Maria Jotuni: Huojuva talo (Klassikkohaaste 3)

"Tämä mies, huomaa, on kömpelö talonpoika. Monta virhettä teen. Mutta uskollinen sinulle olen. En petä sinua, sen vannon."

Näin vannoi tohtori Eero Markku morsiamelleen Lea Hornille Maria Jotunin ( 1880-1943) teoksessa Huojuva talo. Eipähän tiennyt Lea mihin oli joutumassa, onneksi. Kirja valmistui 1935, mutta se julkaistiin vasta kaksikymmentä vuotta Jotunin kuoleman jälkeen. Osallistun kirjalla Klassikkohaasteen kolmanteen osaan, jota emännöi Marile 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä-kirjablogista. Päädyin Jotunin Huojuvaan taloon, kun luin Maria ja taikalyhty teoksen, joka kertoi Maria Jotunin lapsuudesta ja nuoruudesta Kuopiossa.

En tosin tiennyt, että kirja oli niin vanha ja että Jotunin kuolemasta oli todella pitkä aika. Hänhän oli Minna Canthin ohella suomalaisen naiskirjallisuuden uranuurtajia miehisellä alalla. Vuosi 1906 oli Suomessa fennomaanien vuosi, ja Maria Haggrén muutti veljiensä kanssa sukunimensä Jotuniksi, joka tarkoittaa jättiläistä. Olen tyytyväinen siitä, että sain luettua tämän klassikkokirjan, huolimatta siitä, että se kuvaa perhehelvettiä, josta kärsivät etupäässä äiti ja lapset. Vielä pahemmaksi kirjan lukeminen tuli, kun luin, että Maria Jotunin oma avioliitto oli ollut samanlaista perhehelvettiä. Ensimmäisenä yönä, kun olin aloittanut kirjan lukemisen, en pystynyt nukkumaan, sillä tämä oli todellisesta pahuudesta kertova kirja.

Eero nosti hänet ilmaan, niin että hän jäi riippumaan Eeron rintaa vasten, ja Eero puri hampaitaan yhteen, niin että kuului niiden narske, ja puristi niin että Lea tunsi luiden ruskavan. "Hän tahtoo minut tappaa", välähti Lean mielessä. Hän kuuli korvissaan, miten kylkiluita rusahti rikki, rintaan koski, hän voihki. Hän ei osannut puhua, henkeä salpasi, hän uikutti. Eero ei ymmärtänyt laskea häntä pois, tahi ei tahtonut. Lean sydämeen alkoi koskea, tuntui kuin se olisi seisahtanut, hän näki kaiken hämärtyvän ja alkavan pyöriä, hän kadotti tajunsa.

Ylläoleva kohtaus ei ollut ainoa kohtaus, jossa tohtori Eero Markku yritti tappaa vaimonsa. Vaimo jäi henkiin, mutta syntymätön vauva kuoli. Maria Jotuni opiskeli ylioppilaaksi tulonsa jälkeen Helsingin yliopistossa ja tapasi Joel Lehtosen ja Viljo Tarkiaisen savolaisessa osakunnassa. Lehtonen rakastui Jotuniin, mutta Jotuni valitsi Tarkiaisen. Huojuvassa talossa oli Lean nuoruudessa kaksi ystävystä, jotka molemmat rakastuivat Leaan. Tämä oli kuin suoraan hänen omasta elämästä. 

Kirjan loppu oli ehkä liian hyvä kirjan muuten niin väkivaltaiselle kertomukselle. Oliko se kirjailijan oma toivomus onnellisesta elämästä. Kun katselen kuvia kirjailija Maria Jotunista, niin katse kohdistuu hänen suuriin, surullisiin silmiinsä. Huojuvan talon Lealla oli suuret surulliset silmät. Lea pyysi miestään hakkaamaan muualle kuin kasvoihin, jotta kulissit pysyisivät pystyssä, eikä muille tarvitsisi kertoa häpeällisestä perheväkivallasta. Miksi, voi miksi se oli silloin häpeällistä ja miksi oi miksi se on yhä tänäkin päivänä häpeällistä. Alistuminen pahaan, kuten Lea teki, oli väärin. Maria Jotuni kirjoitti kirjan alussa mistä alistuminen kumpusi ja missä Lea oli hakkaamiseen tottunut. Hän toi esille, että väkivaltaa esiintyi henkisesti ja fyysisesti ja sitä tekivät niin naiset kuin miehet, jopa lapset pystyivät pahaan.

