maanantai 13. marraskuuta 2017

Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia


- Me luettiin koulussa historiantunnilla Suomen kansallisrunoilijasta, Runebergista. Joku mun isomummuni kuulemma tunsi Runebergin, sanoo Koiramäen Eemil.
Näinhän se on, sillä Koiramäen Martta oli Eemilin vaarin vaarin äiti. Ja vaikka sitä voi olla vaikea uskoa, tämäkin päivä on joskus kaukaista historiaa.

Mauri Kunnaksen Koiramäen Suomen historia on Finlandiakirjapalkintoehdokkaana vuonna 2017. Mielestäni oli jo aikakin Kunnaksen kirjan päästä ehdokkaaksi ja tällä kertaa kirja on niin mainio ehdokas ja kaikenikäisten lukijoiden makuun.  Koiramäen Suomen historiassa käydään tietysti Suomen historiaa läpi, mukaan ovat valikoituneet kirjailijaa kiinnostavat aiheet. Jokainen Kunnaksen lukijahan tietää, että hän on suunnattoman kiinnostunut historiasta. Niinpä kirjassa käydään läpi Kustaa Vaasasta lähtien kaikki maatamme hallinneet kuninkaat ja sen jälkeen tsaarit.  Kirjan alussa on mainio sisällysluettelo ja kansikuvassa on itse Mikael Agricola kävelemässä  iso pinkka ABCkirijoja sylissä Turussa täl puol jokke ja tuomiokirkko näkyy takana. Mikael Agricolaa sanotaan suomen kielen isäksi. Suomessahan oli puhuttu suomen kieltä, mutta Mikael Agricola kehitti kielen kirjoitusasun.

Historiankirjoihin kuuluvat sodat ja niitä ovat suomalaisetkin käyneet aina, kun kuninkaat ovat määränneet sotimaan. Kirjasta löytyy Nuijasota, 30-vuotinen sota, Isoviha ja Suomen sota. Kirjaan on valikoitunut myös posti ja noitavainot. Kirjan lopussa on mainio tarina Vänrikki Stoolin tarinoista. Mukaan on päässyt mainio rummuttaja, josta löytyy tuttuja piirteitä eräästä nykyajan muusikosta.

Mauri Kunnas on ollut ahkera lastenkirjojen ja sarjakuvakirjojen tekijä. Hän on käsikirjoittanut myös lastenelokuvan Joulupukki ja noitarumpu (1996). Kunnas on käsikirjoittanut ja kuvittanut myös Walt Disneyn Aku Ankka-sarjakuvia. Vuodesta 1984 kirjoista on voinut löytää seikkailemasta Herra Hakkaraisen, josta on myös kirjoitettu ja kuvitettu kirjoja. Sastamalasta löytyy Herra Hakkaraisen talo, jossa voi tutustua Mauri Kunnaksen tuotantoon, jota on julkaistu maailmalla n. 10 miljoonaa kirjaa.

Koiramäen Suomen historian vahvuuksia on tietysti näin Kunnaksen kirjojen fanittajan (minä) näkökulmasta useita. Tietysti vahva historiantuntemus ja faktatiedot ovat plussaa tällaisessa lasten tietokirjassa. Lisäksi kuvitus on tässäkin kirjassa veijarimaista huippuluokkaa ja laadukasta, jota jaksaa katsella vuodesta toiseen. Tarina kulkee luonnikkaasti vuosisadoista toisiinsa ja mukaan on päässyt tietysti Koiramäen sukua, jota näiden satojen vuosien aikana on ehtinyt syntyä ja kuolla satoja, mutta nyt heistä on kirjan sivuilla sukuselvitys. Sukututkimushan on vähän niin kuin muotia ja kaikenikäisiä kiinnostaa oma suku, serkut ja pikkuserkut ja isovanhemmat. Se mihin sitä kuuluu ja mistä on  lähtöisin. Kirja on mainio luku- ja katselukirja. Kyllä minä niin mielelläni antaisin Finlandiapalkinnon tälle kirjalle.

Mauri Kunnas, Koiramäen Suomen historia *****
Otava 2017
s. 82

Kunnas Mauri: Piitles

12 kommenttia:

  1. Kiitos Mai esittelystä, tämä oli jo vahva ehdokas pukinkonttiin, mutta Sinä sen varmistit! Mauri Kunnas on kerrassaan verraton, omassa, aikaakestävässä ja hyväntuulisessa sekä tasokkaassa luokassaan ikäpolvirajat ylittävä tekijä:) Joten Finlandiapalkinnon puolesta täältäkin käsin.
    Mitä luulet: ei kai ne ikkunain takaa jo tirkistelevät tontut huonoa tykkää, jos ennen paketoimista aputonttu varovaisesti kirjaa kurkkii?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja oli heti ostoslistalla, kun kuulin, että siinä on Koiramäen Suomen historiaa. Pakkohan se on aputonttujen tarkistaa, että lahjat ovat sopivia, enen kuin ne paketoidaan :)
      Mukavaa, että kuulut Mauri Kunnaksen kirjojen faniglubiin <3
      On tämä niin hyväntuulinen kirja, niin kuin kaikki Kunnaksen kirjat <3

      Poista
  2. Mainion näköinen opus ♥️ Sympaattiset Koiramäen porukat 🐕
    Tykkään koirista ja tykkään Mauri Kunnaksesta 💜
    Kyllä kelpaa katsella ja lukea ja oppia historiaa.
    Kiitos hienosta esittelystä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita <3
      Minäkin tykkään koirista ja Mauri Kunnaksen kirjoista <3
      Aivan, oppiminenhan on kaiken a ja o. Tästä kirjasta saa paljon historiatietoa.

      <3

      Poista
  3. Samaa mieltä minäkin! Toivon kyllä kovasti, että kirja voittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukava kuulla, että Koiramäen Suomen historia on ssinunkin suosikkisi <3
      Tästä kirjasta oppii niin mukavalla tavalla historiaa, ei ole mikään kuivahko vuosilukukirja.

      Poista
  4. Tämä on aivan ihastuttava, kaikenikäisille sopiva. Luin juuri, mun kirja menossa tyttärenpojalle... Voi että tykkäsin kuvituksesta ja hupaisista sattumuksista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herra Hakkarainenkin on mainiossa osassa kirjassa. Mainio kuvitus, aivan verraton tarina, ja tosiaan hupaisia sattumuksia täynnä. Se rummuttaja oli kyllä huippuhauska :)

      Poista
  5. Kovasti oivallinen teos kyllä ja käy kertaukseksi historiasta näin aikuisellekin, oma tietämykseni aiheesta kun on varsin rajallinen. Kuvitus on, jälleen kerran, huippuluokkaa. Tämä menee siipalle pukinkonttiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siippasi saa kivan joululahjan :)
      Nyt jännittää, että saako Mauri Kunnas Finlandiapalkinnon, minä niin toivon sitä <3

      Poista