ONNEA VALMISTUNEILLE!

 

Ruusu korvan takana

 

Onni, kerro minulle,

jos tulet, mistä minä sinut tunnen?

Onko sinulla ruusu korvan takana?

Silmissä kolme valtamerta, huulilla

kuuden kevään linnut ja naurulle

tuoksuvat tuulet?

 

Onni, jos minä nukun, herätä minut,

ravistele tyhjäksi minun surujeni

pähkinäpuu.

 

Onni, kun se saapuu, se kantaa

suurta säkkiä sylissään.

Siihen mahtuu minun murheeni,

kätkee kaikki, virran vietäväksi heittää.

 

Tommy Tabermann, Tähtiä kämmenellä 1974

 

Iloa, eloa ja onnea kaikille valmistuneille tänä onnenpäivänä  💝

Elly Griffiths: Savuverho

 

Brighton, 1951

Kun Edgar Stephens heräsi, satoi lunta. Merta kohti alas rinnettä hoippuivat Yrjöjen aikaiset talorivit, jotka Edgar näki ikkunastaan, näyttivät huurteisina kuin lumotuilta. Näky ei silti tuottanut hänelle vähäisintäkään mielihyvää. Hän vihasi lunta.

Englantilaisen Elly Griffithsin Savuverho on Brightonin mysteerit-dekkarisarjan toinen osa. Kirjan päähenkilö, kolmikymppinen rikoskomisario Edgar Stephens, heräsi joulukuiseen aamuun, ja joutui etsimään alaisineen kadonneita lapsia. Lapset löytyivät muutaman päivän päästä. Savuverho syventyi näytelmien maailmaan. Kadonneet lapset harrastivat näytelmien tekemistä. Kenties näytelmistä löytyisi syy kirjan tapahtumille.

Max oli aina vannonut, ettei ikipäivinä esiintyisi perinteisessä satufarssissa, jollaisia kaikki Britannian teatterit esittivät joulun aikaan. Se olisi viimeinen niitti, päätepysäkki, unelmien hautausmaa.

Myös kuuluisa taikuri Max Mephisto oli saapunut Brightoniin ja osallistui erään joulunäytelmän tekemiseen. Max ja Edgar olivat ystäviä keskenään. Ystävyys oli syntynyt sodan aikana. Maxilla oli parikymppinen tytär, Ruby, joka halusi isänsä tavoin taikuriksi, mutta joutui vielä esiintymään tanssityttönä. Edgar Stephens oli rakastunut Rubyyn, ja toivoi vastarakkautta. Kirjan sivuilta voit lukea mitä rakkausrintamalla tapahtui.

Nainen toivoi lasta, punaista kuin veri ja valkoista kuin lumi.

Ikivanhat sadut ovat loppujen lopuksi aika kauheita. Niissä on paljon kuolemaa, ja joku suunnittelee tappavansa jonkun. Ilkeä noita sieppasi Hannun ja Kertun, ja aikoi syödä heidät. Susi söi isoäidin Punahilkassa. Paha äitipuoli syötti Lumikille myrkkyomenan. Prinsessa Ruusunen taiottiin satavuotiseen uneen. Tunnetut sadut oli tarkoitettu alunperin aikuisille, ja niitä on muokattu vuosien varrella, jotta lapsetkin voisivat niitä lukea. Saduista on tehty myös runsaasti elokuvia ja näytelmiä. Savuverhon lapset rakastivat satunäytelmiä.

Elly Griffithsin Savuverho dekkarissa näyteltiin ja ratkottiin murhia.

 

Elly Griffiths, Savuverho

Suom. Pauli Tapio

Tammi 2025

s. 302

Smoke and Mirrors 2015

Dekkari

Brightonin mysteerit-sarjan 2. osa

1951

  

Elly Griffiths: Taikatemppumurhat

Carin Hjulström: Pikku murha vain

 

Siri hipelöi huivin solmua ja katsoi itseään silmiin ikkunaruudussa. Pian kuusikymppinen. Miten tässä näin kävi? Siri Ehrensvärd, ikinuori ja lupaava, niin kaunis ja ainutlaatuinen. Mutta se oli silloin. Nyt kaikki on ohi, hän ajatteli. Kertalaakista.

