sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Colm Tóibín: Nora Webster

Nora istui autossa ja ympärillä ulvoi mereltä puhaltava tuuli. Talossa olisi kylmä. Olisi pitänyt ottaa paksumpi takki. Hän tiesi, että ystävien kaipailu ja autossa värjötteleminen olivat vain keinoja lykätä sitä hetkeä, kun hänen pitäisi avata ovi ja astua tyhjään taloon.

Tykkäsin kovasti Colm Tóibínin Brooklyn teoksesta ja kun olin lukenut sen, varasin tämän uusimman Nora Websterin kirjastosta. Kirjojen aihepiirit ovat aivan erilaiset, mutta sijoittuvat samalle seudulle Irlantiin. Brooklynin päähenkilö nuori Eilis lähti paikkakunnalta Amerikkaan siirtolaiseksi työn perässä 50-luvulla. Nora Websterin mies kuoli ja Eilisin äiti kävi tapaamassa Noraa ja esittämässä surunvalittelunsa. Toivottavasti Toibin kirjoittaa Eilisin tarinasta vielä lisää, sillä hän oli rohkea ja päättäväinen kirjan päähenkilö ja hänelle sattui ja tapahtui kaikenlaista. Nora Webster on aivan erilainen kirjan päähenkilöhahmo. Hän oli aivan kuin unessa lukkiutuneena johonkin rooliin. Hän oli ollut äiti ja aviopuoliso, mutta nyt hänen miehensä oli kuollut ja hänen olisi pitänyt saada surra. Koko ajan ovi kävi ja vieraita ja vähemmän tuttuja lappasi sisälle, eikä hän voinut surra rauhassa.

Uutistenlukija selosti, että Derryssä marssi oli muuttunut mellakaksi, kun poliisit olivat hakanneet ihmisiä pampulla. Uutisfilmissä oli kohtaus, jossa useat poliisit pamputtivat miehiä, jotka nostivat kätensä pään suojaksi. Uutistenlukijan mukaan yksi pamputetuista oli Gerry Fitt, parlamentin jäsen. 

Nora Webster teoksen sivuille on saatu mahtumaan myös kuin ohimennen katolisten ja protestanttien kahakointia, jopa IRA mainitaan. Myöhemmin kirjoitetaan työläisten ammattiliittoasioista ja pahemmista mellakoista, joissa kuoli ihmisiä poliisien ammuttua marssijoita. Kirjailijan tarinassa Nora Webster on kuitenkin pääosassa ja Irlannin 60-luvun tapahtumat sijoittuvat taka-alalle. Ehkä näiden tapahtumien korostaminen olisi tuonut hieman enemmän särmää tähän tarinaan, sillä nyt tuntui kuin kirjailijakin olisi kohdellut päähenkilöä silkkihansikkain niin kuin kaikki muutkin läheiset ja paikkakunnan asukkaat. Päähenkilö ei kuitenkaan saanut murehtia rauhassa. Jotain tästä kirjasta jäi nyt puuttumaan. Kirjan aihe oli todella surullinen, mutta kirjailija ei nyt oikein tavoittanut tunnetasolla surua ja murhetta, kyynelkanavat eivät auenneet ja tunteita ei näytetty. Voiko aviopuolison kuolema olla näin viileän tunteeton?

Nora polvistui ja syötti kirjeet verkkaisesti tuleen yhden kerrallaan. Hän mietti, miten paljon oli tapahtunut sen jälkeen kun ne oli kirjoitettu ja miten ne kuuluivat aikaan, joka oli mennyt eikä palaisi. Niin olivat asiat, niin oli elämä edennyt. 

Colm Tóibín, Nora Webster ***
suom. Kaijamari Sivill
Tammen Keltainen kirjasto 2016
s. 410
englanninkielinen alkuteos Nora Webster 2014

Tóibín Colm: Brooklyn

Ompun bloggaus
Bleuen bloggaus
Leena Lumin bloggaus
Ullan bloggaus
Arjan bloggaus
 





16 kommenttia:

  1. Mai: jaan täysin arviosi! Ei tässä mitään suoranaista vikaa tahi moitteensijaa ollut, mutta se jokin, roso, joka verevöittää ja inhimillistää tämänkaltaisen tarinan jäi uupumaan. Ikäänkuin Tóibín olisi nakutellut tekstiä sordiino päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka :) Olen tunneihminen ja yleensä surukirjat saavat minut aivan läkähdyksiin kuolemasta ja surusta ja käyn läpi omia kuolleita läheisiä ja nenäliinoja kuluu paketillinen. Nora Webster ei tainnut pyöräyttää yhtään kyyneltä, enkä siis minäkään.
      Kaikki mekot ja kengät ja kampaukset oli kyllä nätisti kirjoitettuna paketissa, mutta haudalla käymiset ym. edes jonkin kiihkeän suudelman muisteleminen tai jotain riidanpoikasia. Taisi olla useampi sordiino päällä ja ne silkkihansikkaat ;)

      Poista
  2. Mai, minulle tämä kirja on täydellinen. Samaistuin Noraan sataa. Mieluummin uin vasten aaltoja kuin 'huoraan' suruni muiden nähtäväksi.Tarinassa suru luetaan rivien väleistä. Pidän kirjoista, joissa kaikkea ei selosteta puhki. Opin sinusta jotain uutta, sillä olin varma, että pidät juuri tästä kirjasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, minä olen täysien tunteiden tulkki ja haluan itkeä paketillisen nenäliinoja surukirjan kanssa. Kirja olisi ollut tuhannen verran parempi, jos tuossa loppulainauksen aikana Noran silmistä olisi vierinyt edes muutama kyynel, kun hän poltti miehensä kirjoittamat rakkauskirjeet.
      Onneksi mieheni on samanlainen tunneihminen kuin minäkin. Jos kirjoissa on hyviä kohtia luen hänelle ääneen ja nauramme yhdessä. Ja jos minä itken niin saan lohdutusta.