Onneksi nykyisin löytyy turvakoteja, joihin äidit lapsineen voivat paeta, mutta minne pakenevat lapset, joita vanhemmat hakkaavat. Ja miksi ylipäätään tällaista pahuutta pitää olla olemassa, jätetään se vain kirjojen sivuille fiktiivisiksi tarinoiksi. Ollaan ihmisiä ihmisille ja annetaan hyvän kiertää, silitetään lasten poskia, ollaan helliä ja rakastavia, hymyillään ja vastataan hymyyn, annetaan puhdistavien kyyneleiden vieriä, mutta pysäytetään nyrkki ja rumat sanat.

Maria Jotuni, sinä olet helmi Suomen naiskirjailijoiden joukossa. Toivon sinulle sinne pilven reunalle tähdenlentoja ja toivon, että suuret kauniit silmäsi hymyilevät vihdoinkin.

Maria Jotuni, Huojuva talo *****
Otava, Seven-pokkari 10. painos 2012
s. 577
Otavan alkuperäinen teos julkaistiin postuumisti 1963

Kirjasta on tehty tv-elokuva, luulen, että en pystyisi katsomaan sitä.

Balladi elokuvasta Klaani

Balladi elokuvasta Klaani

Aamuyössä aistein avoimin,
elämääni silmiin katselin
Vanhan eilisen, uuden tulevaisuuden
Sen kaiken näin, ja paljon oivalsin

Aamuyössä aistein riisutuin,
huomispäivään uupumatta uin
Katsoin aurinkoon, elämässä kiinni oon
Sen tajusin ja riemuun hullaannuin

Sua odotan siis näkemiin
Sinut kätken uniin kauniisiin
Sinua siis odottamaan jään
Sinusta tarkoituksen hankin elämään

Aamuyössä aistein auennein,
eilispäivät kaikki talteen vein
Ne kätkin sydämeen ja jos niillä jotain teen,
ne kertoo, niin ne kertoo rakkautein

Sanat: Juice Leskinen

Tämän ihanan laulun sanojen myötä toivotan hyvää heinäkuista viikonloppua!

Mai

Simo Hiltunen: Lampaan vaatteissa

Poika survaisi. Hän runnoi koko painonsa iskun perään, aivan kuten isä oli opettanut lyömään Vesalan vellinaamaa, kommunistin jumalatonta poikaa. Nuorukainen pakotti terän nyrkkiä myöten suden kurkkuun ja väänsi puukkoa haavassa.

Simo Hiltusen esikoiskirja Lampaan vaatteissa kertoi hurjan jännittävän tarinan perhesurmista. Näitä perhesurmia tutki rikostoimittaja Lauri Kivi. Kiven omakin lapsuus oli ollut kivulloinen, sillä väkivaltainen isä hakkasi sekä vaimon että lapset. Kuinka paljon kotien seinien sisältä löytyy ikäviä asioita, niistä Kivi kirjoittaa nettilehteen, kuukausiliitteeseen ja painettuun lehteen. Kunnes Kivi löysi erään perheen kotoa johtolangan, joka muutti tilanteen kokonaan. Oliko perhesurmat isien tekemät kuten luultiin, vai oliko liikkeellä sarjamurhaaja. Kivi kiersi ympäri Suomea etsien uusia johtolankoja ja tuli härnänneeksi poliiseja ja henkilöä, joka halusi pysytellä huomaamattomana.