Ruotsalaisen Carin Hjulströmin dekkari Pikku murha vain aloitti uuden Taimitarhamurhat-kirjasarjan. Heti alkuunsa on kehuttava hienoa kansikuvaa ja kirjan nimeä, joka sopii hyvin dekkarille. Tykkään kun nimi jo kertoo, mihin genreen kirja kuuluu.

Taimitarhamurhat-sarjan päähenkilö on siis kuusikymppinen Siri, joka pakeni Tukholmasta, ei mitään sen pahempaa kuin petollista miestä, jonka kanssa Siri oli elänyt kaksoiselämää 35 vuotta. Mies oli ollut naimisissa. Nyt mies petti Siriä puolet nuoremman näyttelijän kanssa ja Siri sai lähteä teatterista, sillä mies oli johtajana samaisessa teatterissa.

Sirin veljenpoika steppasi levottomana autorivin vieressä kuraisella parkkipaikalla. Vähän liian myöhään nuorukainen tajusi, että olisi pitänyt kävellä laiturille vastaan ja vapauttaa iäkäs täti matkalaukun taakasta. He kohtasivat puolivälissä.

"Anton, kiitä onneasi, ettei kukaan ollut kuulemassa. Lakkaa sanomasta minua tädiksi. En ole satavuotias."

Siri ei halunnut jäädä Tukholmaan suremaan, joten hän matkasi junalla siskonpoikansa luokse. Antonilla oli siellä oma taimitarha, ja sinne tarvittiin apua. Antonilla ei ollut hajuakaan siitä, miten taimitarhaa hoidettaisiin. No ei kyllä ollut hienolla näyttelijälläkään, mutta osasi hän siivota ja laittaa ruokaa. Siinä sivussa oli kiinnostavaa tutkia erästä kuolemantapausta ja muita kylän kummallisuuksia.

Sokeeraavasta ampumisdraamasta huolimatta Anton oli helpottunut, kun taimitarha sai uuden mahdollisuuden. Jos se olisi tuhoutunut, tulevaisuus olisi jälleen tuntunut epävarmalta ja synkältä.

Kirjan kuvioista löytyi siis taimien kasvatuksen ohessa kesämyrskyjä ja ammuntoja. Naapurihotelli järjesti ulkomaisille vieraille metsästysretkiä, ja poliiseilla oli niihin liittyviä rikostutkimuksia, joita paikallinen poliisi Olle Magnusson oli ratkaisemassa. Ettei vain kotkat olleet aseen piipun tähtäimessä. Pikkukylässä siis tapahtui kaikenlaista. Mutta miten oikein kävi Sirin teatteriuralle? Hänelle oli tarjottu upeaa päähenkilön osaa syksyn näytelmästä. Siitä voi lukea enemmän seuraavassa sarjan kirjassa. 

Carin Hjulströmin dekkarissa Pikku murha vain sai miettiä maalaismaisemaan sijoittuvaa murhamysteeriä.

 

Carin Hjulström, Pikku murha vain

Suom. Nina Mäki-Kihniä

Tammi 2024

s. 398

Bara ett litet mord 2020

Dekkari

Taimitarhamurhat-sarjan 1. osa

Cosy crime

Anu Patrakka: Ihailija

 

Ääni kipusi korkeisiin nuotteihin, värisi ja venyi viimeiseen huudahtukseen, vaikeni. Fadista laski kätensä ja haukkoi henkeä. Hiljaisuuden rikkoivat varovaiset läiskähdykset, kun yleisö alkoi taputtaa. Laulaja hipaisi mustia helmojaan ja kumarsi syvään.

Anu Patrakan dekkari Ihailija jatkoi Potugaliin sijoittuvaa Nelson Monteiro-jännärisarjaa. Nelson ja suomalainen naisystävä Emilia olivat viettämässä yhteistä pitkää viikonloppua Lissabonissa, ja olivat kuuntelemassa erästä Nelsonin tuntemaa ikääntynyttä fadistaa Maria Glóriaa. Kirjan tapahtumat pyörivät Maria Glórian ja menneisyyden tapahtumien ympärillä, kun hänen tuttavapiiriinsä kuuluva läheinen kuoli. Nelson haistoi heti murhan, ja sen ratkaisu kesti viikonlopun ajan. Nopeasti ratkaistu.