      Työssäni luen paljon ääneen ja voi sitä ihanuutta kun saan kuulijat nauramaan ja hykertelemään ja keskustelemaan aiheesta. Ja joskus luemme hiukan surukirjoja ja puhumme surullisista asioista ja kenen mummu on kuollut tai pappa tai kuka on sairas. Opetan siis empatiakykyjä ja lukeminen on todella hieno keino siihen asiaan. Yleensä lukemisen jälkeen saan monta monta halausta.

      Poista
    2. Pidin tästä kirjasta todella paljon. Luulen, että surun purkaminen olisi tehnyt liian raskaan. Minusta tuo ihmisten käyntien kestäminen oli täydellistä. He haluavat hyvää, mutta sitä ei jaksa. Selvitäkseen on pidettävä rajaa.

      Poista
    3. Muistan vielä hyvin äidin kuoleman ja aina kun oli pääsemässä hyvään vauhtiin suremisen kanssa, joku soitti tai tuli käymään. Minun pojat sanoivat, että äiti ei sure yhtään mummia, kun he olivat tottuneet siihen, että itkeä pillitän jopa kun kuulen tiettyjä lauluja. Sitten kun oli rauhallista istuin vain ja itkin ja muistelin.
      Parhaiten pääsin suremaan kun luin Amy Tanin Äitiensä tyttäriä teoksen, luin sivun ja itkin päivän ja siten kirjan lukeminen kesti aika kauan. Minusta äiti-kirjat ovat koskettavia varsinkin Kyung Soonin Pidä huolta äidistäsi.

      Poista
    4. Samasta syystä minä pidin Milena Busquetsin kirjasta Tämäkin menee ohi, vaikka se kylmetti muut. Ja Pidä huolta äidistä toimi samoin.

      Poista
    5. Tämäkin menee ohi on tosiaan äidin kuolemaa käsittelevä kirja, vieläpä omaelämäkerrallinen kirja. Siinä oli järkyttävän hyvä epilogi, oikein raastavan surullinen.

      Poista
    6. Mai, minä olen isosti tunneihminen, mutta kun suurin suru saapuu, olen kuin simpukka ja sulkeudun. Isän kuolema oli sellaine. Olgaa itkin silmäni päästä päiväkausia ja monta viikkoa vielä yhtäkkiä.

      Petyin itseeni, kun en arvannut, että tämä ei olekaan sun kirjasi! En tunnekaan sinua kai sitten yhtään...

      Sinulle on haaste blogissani.

      <3

      Poista
    7. Höpsis Leena kultainen, sehän on vain yksi kirja miljardien joukossa. Ja tunnustan, että toisinaan joku kirja voisi olla parempi jättää myöhäisemmäksi ajaksi lukea, kypsytellä. Tänä keväänä on tapahtunut sellaisia asioita minun elämässä, että tarvitsen raadollisia kirjoja, rutistuksia ja vahvoja tunteita, jotta ne koskettavat tarpeeksi paljon.
      Mutta en ole simpukka, sillä uskallan näyttää tunteeni. Jos minulla on paha mieli soitan jollekin ystävälle ja voin soittaa monellekin ja kaikilta saan sitten apua. Ja minulle voi soittaa aina.
      Isän kuolema oli todella järkyttävää... olen perinyt isältä silmät ja joka päivä katsoin peilistä isää ja kaikki läheiset muistuttivat, että minulla on isän silmät. Silmät on sielun peili. <3

      Poista
  3. Nora Webster kiinnostaa kovasti. Aion lukea sen kesällä - Irlannissa. Pidin Toibinin aiemmista, etenkin Äideistä ja pojista. Saa nähdä, miten tämän kanssa käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana Katja, menet Irlantiin, oikein mukavaa matkaa sinne. Ehkä joku kaunis pävä, eikä tarvitse olla niin kauniskaan päivä, matkustan itsekin Irlantiin.
      Äideistä ja pojista on lukematta, jälleen yksi lukupinoon lisättävä kirja :)
      Minä pidin Brooklynistä.

      Poista
  4. Tämä on jo hankittu ja odottaa vuoroaan! Pidin hirveästi Brooklynista ja novellikokoelmasta. Saapa nähdä millaisen arvion tämä saa aikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukuiloa Kaisa :) Minäkin pidin Brooklynista kovasti ja tykkäsin siitä, että kirjailija oli yhdistänyt nämä kaksi kirjaa hienoilla langoilla, aivan ohimennen, mutta tunnettavasti.

      Poista
  5. Minun mielestäni Toibin kirjoittaa Noran surun piiloon, mutta sieltä jostain se on löydettävissä, kaikkien arkikerrosten alta.

    Tämä oli eka Toibinini. Muut kaksi suomennosta odottavat jo hyllyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmaan tässä kirjassa lukijan itsensä pääteltävä mitä Tóibínin tarina herättää, koska ei tässä tunteista puhuta. Minulle kävi niin, että olisin tarvinnut niitä sanoja.
      Brooklyn oli kyllä ihana :)

      Poista