Kukaan ei koskaan löytänyt kolmea pientä ristiä, jotka nuori mies piirsi puukollaan kuolleiden sänkyjen pohjiin. Hän ymmärsi kyllä, ettei olisi pitänyt, mutta hän oli ehdollistunut ristien tekoon. Ilman niitä kaikki jäi kesken. Ne ikään kuin antoivat tapahtuneelle päätöksen ja oikeutuksen. Uhrit olivat ristinsä ansainneet ja pääsivät lepoon. Ne peittivät isän teot ja synnit.

Lampaan vaatteissa kertoi äärimmäisen pahuuden syntymisestä ja miten kotioloilla on vaikutuksensa siihen. Ei kaikista tule pahoja, jotka joutuvat kestämään lapsesta asti pahoinpitelyä, toiset alistuvat, toiset sairastuvat henkisesti ja ne harvat jatkavat sitä mitä heille on väkivallalla opetettu. Heistä tulee rikollisia, väkivaltaisia, murhaajia, kuten kirjan rikollinen. Kivi etsi kiivaasti murhaajaa ja joutui itsekin epäiltyjen listalle. Kiven taisteluase oli kirjoittaminen julkisuuteen. Tuli aika saada murhaaja reagoimaan kirjoituksiin. Ehkäpä se olisi pitänyt jättää tekemättä, sillä seuraukset olivat arvaamattomat.

Äijästä oli tullut väkivallantekijä, koska hänet oli sellaiseksi koulittu. Se oli jakanut lapsuuden oppeja pojilleen. Lauri tiesi omasta kokemuksestaan, että vaati määrätietoisuutta, älyä ja tahdonvoimaa päästä lapsuuden malleista eroon ja elää omalla tavallaan.

Pahuudesta puhuminen tekee sen näkyväksi. Perhesurmien ennakoimiseksi pitäisi myös tehdä jotakin. En uskokaan, etteikö merkkejä löydy. Vaarallisia aikoja ovat taloudelliset vaikeudet, eron uhka, ampuma-aseet kotona, alkoholi ja henkinen sairastuminen. Työkaverini kertoi, että mitä hän tekee, kun mies kalisuttelee asekaapin avaimia ja uhkaa ampua, jos hän ottaa eron. Sanoin, että et sinä voi tietää, ennen kuin otat eron. Ero tapahtui ja mies tuli humalassa takaoven läpi haulikko kädessä ampumaan heidät. Uhka oli siis todellinen. Mies meni sitten kotiinsa ja ampui itsensä. Siinä tapauksessa perhesurma vältettiin. Minun täytyy sanoa, että en ymmärrä perhesurmia, enkä sitä, että miksi ei riitä itsemurha tilanteessa, jossa on vaikeaa ja muuta keinoa ei ole.

Lampaan vaatteissa kirjan tarinassa perhesurmat muuttuivat muuksi, mutta olivat tutkimusten mukaan olleet perhesurmia. Simo Hiltusen esikoistrilleri antoi hyvän esimaun vahvasti tämän päivän asioissa liikkuvan kirjoittajan vahvuuksista jännityksen saralla. 

Sillä isän oli valtakunta ja voima ja kunnia, iänkaikkisesti, saatana.

Simo Hiltunen, Lampaan vaatteissa ****
WSOY 2015
s. 417

Osallistun kirjalla Lukutoukan kulttuuriblogin kirjabingoon: kirja on äijäkirja

Kirsin bloggaus
Annikan bloggaus
Villiksen bloggaus
Susan bloggaus
Arjan bloggaus
Elegian bloggaus
Takkutukan bloggaus 

Kristina Carlson: William N. päiväkirja

 

 

3.1.1898 Eno tuli hulluksi ja veli tuli hulluksi, mutta en minä hullu ole, koska hullu käyttää järkensä mielettömyyksiin. Minä teen työtäni, kunhan huoneessa on tarpeeksi lämmintä ja olen voimissani, enkä tosiaan tiedä, milloin perintötekijät tuottavat hulluutta, milloin neroutta.