Maria Glórian sydäntä vihlaisi. Niin kauan hän ei eläisi, että unohtaisi miehen, sata vuottakaan ei riittäisi.

Nyt he olivat kuolleet, molemmat. Isä ja poika.

Nelsonin ratkaistavaksi tuli menneisyyden isän kuolema ja nykyisyyden pojan kuolema. Aikamoista rakkausdraamaa.  Maria Glória ja hänen palvelijansa Rosa olivat kumpikin rakastaneet kyseistä fado-soittajaa, joka oli puolestaan naimisissa. 

Macho-kulttuuria tuotiin esille enemmänkin kirjan kuvioissa, sillä myös poika oli fado-kitaristi, joka yritti rikastua vanhempien naisten kustannuksella. Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin lauletaan suomalaisessa laulussa. Ainakin tämän tarinan perusteella suomalaisen laulun sanat pitävät paikkansa.

Ratkaisu välkkyi Monteiron edessä kirkkaana kuin ikkunaluukut olisi lennätetty levälleen hänen mielensä sopukoissa.

Ihailijoille kävi kalpaten Anu Patrakan dekkarissa. Tykkäsin valtavan paljon Lissabonin kuvauksista ja siitä miten fado-musiikkia tuotiin esille. Nelsonin suhde suomalaisen naisystävänsä Emilian kanssa sai outoja käänteitä. Tällä kertaa puhuttiin ja pussattiin ja muutakin, mutta kaikki pysytteli  sitoutumiskammoiselle Nelsonille sopivissa rajoissa. Machomies ei edelleenkään ihastunut, vaikka tunsi olevansa mustasukkainen. 

Anu Patrakan Ihailija dekkarissa liikuttiin Lissabonissa fado-musiikin soidessa.

 

Anu Patrakka, Ihailija

Otava 2025

s. 268

Dekkari

Nelson Monteiro-sarjan 3. osa

Lissabon

Portugali

 

Patrakka Anu: Arvoton

 

Patrakka Anu:  Kiusaaja

 

 

 

 

Jenna Kostet: Sinisiipisten saari

 

Turku, toukokuu 1931

Sinä keväänä sirkus Maxim saapui kaupunkiin toukokuussa.  

Jenna Kostetin Sinisiipisten saari teoksen päähenkilö Aina Ahlgren oli menossa sirkuksen iltapäivänäytökseen serkkunsa Fannyn kanssa. Sirkuksen jälkeen hän tapasi yllättäen henkilön, joka oli tutkijana yliopistolla. Pian tapaamisen jälkeen Aina huomasi suostuneensa assistentiksi kyseiselle henkilölle, ja matkasi henkilön mukana saarelle, jossa järjestäisi ja luetteloisi tutkimuspapereita, kirjaisi ötököille uudet nimilaput ym.

Aina oli ollut koko elämänsä huolissaan jostakin. Nyt hän päätti olla huolehtimatta. Hän saattoi olla tekemässä elämänsä suurimman virheen, mutta mitä siitä.

Aina tuli hyvin varakkaasta ja vanhanaikaisesta suvusta, jossa ikääntyneet porvarismiehet määräsivät mitä tehtiin. Heidän mielestään Aina pitäisi sulkea johonkin laitokseen mielenterveydellisistä syistä. Onneksi Ainan serkkupoika oli melkein valmis lääkäri, ja puolusti Ainaa. Ainan ikääntyneet tädit, jotka olivat kasvattaneet hänet vanhempien kuoltua, olivat aivan pöyristyneitä Ainan työsuunnitelmista. 

Kun maisteri toi keräysmatkaltaan ensimmäisen kerran kevätsittiäisen, hän pyysi Ainaa tarkastelemaan sitä huolella. Kuoriaisen sinimusta kilpi kiilsi sileänä, peitinsiivet olivat uurteettomat. Geotrupes vernalis oli kuin koru, sen kiiltävästä kuoresta heijastui Vilukarin tupa ja koko Ainan uusi maailma.

