sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Kirjahyllyn aarteet - lukuhaasteen koontipostaus


Kirjahyllyn aarteet lukuhaaste päättyy tänään, sillä haastetta tuli vuosi täyteen. Pääsin heti alkuvuodesta mukavasti vauhtiin haasteessa, ja ”hiljainen” tavoitteeni oli lukea 50 omaa kirjaa ja tavoite toteutui. Alla olevasta listasta voit klikata kirjan nimeä ja pääset lukemaan bloggaukseni.
Kirjahyllystäni löytyy vanhempaa kirjallisuutta, jota olen hankkinut kirpputoreilta ja kirjastojen poistomyynneistä, mutta ostin myös muutaman uudemman kirjan ja nekin sijoittuivat sopivasti tähän haasteeseen.
Pidin kovasti Donna Tarttin kirjoista, Tytti Parrakselta kirjahyllystäni löytyi kaksi lukematonta kirjaa, joista pidin, Jane Championin Piano on yksi lempparikirjoistani, uusista teoksista Statovcin Bolla, Oksasen Koirapuisto ja Mia Kankimäen Naiset, joita ajattelen öisin oli pakko ostaa itselle ja pidin niistä todella paljon.
Tämä lukuhaaste tuli tarpeeseen, sillä kirjoja on kertynyt kotiimme aika paljon, ja ajatuksissa on jatkaa haastetta ja omien kirjojen lukemista. Luen myös mielelläni, miten sinun lukuhaasteesi on sujunut, joten kommenttisi ovat tervetulleita. Voit liittää oman linkkisi kommenttikenttään, sillä aikomukseni on tehdä yhteispostaus kaikista luetuista kirjoista.
Kiitokset kaikille mukana olleille blogikavereille.


Alliende Isabel: Rouva Fortunan tytär
Bl
ӕdel Sara: Kadonnut nainen 
Campion Jane ja Pullinger Kate: Piano
Gads Tomas: Pirulainen
Gaudé Laurent: Montepuccion aurinko
Haanpää Pentti: Eräs avioliitto ja muita kadonneita juttuja
Hayden Torey: Tiikerin lapsi
Hirvonen Lauri: Pein ja Ryhvelin rakettiriita
Hirvonen Lauri: Pei ja Ryhveli pelastajina
Hogan Ruth: Kadonneiden tavaroiden vartija
Jansson Tove: Reilua peliä   
Kärki Katja: Jumalan huone
Laaksonen Heli: Lähtisiks föli 
Meri Veijo: Sujut
Michaelides Alex: Hiljainen potilas
Mikkanen Raili: Into-tonttu pelastaa joulun
Modiano Patrick: Villa Triste
Morrison Toni: Tervanukke
Mukka Timo K.: Tabu
Müller Herta: Ihminen on iso fasaani 
Mörö Mari: Kiltin yön lahjat 
Oksanen Sofi: Koirapuisto
Olsson Linda: Sonaatti Miriamille
Parks Adele: Päästin hänet sisään
Parras Tytti: Pieni hyvinkasvatettu tyttö 
Parras Tytti: Jojo  
Penny Louise: Kuolema kiitospäivänä
Penny Louise: Kylmän kosketus 
Pettersson Lars: Koutokeino, kylmä kosto 
Rannela Terhi: Frau
Rimminen Mikko: Nenäpäivä 
Roth Anne: Sekundakroppa - Elämäni kilpirauhaspotilaana 
Sahlberg Asko: Amandan maailmat
Seppälä Anne: Topi löytöretkillä
Shields Carol: Kivipäiväkirjat
Slaughter Karin: Menneisyyden jäljet
Snellman Anja: Parvekejumalat 
Snellman Anja: Paratiisin kartta
Stancu Zaharia: Miten sinua rakastinkaan
Statovci Pajtim: Bolla  
Tartt Donna: Jumalat juhlivat öisin
Tartt Donna: Pieni ystävä
Turtschaninoff Maria: Naondel
Vaara Maria: Toinen hengitys 
Valtonen Hilja: Vaimoke
Valtonen Hilja: Hätävara  




Lukuilo on kuin tuli kynttilässä,
toisinaan se sammuu,
mutta sen voi sytyttää aina uudelleen.
 

24 kommenttia:

  1. Minun saldoni oli vain 10 kirjaa, mutta olen iloinen, että edes ne tuli luettua pois odottamasta. Jatkan myös omien hyllyjen vanhempien kirjojen penkomista tänäkin vuonna. Kiitos haasteesta! Kooste lukemistani löytyy täältä: http://taikakirjaimet.blogspot.com/2020/01/kirjahyllyn-aarteet-haasteen-kooste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raija haasteeseen osallistumisesta. 10 kirjaa on ihan mukavasti luettu tähän haasteeseen ja jatketaan tänä vuonna omien kirjojen lukemista :)

      Poista
  2. Hienostipa olet lukenut! Ei mennyt aivan putkeen minulla tämä, luin vain kaksi teosta:

    Toistamiseen Eeva Kilven Kootut novellit - https://kirjaviekoon.blogspot.com/2019/02/eeva-kilpi-kootut-novellit.html
    ja
    Bulgakovin klassikon Saatana saapuu Moskovaan - https://kirjaviekoon.blogspot.com/2019/01/mihail-bulgakov-saatana-saapuu.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta :)
      Oi, minä olen odottanut pitkään, että mies saa luettua Saatana saapuu Moskovaan teoksen. Ehkä nappaan kirjan ensi kesänä ja luen sen. Mies lukee montaa kirjaa yhtä aikaa, ja se kestää.
      Eeva Kilven tuotanto on mahtavaa.
      Kiva että olit mukana haasteessa.