Naistenviikon viimeinen nimipäiväsankari on Kristina Carlson, jonka viehättävä pienoisromaani William N. päiväkirja kertoi suomalaisesta tiedemiehestä William Nylanderista. Nylander eli vuosina 1822-1899, ja vietti elämänsä loppuvuodet Pariisissa. Kirjan tarinassa Nylander kirjoittaa päiväkirjaansa vuosina 1897-1899, eli elämänsä viimeisinä vuosina. Kirja on kerrottu fiktiivisenä päiväkirjana, josta tuli mieleeni tänä vuonna julkaistu Jukka Viikilän hieno Akvarelleja Engelin kaupungista, joka myös oli kirjoitettu päiväkirjamaisesti. Pidän todella paljon päiväkirjoista, sillä olen itsekin kirjoittanut niitä useamman.

Kristina Carlson sai Finlandiapalkinnon vuonna 1999 romaanista Maan ääreen. Myös William N. päiväkirja oli Finlandiapalkintoehdokas vuonna 2011. Muitakin palkintoehdokkuuksia on kirjailijan plakkarissa. Lisäksi hän on kirjoittanut pseudonyyminimellä Mari Lampinen Anni-nuortenkirjasarjaa.

William N. oli suomalaisen kasvitieteen uranuurtajia ja kansainvälisestikin kuuluisa jäkälätutkija. Kirjassa on ranskan kielestä käännetty kirje ja sähke William Nylanderin siskolle, muu osa kirjasta on kirjailijan omaa tuotantoa. William N. kertoi päiväkirjassaan kuuluisista henkilöistä ja tuon ajan tapahtumista. Itseäni kiinnosti hänen muistiinpanonsa Pohjoisnavalle kadonneista kolmesta tutkijasta, jotka lähtivät matkalle kuumailmapallolla. Luin nimittäin tänä vuonna ruotsalaisen Bea Uusman Naparetki - Minun rakkaustarinani tietokirjan, joka kertoi kyseisestä tutkimusmatkasta.

William N:llä oli yksi hyvä ystävä, joka lahjoitti hänelle pari painokuvaa tauluista, jotka oli maalannut Seurat-niminen taiteilija. Kirjan kansikuvaksi on valittu kyseisen taiteilijan maalaus.

Minä nostan hattuani monsieur Zolalle, vaikka hän on kirjailija, sillä vuosi sitten hän osoitti suurta rohkeutta tapauksessa Dreyfus, minkä vuoksi hän joutui vaikeuksiin ja syytetyksi ja hänen oli paettava Englantiin.

William N. mainitsi päiväkirjassaan kirjailija Émile Zolan ja hänen vaikeutensa. Zola on tullut tutuksi, sillä olen lukenut hänen Naisten paratiisin ja Nanan. Päiväkirjateoksen teki mielenkiintoiseksi ulkopuoliset tapahtumat ja se, että päiväkirjassa ei kerrota vain omista asioista, tosin loppua kohti mennessä sairaudet lisääntyivät ja niistä kertominen. William N. oli vanha, katkeroitunut ja vihainen. Viinin lipittäminen helpotti kiukkuista oloa, mutta toisaalta se saattoi myös lisätä vihantunteita niitä kohtaan, jotka olivat häntä vääryydellä kohdelleet. Surumielinen kertomus vanhuudesta.

2.2.1899 Minä olen karkottanut ympäriltäni nekin, jotka ovat minua auttaneet. Abbé H:n kanssa riitaannuin, eikä hän enää käy luonani. C. ei ole käynyt. Kunnioitetaanko minua, kun olen kuollut, pystytetäänkö haudalleni kivi?

Kristina Carlson, William N. päiväkirja ****
kannen kuva: Georges Pierre Seurat (1859-91)
Otava 2011 toinen painos
s. 153

1897-1899 

Vanhuus 

Toni Morrison: Koti

 

 

Kun teeskenteli puolikoomaa, samaan tapaan kuin näyteltiin kuollutta rähmällään taistelukentän kurassa, täytyisi keskittää ajatukset johonkin yksittäiseen neutraaliin kohteeseen. Sellaiseen joka häivyttäisi vähäisenkin elämänvihin. Jäähän, hän ajatteli, jääkuutioon, jääpuikkoon, umpijäiseen lampeen tai huurteiseen maisemaan.