Aina viihtyi hienosti Vilukarilla. Jos hän tarvitsi juttuseuraa, hän käveli läheiselle saarelle juttelemaan Sirkan kanssa. Maisteri Honkonen, joka oli Ainan palkannut, oli varautunut ja hiljainen, sekä yleensä keräysmatkoillaan, mutta Aina nautti saadessaan olla yksin saarella. Hänen tätinsä olivat varjelleet Ainaa ja pitäneet hänet yleensä sisätiloissa. Nyt Aina sai kuljeskella vapaana luonnossa, nauttia maisemista ja päättää itse tekemisistään. Hän oppi jopa uimaan, ja siitä tuli hänelle jokapäiväinen harrastus.

Olen aina elänyt toisten toiveiden mukaan. Nyt haluan oppia tunnistamaan, mitä itse haluan.

Sinisiipisten saari aloitti trilogian Ahlgrenin suvun kolmesta nuoresta naisesta: Ainasta, Fannysta ja Lempistä. Ainan tarina oli ensimmäisenä, mutta kirjassa tutustuttiin jo muihinkin Ahlgrenin suvun jäseniin.

Kirjassa hakkiset lentelivät, ja vähän jo arvasinkin, mikä lintu oli kyseessä: naakka. 

Jenna Kostetin Sinisiipisten saari on oikea kesäkirja. Kirjassa on mainio päähenkilö, Aina, joka sai itsevarmuutta ja levitti lopulta siipensä. Hän oppi ainakin sen, mitä hän itse halusi, hän halusi olla vapaa. Lukuiloa kesään.

 

Jenna Kostet, Sinisiipisten saari *****

Aula & Co 2025

s. 268

Turku 1931

Feelgood

Jenna Kostet: Punainen noita

Jenna Kostet: Margaretan synti

Jenna Kostet: Kuuden Katariinan jäljillä 

Hanni Maula: Vintagea ja veritekoja

 

"Miten poistaa veritahrat villasekoitteesta?"

Googlea hän ei uskalla käyttää, nykyään kun pitää muistaa varoa oikeiden jalanjälkien lisäksi myös digitaalisia. Siivoushullujen someryhmästä löytyy kuitenkin sata ja yksi testattua vinkkiä tahranpoistoon. 

Hanni Maulan dekkari Vintagea ja veritekoja aloitti uuden kirjasarjan, jossa eläkkeellä oleva entinen kirjastonhoitaja Helvi Helve ratkoi rikoksia Hämeenlinnan lähellä Hauhossa ystäviensä Riitan, Hannun ja Annan kanssa, ja apuna hääri tietysti Helvin pieni villakoira, nimeltään Nemesis.

"Olet mussukka aivan oikeassa, jotain on pielessä", Helvi Helve pohtii ääneen pupun papanoita imuroivalle koiralleen.

Helvi Helve oli huolestunut ikääntyneestä naapuristaan, jota ei ollut näkynyt vähään aikaan. Yleensä ikääntyneen luona kulki kotipalvelun hoitajia, mutta heitäkään ei ollut näkynyt vähään aikaan. Valot kuitenkin paloivat koko ajan. Siispä huolestunut Helvi päätti piipahtaa kysymässä mitä kuului. Siellähän se naapuri makasi olohuoneessaan kuolleena kuin kivi. Tuosta tapahtumasta alkoi sitten tapahtua kaikenlaista puuhastelua, mikä piti mielen pirteänä sekä Helvillä että hänen ystävillään.

"Emme tietenkään rupea häiriköimään. Mutta kai saamme pirauttaa, jos vintagemurhaaja iskee uudestaan?" Helvi iskee silmää ja kohottaa juuri täytetyn lasinsa lähtökilistykseen.

Ja vintagemurhaajahan iski uudelleen, ja olipa hankkinut jopa apureitakin. Mutta Helvillä oli muistisolut vielä tallella ja järjestyksessä, ja hän käytti niitä sen verran ahkerasti, että rikokset ratkesivat. Tosin poliisithan eivät ihan päässeet lopulliseen tietoon siitä, että kuka oli kaiken takana, mutta ans kattoo nyt, miten jatkossa menee. Tuli kesä ja Anna-poliisikin muutti Hauholle. Arvaatko mihin?