      Poista
  3. Tämä oli kiva ja tarpeellinen haaste! Oma koosteeni löytyy täältä: https://oksanhyllylta.blogspot.com/2020/01/kirjahyllyn-aarteet-lukuhaasteen-koonti.html

    Sinullapa on komea lista luettuja! Montepuccion aurinko odottelee minullakin lukemistaan. Valtoset olen lukenut joskus vuosia sitten, mutta niiden uusintaluku kiinnostelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika :)
      Ajattelin vuosi sitten, että tarvitsen haasteeseen tsemppareita, yksin voi olla tylsä lukea omaan haasteeseen.
      Uskon, että tykkäät Montepuccion auringosta.

      Poista
  4. Sinä onnistuit lukemaan huikean määrän oman hyllyn kirjoja! Hienoa! Itse en ole ollut haasteissa mukana, mutta omassa hyllyssä riittää kyllä niin paljon lukematonta ja kaikin puolin houkuttelevaa kirjallisuutta, että pyrin lukemaan sieltäkin jotain aina kun vain ehdin.

    Usein käy kyllä niinkin, että kun on vähintään satoja kirjoja monessa eri hyllyssä, juuri sitä etsimäänsä kirjaa ei löydäkään. Niinpä päädyin juuri lukemaan kirjaston kirjana yhden sellaisen, joka minulla kyllä pitäisi olla omana, mutta ei ole aavistustakaan, missä ihmeessä se voisi olla... 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Sulle olisi sopinut olla haasteessa mukana :)

      Poista
  5. Minun kirjasaldoni oli kymmenen kirjaa. Ei siis mitään suuren suurta pinoa, mutta kymmenen kuitenkin. :)

    https://kirjahilla.blogspot.com/2020/01/haastekoonti-kirjahyllyn-aarteet.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno saavutus, kymmenen kirjaa :)

      Tulipahan luettua omiakin kirjoja.

      Poista
  6. Haastekoosteeni löytyy vuosikatsauksesta: https://kirjakissa.blogspot.com/2020/01/joulukuun-luetut-ja-kooste-vuodesta-2019.html

    Luin 12 teosta, joista 6 oli japanilaista sarjakuvaa. Kiitos haasteesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno saavutus Niina :)

      sarjakuvia tekisi mieleni lukea. Uskallankohan luvata tälle vuodelle useamman kuin yhden sarjakuvakirjan. Viime vuonna luin vain yhden, josta pidin sanomattoman paljon. Kirja oli Julianna Hyrrin Satakieli joka ei laulanut. Nostan kirjan viime vuoden Top5 joukkoon.

      Poista
  7. Linkki haastekoontiini: https://hh-lukija.blogspot.com/2020/01/hiljaiseloon-vaipuneen-blogini-takia.html

    Kiitos haasteesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jassu :)
      Oli kiva kun osallistuit haasteeseen. Tsemppaan sinua jatkamaan blogin parissa.

      Lukuiloa :)

      Poista
  8. Luin 19 kirjaa omasta hyllystä vuoden aikana, ei huono saavutus lainkaan. Tämän postauksen lopussa on koontini luetuista: http://suketus.blogspot.com/2020/01/irene-nemirovsky-ja-ihmisluonnon.html

    Kiitos haasteesta, tämä teki hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suketus <3
      Ohoh! Mahtava kattaus kirjoja. Hieno saavutus.

      Ja tietysti jatketaan tänäkin vuonna omien kirjojen parissa.

      Poista
  9. Hei taas!
    Tässä tulee kuitenkin listani, vaikka vuoden 2019 lukuhaasteet jäivät aika lailla kesken. Vuoden alussa on enemmän aikaa lukemiseen kuin sitten kesällä ja syksyllä. :)
    https://mywoodlandgarden.blogspot.com/2019/02/helmet-2019-lukemani-kirjat.html
    Hauskaa, että olet lukenut Valtosta. Olen fani ja aloitan tämän vuoden Helmet-haasteen ja samalla myös Kirjahyllyn aarteet -haasteen Valtosen kirjalla.
    Antoisaa lukuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara :)
      haasteet elävät vuoden mittaan aika paljon. Tulee kaikenlaista muuta mukaan. Kesällä ollaan ulkona ja tehdään niitä puutarhahommia :)
      Äitini fanitti Valtosen kirjoja, joten luin ihan äitini muistoksi kahden kirjan yhdistelmäteoksen.

      Mukavaa lukuvuotta :)

      Poista
  10. Vain pari kirjaa sain luettua hyllystäni, ja muutama uusi taisi tulla joukon jatkoksi. Lukuprojekti kuitenkin jatkuu.
    http://lukuaika.blogspot.com/2020/01/muita-lukuhaasteita-vuodelta-2019.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että lukuprojekti jatkuu. Aina on tilaa muutamalle omalle kirjalle. Uudet menevät siinä kuin vanhatkin ja uudelleen luetutkin.

      Lukuiloa :)

      Poista
  11. Mai, tämä on mennyt ohi, mutta mielessäni on pitkään pyörinyt hiukan erilainen juttu, listaus. Minulla ei tietenkään aikaa tehdä sitä haasteena, mutta jokainen saa sen sitten napata, jos mielii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun listasi olisi varmaan aika pitkä. Uskon, että hyllyistäsi löytyy runsaasti kirjoja, jotka odottavat sitä oikeaa lukutunnelmaa ja -hetkeä.

      Poista
  12. Hei. Kiva kun muistutit minua. Tässäpä linkki postaukseeni.

    https://kirjojenkuisketta.blogspot.com/2020/01/kirjahyllyn-aarteet-haaste-paattyi.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno homma Anneli. Käynpä kurkkaamassa aarteesi :)

      Poista