja toimittaja Sean Thomas. Sean Thomasina hän on kirjoittanut neljä romaania, Tom Knoxina viisi kirjaa ja S. K. Tremaynena Jääkaksoset ja tänä vuonna julkaistun The Fire Child teoksen. Tremaynena kirjoitetut trillerit on suunnattu naispuolisille lukijoille, sillä kuten olen aiemminkin havainnut naisille on suunnattu oma tyylisuunta trillereissä, joita julkaistaan nyt enemmän kuin runsaasti.

"Voi helvetti sentään! Nyt sinä sitten uskot kummituksiin vai? Jotain vitun rajaa nyt, Sarah. Lydia on kuollut, Kirstie on onneton ja pyörällä päästään. Siinä kaikki. Hän on pieni tyttö, ja hän tarvitsee vanhemmat, joilla on kaikki ruuvit tallella."

Jääkaksosten tarinassa oli perhe, isä, äiti ja kaksostytöt. Perheellä ei mennyt hyvin. Varsinkin vanhemmilla oli ongelmia. Ongelmat lisääntyivät, kun toinen kaksostytöistä kuoli. Sen jälkeen myös eloonjääneellä kaksostytöllä oli ongelmia. Vuoden päästä tapahtuneesta perhe päätti muuttaa Skotlantiin, vanhalle majakkasaarelle, jonka perheen isä oli perinyt. Perhe halusi aloittaa kaiken alusta ja unohtaa menneet. Eihän muistoja voi unohtaa, eivätkä ongelmat katoa mihinkään, jos niitä ei selvitetä. Isän ja äidin kyräily ja viha alkoi olla käsinkosketeltavaa. Lahonnut, kostea ja kylmä talo keskellä merta ei paljon lohduttanut, vaan lisäsi ongelmia, varsinkin henkisiä ongelmia. 

Pidän valtavasti kirjoista, joissa on kaksoset, koska itselläni on kaksospojat. Kirjaan oli löydetty runsaasti kaksosiin liittyvää aineistoa esim. identtisten kaksosten erottamisesta toisistaan. Minun pojillani on kolme varmaa merkkiä mistä heidät erottaa: hiusraja, ääni ja kädet. Muuten he ovat kuin toistensa kloonit. Luonne-eroja ei juurikaan ole. Tekstiviestit ja puhelut sisältävät yleensä samat asiat. Heidän serkkunsa sanoi, että hänestä on kammottavaa, kun molemmat laittavat samanlaisia viestejä. Ihania  poikia.

Jääkaksosissa oli joitakin juttuja, jotka ärsyttivät minua kovasti esim. perheen hankkima vene oli jolla ja tässä jollassa oli perämoottori. Lisäksi alussa se oli kumiveneenmallinen, jotta se oli kevyt vetää maihin. No, ehkäpä Skotlannista löytyy kumivenejollia, joissa on perämoottori. Tämä oli todella ilkeä trilleri. Perheen vanhemmat olivat kumpikin häiriintyneitä, joten ei ihme, että lapsikin oli sekaisin.

Suurimman ja terävimmän. Sitten vien sen selkäni taakse.

S. K. Tremayne, Jääkaksoset ***
suom. Oona Nyström
Otava 2016
s. 349
The Ice Twins 2015