Hanni Maulan hyvänmielen dekkari Vintagea ja veritekoja  nosti esille pikkukylän oman salapoliisikolmikon.

 

Hanni Maula, Vintagea ja veritekoja

Karisto 2025

s. 365

Dekkari

Hauho

Cosy crime

Helvi Helve tutkii-sarjan 1. osa

Kathleen McGurl: Smaragdinvihreä sydän

 

Toukokuu 1916

Herätessään sinä aamuna auringon noustessa tyttö mietti, oliko sittenkin vain kuvitellut kaiken yhtenä suloisena lyhyenä hetkenä. Ehkä sitä ei ollut lainkaan tapahtunut: edellistä iltaa vankilan kappelissa, muutamia päiviä vankisellissä muiden naisten kanssa tai edellistäkään viikkoa, kapinaviikkoa. Oliko sitä kaikkea lainkaan tapahtunut? 

Englantilaisen Kathleen MacGurlin Smaragdinvihreä sydän sijoittui vuoden 1916 Irlantiin ja vuoden 1998 Englantiin ja osin Irlantiin. Nicky opiskeli historiaa ensimmäistä vuottaan yliopistossa. Hänen piti tehdä tutkimus jostakin kapinasta. Äidin ehdotuksesta Nicky suuntasi tutkimuksensa isoäitinsä äidin kapinalliseen historiaan Irlannissa.

Jos Irlannin tasavalta joskus toteutuisi, Gráinne toivoi hartaasti, että se kunnioittaisi naisia ja kohtelisi heitä tasavertaisina kansalaisina sekä antaisi heille äänioikeuden ja mahdollisuuden ottaa aktiivisesti osaa politiikkaan ja päätöksentekoon.

Vuonna 1916 nuoren Gráinnen  haaveet itsenäisestä Irlannista olivat kaukaisia, mutta töitä ja kapinointia sen eteen sai tehdä. Gráinne pääsi erään itsenäisyysajatusta kannattavan henkilön palvelijaksi, ja sitä kautta tietoiseksi kaikesta mitä tulisi tapahtumaan. Tiedossa olisi myös verenvuodatusta, mutta sekään ei pelottanut Gráinnea.

"Sen kuin kapinoit rauhassa, mutta pidä huoli, että kapinoit jonkin arvokkaan puolesta."

Nickyllä  oli myös menossa kapinointivaihe. Sen seurauksena hän oli riidoissa äitinsä kanssa ja poikaystäväkin sai lähteä. Se, mitä hän sai tilalle, oli aluksi jännittävää ja kiihottavaa, mutta ei kauan. Onneksi isoisoäidin nuoruuden elämänvaiheen tutkiminen  historian valossa oli jännittävää ja kiinnostavaa. Sen lisäksi hän päätti vierailla Gráinnen luona Dublinissa. Satavuotias Gráinne otti Nickyn avosylin vastaan.

Kirjailija Kathleen McGurl taustoittaa hieman tarinaa kirjan lopussa. Suurin osa vuoden 1916 hahmoista oli historiallisia henkilöitä mm. kapinanjohtajia. Päähenkilö Gráinne perheineen oli keksitty.  Kirjailija on naimisissa irlantilaisen miehen kanssa. Mies vei hänet Dublinin vierailulla katsomaan postilaitoksen päärakennusta. Tuo päärakennus oli tärkeässä osassa pääsiäiskapinassa, johon nuori Gráinne otti osaa lähettinä ja loukkaantuneiden hoitajana. Tuo rakennus on ollut tärkeä osa Irlannin itsenäistymisprosessia, samoin monet kuolleet, haavoitetut, vangitut ja teloitetut ihmiset vuosien varrella. Irlannin itsenäistyminen on ollut verinen niin kuin monen muunkin maan itsenäistyminen.

Kathleen McGurlin Smaragdinvihreä sydän vei tutustumaan Irlannin kiihkeisiin itsenäistymistapahtumiin viihteen ja romantiikan  keinoin.

 

Kathleen McGurl, Smaragdinvihreä sydän

Tuukka Pekkanen

Bazar 2025

s.  377

The Girl with the Emerald Flag 2022 

1916 Irlanti

1998 Englanti ja Irlanti