Yhdysvaltalaisen nobelistin Toni Morrisonin pienoisromaani Koti alkaa vahvasti. Kirjan toinen päähenkilö Frank oli joutunut mielisairaalaan ja heräsi muutaman päivän päästä morfiinihuuruista ja päätti häipyä sairaalasta. Hänen oli paettava ilman takkia ja kenkiä, koska ne oli viety, samoin rahat. Onneksi hän häipyi, sillä sairaalasta ei yleensä lähdetty muuta kuin hautaan. Sairaala oli tunnettu erilaisista hoitokokeiluista, joita suoritettiin mustille. Frank oli sentään selvinnyt sodasta hengissä, nyt pitäisi selvitä vielä kotimaan rasismista. 

Korean sota käytiin 1950-53, joten kirja kertoo vuodesta 1954, sillä Frank viivytteli vuoden ennen kotiinpaluuta, sillä hän ei halunnut palata ilman oman kylän kavereita. Sitten tuli hätäviesti, että siskosi kuolee, joten Frank palasi kotiin. Kotimatka oli sekin seikkailu miehelle, joka kärsi sodan aiheuttamista henkisistä traumoista. 

 

Toni Morrison kertoi kirjassa vähäeleisesti rasismista, mutta sitä ei voinut olla huomaamatta. Kirjailija syntyi vuonna 1931 ja oli ensimmäinen musta afroamerikkalainen nobelisti vuonna 1993. Hänen kirjoissaan kerrotaan mustien ihmisten kohtelusta, rasismista, vääryydestä, epäoikeudenmukaisuudesta ja valkoisten käyttämästä vallasta. Kirjoissa kerrotaan myös mustien omasta elämästä, taikauskosta, omista lääkkeistä ja yhteisöllisyydestä. Joukkoon mahtui myös roistoja ja ikäviä ihmisiä.

Cee nousi peltipaljusta ja astahti pari märkää askelta lavuaarille. Hän täytti ämpärin hanasta, kaatoi lastin lämpenevään paljuveteen ja istahti takaisin sinne. Hän halusi lekotella vilpoisessa vedessä, vaikka raihnaanpuoleinen iltapäivävalo pyrkikin sotkemaan hänen ajatuksiaan. Katumuksen aiheet, verukkeet, oikeamielisyys, petollinen muisti ja tulevaisuudensuunnitelmat sotkeutuivat keskenään tai seisoivat rivissä kuin sotilaat.

Näiden kahden sisaruksen lapsuus ei ollut helppoa, eivätkä he saaneet suuria apuja elämäänsä. Cee olisi halunnut kouluun, mutta hänen piti tyytyä seurakuntakouluun. Mustien elinoloja vaikeutettiin, mutta kyllä he kelpasivat taistelemaan Yhdysvaltojen joukoissa. Elämä oli köyhää ja töitä oli paiskittava, jotta rahat riittäisivät johonkin. 

 

Toni Morrison taitaa mustien elämänolojen ja tarinoiden kirjoittamisen. Aikaisemmin lukemani Rakkaus toi esille mustien elämää, rasismia, mutta myös ystävyyttä ja rakkautta. Koti teoksen sisarukset Frank ja Cee oppivat ymmärtämään mikä heille itselleen on parasta elämässä. Morrison laittoi henkilönsä selviytymään, mutta se tapahtui vaikeuksien kautta voittoon tapahtumien kautta.

Toni Morrison, Koti *****
suom. Seppo Loponen
Tammen Keltainen Kirjasto 2014
s. 132
Home 2012

Yhdysvallat

Rasismi, köyhyys, mielenterveys

Järvi, Hotti, Poppius: Error - Mielen häiriöitä

Henna, 34. Anoreksia, bulimia. "Luulin, että saan oksentamalla ja itseäni rankaisemalla trauman pois mielestäni."

