maanantai 2. heinäkuuta 2012

Korallivaras


 




Olen historiallisten kirjojen sydänystävä ja luen mielelläni kirjoja, joissa vilahtaa historian kirjoihin tallennettua tietoa. Rebecca Stottin Korallivaras (engl. alkuteos The Coral Thief, suom. 2009) sijoittuu Napoleonin aikaan ja kirjan välilehdillä kirjoitetaan kirjan tapahtumien aikaan tapahtuva Napoleonin kuljetus vangiksi Saint Helenin saarelle vuonna 1815. 

Kirjan alkutapahtumissa englantilainen maalaispastorin nuorin poika Daniel Connor, medisiinari, on menossa postivaunuilla kuuluisan ranskalaisen tutkijan Cuvierin alaisuuteen, kun vaunuihin tulee kanssamatkustajaksi kaunis nainen pienen tyttönsä kanssa. Nukahtamisen jälkeen, hän herättyään huomaa, että nainen on varastanut hänen suosituskirjeensä ja Curierin kirjan osan sekä koralleja, jotka olivat lahjoja Curierille.

Connor aloittaa naisen etsimisen Pariisin kujilta ja onnistuukin välillä löytämään hänet. Nainen leikkii kissa ja hiiri-leikkiä nuoren lääkärin tunteilla ja lopulta nuorukainen on naisen pauloissa. Nainen voi huijata hänet tekemään mitä vain ja suurin huijaus on ryöstö Curierin museoalueella, johon on piilotettuna arvotavaraa. Huolimatta naisen huijauksesta, Connor ei tunnista tulleensa huijatuksi, vaan muistelee naista rakkaudella.

Kirja on vallan ihastuttavaa luettavaa 1815 vuoden Pariisin kujilla ja sokkeloissa, joissa äkillistä rikastumista hakevat roistot, entiset aateliset ja huijatuksi tulleet hyväuskoiset hölmöt. Kuka huijaa ketäkin. Ainakin rikospoliisi Jago on selvillä konnien suunnitelmista, sillä hän on itse entinen konna ja tekee konnantöitä myös poliisina. Esikuvana Jagolle kirjailija kertoo olleen oikea rikollinen Eugene-Francois Vidocq, joka oli yksi Euroopan ensimmäisistä yksityisetsivistä. 

Kirjan herkullisinta antia ovat oikeat tapahtumat kirjan tapahtumien taustalla. Erinomainen taustatyö ja hurmaava tarina, jossa kuljetaan välillä Pariisin alle rakennetuissa louhoksissa ja katakombeissa, tekevät kirjasta oikean kirjallisen herkkupalan, jota ei pysty lopettamaan lukemasta, ennen kuin kirjan sivut loppuvat. *****

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti