keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Maria ja taikalyhty

 Maria haluaa taikalyhdyn!

Leena Laulajainen on kirjoittanut kuopiolaisen Maria Jotunin (1880 - 1943) elämäntarinan lapsuudesta yliopisto-opiskelijaelämää viettäväksi neitokaiseksi. Maria Jotunista tuli kirjailija, ja Laulajainen on tehnyt perusteellista työtä Jotunin elämänvaiheiden kirjaamisessa ylös Maria ja taikalyhty teoksessaan. Maria Jotuni eli Kuopiossa samaan aikaan kuin kirjailija Minna Canth. Maria harrasti näytelmien katsomista ja olikin ahkera teatterissakävijä, joten Minna Canthin tuotanto tuli tutuksi. Maria Jotuni kirjoitti jo koululaisena näytelmiä, joita myös esitettiin toveripiireissä. Maria ilmaisi jo hyvin nuorena halunsa tulla kirjailijaksi. Hän oli lähtöisin suurperheestä ja 1800-luvulla ei tyttöjen kouluttaminen ollut itsestään selvää, mutta isänäiti tuki lasten kouluttamista, joten myös perheen tytöt pääsivät kouluun. Isänäidin kirjahyllyssä olevista kirjoista Maria sai kuulla ensimmäiset sadut mumminsa kertomina.

Maria on loputtoman kiinnostunut sanoista. Sanat kokoavat kaiken mikä on olemassa: ihmisten kasvot, talot, tiet, kasvit, eläimet, esineet, auringon, kuun ja kaikki taivaankappaleet. Hiljaisuus on sanojen vastakohta. Se nielee sanat.

Maria ja taikalyhty kirjassa eletään Kuopiossa ja nähdään kehityksen uudet tuulet. Tyttöjen koulunkäynti on Haggrénin perheessä tärkeää, sillä ukki antoi poikiensa käydä vain osan lyseoajasta, josta Marian isä oli todella katkera. Marian ukki oli kaikkea uutta vastaan, mutta Petter-isä piti uusista keksinnöistä. Maria pääsi mumminsa kanssa katsomaan taikalyhtyä, joka esitti liikkuvia kuvia seinälle. Koko perhe oli vastassa ensimmäistä junaa ja isä toivoi sähköjen tuloa kaupunkiin. Marian perheessä oli rahapula, joten perheessä ei ollut vauvanvaunuja, ennen kuin nuorin vauva syntyi ja sai kummeiltaan suuripyöräiset vauvanvaunut. Leena Laulajainen on kirjannut 1800-luvun perhe-elämää kotoisalla otteella, lapsia oli paljon, rahaa vähän ja asunnot olivat pieniä. Kierrätys oli tärkeää tuohon aikaan, joten Mariakin sai mummonsa vanhoista vaatteista uusia vaatteita ja ne ompeli ompelijatar polkukoneella.

Yliopistoon syksyllä 1900 hyväksytyistä noin neljäsosa on naisia, mutta ilmoittautumisjonossa heitä on vain muutama. Maria ilmoittautuu opiskelemaan historiaa ja estetiikkaa. Historian opinnoista hän toivoo saavansa taustaa ajan tapahtumille, estetiikasta pohjaa kirjoitustyölleen. Ihmiset yksilöinä, heidän ihmissuhteensa, heidän tunteensa ja vaistonsa, heidän tekonsa ja niiden salaiset syyt kiinnostavat  Mariaa enemmän kuin kasvoton yhteiskunta.

Maria Jotunin lapsuudessa ja nuoruudessa Bobrikoff hallitsi Suomea ja kapinahenki kukoisti, mutta kirjan kuvioissa ei kovin paljon puututtu tähän ongelmaan. Maria kulki innokkaasti Helsingin yliopiston opiskelijariennoissa ja kustansi opintojaan toimittajana ja opettajana.  Poikaystävistäkään ei ollut pulaa, niistä oli jopa vaikea valita sopivinta ja sitä jota rakastaa. Valinta kohdistui mieheen, jonka kanssa elämästä tuli vaikeaa ja josta Maria Jotuni kirjoitti romaanin Huojuva talo. Kirjasta tehtiin myös tv-elokuva. Maria Jotunin tuotannosta on tehty useita elokuvia ja näytelmiä. Leena Laulajaisen Maria ja taikalyhty on mielikuvitusrikas kuvaus Maria Jotunin lapsuudesta ja nuoruudesta. Iloitsin jokaisesta sivusta ja tarinankäänteestä ja uteliaisuuteni heräsi Jotunin kirjallista tuotantoa kohtaan. *****

Leena Laulajainen, Maria ja taikalyhty
Kannen kaunis kuva, Kaarina Kaila 
Tammi 2011
s. 230 + 4s. faktatietoa Jotunista + 2s. tuotantoa + 4s. lähteitä + 3s. viitteitä

Osallistun kirjalla Les! Lue! -blogin elämänkertahaasteeseen.


8 kommenttia:

  1. Tämä on kovin viehättävä kirja ja saa tosiaan kiinnostumaan Jotunin tuotannosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huojuvan talon olen muistaakseni katsonut telkkarista, mutta kirja on aina eri asia. Kirjailijoilla on niin erilaisia tapoja kertoa tarinaansa. Huojuva talo kiinnostaa jo siksi, että se kertoo Jotunin omasta avioliitosta.
      Maria ja taikalyhty on todella kiinnostava kirja jo ajankuvaustensa vuoksi. Tietysti miljöökuvauksia olisi voinut käyttää enemmänkin, mutta eihän tämä mikään historiankirja ole. Minua jäi tuo Bobrikoffin vaikutus kiinnostamaan ja voisin lukea jonkun kirjan, jos hänen ajasta on kirjoitettu. Kapinahenkeä oli ja se tuli ilmi kirjasta.

      Poista
  2. Kiinnostava kirjoitus kiinnostavasta kirjailijasta.

    Huojuvan talon tv-sovituksessa Kari Heiskanen oli niin vakuuttava, että hänet siinä nähtyäni en oikeastaan ole edes päässyt irti hänen roolihahmonsa kammottavuudesta. Muistan vieläkin ihan tarkasti hänen ilmeitään. Mietin silloin miten aviopari pystyy tuohon, esittämään avioparia, joiden elämä on niin helvetillistä. No myöhemmin sitten Sara Paavolaisen kanssa erosivatkin, tosin en tiedä, onko asialla mitään tekemistä tämän tv-näytelmän kanssa.

    Romaanina tarinan pystyy paremmin ottamaan vastaan, kun voi välillä vaikka lopettaa lukemisen ja hengähtää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kari Heiskanen on todellinen luonnenäyttelijä. Olen ihaillut hänen roolisuorituksiaan muissakin näytelmissä.
      Täytyypä lainata Huohuva talo kirjastosta, siinähän on myös klassikko sinun haasteeseen. Sääli, että avioliitto on kauheaa. En minä tietenkään utelias ole, mutta Huojuvaa taloa on kehuttu aika paljon.

      Olet kyllä oikeassa siinä, että romaanin voi lopettaa ja laittaa jäähylle, jos kirja on liian kamala.

      Poista
  3. Tämä on ihana kirja! Olen lukenut tämän pariinkin kertaan ja luulen kyllä, että tämä kestää myös tulevia uusintalukuja. Jotunin omaa tuotantoa olen lukenut aivan liian vähän ja aivan liian kauan sitten. Huojuvan talon minäkin olen aikoinaan katsonut telkkarista, mutta eihän se sama asia ole kuin kirja. Ehdottomasti aion kyllä korjailla näitä Jotuni-kokemusteni puutteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laulajaisella on kiinnostava kirjoitustyyli. Pidin enemmän hänen lapsikuvauksestaan. Nuoren Marian ja hänen elämänkertansa sen aikainen kuvaus jäi lapsuuskuvausten varjoon. Olisihan 1900-luvun yliopistosta ja Helsingistä löytynyt kaikenlaista kuvattavaa...
      Olet oikeassa, elokuvat ja tv-sovitukset eivät korvaa kirjallisuutta.

      Poista
  4. Kiitos hienosta esittelystä, Mai!
    Olisi ihanaa lukea tämä kirja;))
    Hyvää alkavaa viikkoa sinulle, Mai! ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyvää viikkoa myöskin sinulle, Aili :) Kävin tänään kyläilemässä oikein rakkaan Aili-mummon luona :) Valitettavasti oli kaatunut ja joutuu nyt kulkemaan rollaattorilla.
      Maria Jotunista kertova kirja on ihana. Kerrankin tutustutaan Kuopion historialliseen elämänmenoon, jota hallitsi kirjailija Minna Canth. Aika oli todella kuohuvaa, mutta kirjan kuvioissa sitä ei kovin paljon näkynyt.
      Maria Jotunin lapsuudenkuvaukset olivat mielikuvitusrikkaammat kuin nuoruus- ja aikuisuuskuvaukset.
      Suosittelen kirjaa :)

      Poista