sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Anu Holopainen: Ihon alaiset

Nuortenkirjailija Anu Holopaisen Ihon alaiset on erikoinen kuvaus tulevaisuudesta, mutta osa siitä kirjan tulevaisuudesta on jo täällä. Kirja luo kuvaa tämän hetkisen tilanteen ja vaihtoehtotilanteen välillä. Kirjassa kohtaavat siis kaksi scenaariota: muokatut ihmiset ja luomuihmiset. Kirjan tilanteessa vallalla ovat muokatut ihmiset ja luomuihmiset ovat vähemmistönä. Tilanne on niin pitkällä, että ihmisten plastiikkakirurgisista muokkauksista on tehty lakialoite, jotta muokkauksia tehtäisiin verovaroilla.

Kuulostaa aika utopistiselta, mutta kyllähän leikkauksia tehdään jo nykyisin verovaroilla, mutta siihen on oltava todella painavat syyt. Esimerkiksi Kimmo Oksanen kertoo omaelämäkerrallisessa kirjassaan Kasvonsa menettänyt mies lukuisista plastiikkakirurgisista leikkauksista joita hänelle on tehty, joiden hinta voidaan laskea jo miljoonassa eurossa, leikkaukset on tehty verorahoilla. Onneksi Suomessa on tämä mahdollisuus, sillä esim. köyhempien maiden ihmiset saavat selvitä sillä mitä saavat mm. hapoilla turmellut kasvot saavat jäädä tyttöjen ja naisten vaivoiksi loppuelämän ajaksi.

Typerien, ahdasmielisten lainsäätäjien takia Jaran täytyisi odottaa vielä toista vuotta saadakseen ensimmäisen muokkauksensa. Silloinkaan hänellä ei olisi pitkään aikaan varaa mennä hyville, luotettaville klinikoille, mutta juuri tällä hetkellä hän olisi ollut valmis kokeilemaan vaikka InstaPlast-automaattia. Hän etsi netistä kuvia muokkauksista ja linkkasi niitä kavereilleenkin. Nukkekasvoja, animekasvoja, pelkistettyjä minimalismikasvoja tai "kaikkea ja paljon" -karnevaalikasvoja, teemakasvoja ja -vartaloita eläimistä ja fantasiahahmoista, ulkoisen olemuksen rajana oli vain mielikuvitus.

Ihon alaiset kirjassa on muutama nuori päähenkilöinä ja heidät on valittu  sen mukaan, edustavatko he muokkauksia vai luomua. 17-vuotias Jara aikoo muokata kasvonsa heti kun on täysi-ikäinen. Hän käyttää 3D-meikkejä ja liimateippejä, joilla luo kasvoilleen muokatun näköiset kasvot. Tietysti kaikki kaverit on jo muokattu.

PlastikPrincess on  yläasteikäinen tyttö, joka pitää blogia omasta elämästään. Blogin täyttävät toiveet muokkauksista ja niitä varten hän on luisunut myymään itseään vanhemmille miehille. Kirjassa seurataan hänen blogiaan ja blogikavereiden kommentteja.
Inka on luomutanssija ja haluaa opiskelijaksi yliopistolle. Yliopistokoulutukset maksavat paljon ja sisäänpääsyyn vaaditaan muokkauksia tai sitten varakkaat vanhemmat, joilla on suhteita. Inkan on pärjättävä omillaan, mutta onneksi tanssiminen ja harjoitukset muokkaavat vartaloa keinotekoisesti muokatun näköiseksi.
Sitten on vielä Matias, joka on henkeen ja vereen keinotekoista muokkausta vastaan. 

Te ootte ihan sairaita, sinä ja äiti, helvetti että ällöttää elää tollasten pimahtaneiden, pinnallisten huorien kanssa! Vaihtaisin kuule kaikki nää kamat silmänräpäyksessä vähän fiksumpaan perheeseen!

Anu Holopaisen kirjan sanoma on ajatuksia herättävä, sillä tänä päivänä alkavat muokkaukset olla aika yleisiä esim. hiusten värjäykset, hampaiden valkaisut, oikomishoidot, rintaimplantit, botox-ruiskeet, tatuoinnit ja korut jopa hampaissa. Netistä voi katsella mitä oudoimpia ihmishahmoja, kun ihmisillä on selvä visio, miltä he haluavat näyttää. Katsoin dokumentin Kiinasta, jossa järjestetään jopa missikisoja parhaiten muokatuille ihmisille. Siellä tehdään kivuliaita raajojen pidennyksiä, jotta päästäisiin elämässä eteenpäin ja paremmille palkoille. Raha on siis se, joka on kaiken takana. Miksi ihmisen on niin vaikea hyväksyä itsensä ja oma ulkonäkönsä? Itselleni kirjassa oli hiukan liikaa muokkauksista, mutta uskon, että nuorisolle kirjassa on monta ulottuvuutta, joten suosittelen kirjaa nuorille. Kirjan kansikuva on erittäin hieno ja sopii kirjan teemoihin.

Anu Holopainen, Ihon alaiset ***
Karisto 2015
s. 202

2 kommenttia:

  1. Katsoin tuota kansikuvaa ja luin tekstisi alusta nuortenkirja. "Jaa jaa, kauhukertomus, niistä minäkin tykkäsin teini-ikäisenä", ajattelin :D

    Jotkus korjausleikkaukset ovatkin kyllä menneet niin vikaan että voisi painajaiseksi ja kauhutarinaksi nimittää.

    Tälle kirjalle on nykymaailmassa tilausta. Noita juttuja sietää miettiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä siinä, että tämä on oikein ajankohtainen kirja ja näitä asioita kannattaa miettiä. Suosittelisin kirjaa jopa äidinkielen ja kirjallisuuden tunneilla luettavaksi, sillä kirja sisälsi nuorisoon liittyviä aihepiirejä. Tuo kasvojen ja kehon muokkaus oli tietysti pääteema.

      Poista