Elina Järvi, Tiina Hotti ja Olga Poppius ovat tehneet mielenterveysongelmien kanssa kamppaileville ihmisille ja heidän läheisilleen paljon inhimillistä tietoa sisältävän tietoteoksen Error - Mielen häiriöitä. Kuten kirjan takakannesta voi pysäyttävästi lukea mielenterveysongelmat ovat todella laaja ongelma Suomessa, ei pelkästään sairastuneille, vaan heidän läheisilleen ja koko yhteiskunnalle. Sairastunut ei kykene töihin, hän ei kykene hoitamaan lapsiaan saatikka itseään. Pahimmassa tapauksessa mielenterveysongelmat seuraavat seuraavaan sukupolveen ja sitä seuraavaan sukupolveen. 

Jotakin pitäisi pystyä tekemään, että sairastuneet pääsevät heti hoitoon, sillä kirjan perusteella vaikeinta oli hoitoon pääsy, eri hoidoilla pallottelu ja terapian puute. Suomalainen terveydenhoitokulttuuri on niin byrokratisoitunut, että sairastuneiden hoitoon pääsy kestää luvattoman pitkän aikaa, useamman kuukauden ja hoitotulokset ovat silloin paljon huonommat. Erilaisille lähihoitotavoille, jolloin sairastunut pääsee heti hoitoon ja terapiaan, kun hän sitä tarvitsee, olisi tarvetta ja kokeilujen mukaan se on jopa nopeuttanut paranemista ja sairauksien hoitokuluja, jotka on voitu siirtää avopalveluihin.

Marko, 43. Keskivaikea masennus. "Joka päivä pitää löytää syy olla olemassa."

Kirja suorastaan hengästyttää. Kun luin viidentoista sairastuneen elämästä mielenterveyspotilaana, tuntui, että ympärillä on valtavan paljon sairaita ihmisiä, joiden on pärjättävä, jaksettava, elettävä vaikeiden ongelmiensa ja traumojensa kanssa, oltava hoitojen koekaniineina, kunnes oikeat lääkitykset löytyvät, kunnes ehkä saa terapiaa kuukausien lääkitysten jälkeen. Kunnes ei enää jaksa nousta sängystä, ei jaksa, ei jaksa, on masentunut. Toisaalta eri sairauden kourissa, sillä mielenterveyssairauksia on lukemattomia, toimiikin manian vallassa, lainaa rahaa ja ostaa kaikkea mahdollista, on estoton seksuaalisesti, varomaton, päätön, bipolaarinen oireyhtymä. Tai sitten aistiharhat vievät voiton, tai eri äänet, hahmot, skitsofrenia. Näistä ja muista sairauksista voit lukea enemmän kirjan lopussa.

Marko, 36. Tyypin I kaksisuuntainen mielialahäiriö, pakko-oireinen häiriö. "Mulle kokeiltiin monenlaisia lääkkeitä ruuttalla suusta alas-tyyppisesti."

Elina Järvi kirjoittaa kirjan esipuheessa, että mielenterveysongelmat voivat koskettaa meistä jokaista, milloin tahansa. Hänen mielestään näiden viidentoista ihmisen elämäntarinat voivat olla kenen tahansa meistä tarinoita, joten ne ovat siten arvokkaita ja ne ansaitsevat tulla luetuiksi. Heidän ongelmiinsa liittyy oman mielen haasteita, erilaisia diagnooseja, sitä yhteiskunnan asettamaa byrokratiaa, joka aiheuttaa kenelle tahansa taistelua, ja sitten sitä arkea ja perheen kanssa elämistä sairastuneena. Kuolema liikkuu lähellä ja kuoleman ja elämän valtataistelu on sairastuneen mielessä. Kirjan henkilöt kertoivat sairastumiseen johtavista syistä ja oireista sekä hoidoista. Lämmin kiitos kaikille kirjan henkilöille, jotka kertoivat meille lukijoille oman tarinansa, olette ihania. Toivon teille tähtisadetta ja kaikkea hyvää.

Sitten tajusin, että olen suljetulla osastolla.

Elina Järvi, Tiina Hotti, Olga Poppius: Error - Mielen häiriöitä *****
kuvat: Olga Poppius ja Pasi Murto
LIKE 2016
s. 245

Osallistun kirjalla Tuijatan Naistenviikko kirjablogeissa-haasteeseen.

Marjatan bloggaus
Ninan bloggaus
Hannan bloggaus
Satun bloggaus

Nele Neuhaus: Lumikin on kuoltava

Siinä tyttö lepäsi, hiljaa ja kauniina kapealla vuoteella, kädet vatsan päällä, pitkät hiukset mustana viuhkana pään ympärillä. Kengät sängyn vieressä, yöpöydällä lasimaljakossa kuihtunut valkoinen liljakimppu.

Naistenviikon nimipäiväsankari on tänään Hanna, mutta valitsin päivän kirjailijaksi saksalaisen Nele Neuhausin, jonka jännittävä trilleri Lumikin on kuoltava on hänen kansainvälinen läpimurtoromaani. Kirja kuuluu sarjaan, joka kertoo rikoskomisario Pia Kirschhoffista ja hänen esimiehestään Oliver von Bodensteinista. Kirjan alussa kolmikymppinen Tobias pääsee vankilasta kärsittyään pitkän tuomion kahden tytön surmasta. Hänet tuomittiin aihetodisteiden perusteella, sillä tyttöjä ei ole vieläkään löydetty. Tobias ei aikonut jäädä kotikyläänsä, mutta nähtyään mihin jamaan kotitalo ja isä olivat joutuneet, hän pyörsi päätöksensä. Tobias oli jo nuorena tyttöjen suosikki, joten ei ole ihme, että ainoa ystävä, joka kävi hänen luonaan vankilassa, oli tyttö, nykyisin kaunis kuuluisa nainen.

Kirjan kuvioissa on runsaasti henkilöitä. Kyläyhteisö on pitänyt tiiviisti yhtä, ja nyt Tobiaksen saavuttua takaisin, he pitävät jälleen yhtä ja pyrkivät karkoittamaan Tobiaksen pois. Tobiaksen isän pitäisi myös häipyä maisemia pilaamasta. Aikanaan Tobiaksen jouduttua vankilaan, ihmiset sulkivat Tobiaksen vanhemmat pois piireistään. Ystävät eivät olleet enää ystäviä. Nämä entiset ystävät tekevät kaikenlaisia ikäviä juttuja, jopa väkivaltaisuuksia Tobiaksen perhettä kohtaan.

Pikkuhiljaa Tobias kotiutui ja naisethan ne olivat, jotka saivat hänet kotiutumaan. Tobiaksella on kauniit siniset silmät, joilla hän hurmasi naisia, mutta nyt ei kannattanut olla enää yhtä sinisilmäinen kuin silloin, kun häntä syytettiin kahden tytön surmasta. Kyläyhteisö oli valheiden, kieroilun, rikosten ja salaisuuksien kyllästämä paikka, jonka rikoskomisario Pia heti huomasi. Eikä aikaakaan hän oli saanut selville enemmän kuin tutkijat silloin vuosia sitten. Luurangot alkoivat kolista kaapeissa, ja omatunnot soimata. Missä tytöt olivat ja ketkä keittelivät myrkkyä Lumikin päänmenoksi? Joko oli aika totuuden tulla julki? Ja mikä rooli Tobiaksella oli tässä näytelmässä? Nele Neuhaus on kirjoittanut mukiinmenevän rikostarinan, eikä ihme, sillä hän on Saksan tämän hetken myydyin rikoskirjailija.

Seinään oli suihkutettu punaisella maalilla teksti, jota mies oli juuri maalaamassa valkoisella piiloon. SAASTAINEN MURHAAJA, seinässä luki.

Nele Neuhaus, Lumikin on kuoltava ***
suom. Veera Kaski
WSOY 2016
s. 556
Schneewittchen muss sterben 2010

Hennan bloggaus
Jonnan bloggaus
Ullan bloggaus
Katarooman bloggaus
Marja-Liisan bloggaus

Osallistun kirjalla Tuijatan Naistenviikko kirjablogeissa-haasteeseen.
Osallistun kirjalla Lukutoukan kulttuuriblogin kirjabingoon: kirjan kannessa on naisen kuva.