tiistai 20. helmikuuta 2018

R. J. Palacio: Wonder - Ihme


Minun nimeni muuten on August. En aio kuvailla, miltä näytän. Kuvittelette te mitä hyvänsä, minä näytän todennäköisesti pahemmalta.

Amerikkalaisen Rachel Jaromillan (R.J.Palacion) lapsille suunnattu kirja Wonder – Ihme kertoo kymmenvuotiaasta August Pullmanista, jonka kasvot ovat epämuodostuneet geenivirheen vuoksi. August on käynyt kotikoulua, mutta nyt olisi aika siirtyä oikeaan kouluun. Vanhemmat ja sisko pelkäävät sitä, että August joutuu kiusatuksi ja ovat oikeassa. August herättää ennakkoluuloja, jopa pelkoa muissa lapsissa. Joidenkin lasten vanhemmat käyttäytyvät typerästi siksi, että August on heidän lastensa kanssa samassa koulussa. August ei ole erityislapsi, hän on vain erinäköinen kuin muut. Hän on normaali kaveri, jopa hieman älykkäämpi kuin muut. Sellaista älykkyyttä, joka kumpuaa syvältä sielusta, ei saa muuten kuin poikkeamalla muista. Sellaiseen älykkyyteen liittyy empatia ja intuitio sekä paljon muita hienoja kykyjä. Joku voisi kuvailla sitä rikkaaksi tunneälyksi.

Ja koulussa oli aluksi ihan kamalaa. Jokainen uusi kurssi tarkoitti, että oppilailla oli uusi tilaisuus ”olla tuijottamatta” minua. He vilkuilivat minua salakähmäisesti vihkojensa takaa tai silloin kun kuvittelivat, etten huomannut. He kiersivät minut mahdollisimman kaukaa välttääkseen pienimmänkin yhteentörmäyksen, ihan kuin minulla olisi ollut jotain tarttuvia pöpöjä, ihan kuin naamani olisi ollut tarttuva.

Huolimatta siitä, että Augustin kasvot olivat huomiota herättävät, hän sai muutaman ystävän ja kaverin. Hänestä oli helppo pitää ja hänellä oli lentävä huumorintaju. Kiusaamiskuviot yltyivät silti ikäviksi viikkojen kuluessa, mutta August kävi sinnikkäästi koulussa. Hän ei aikonut ihan heti luovuttaa. Kotiväen kannustuksen lisäksi hän sai tukea koulun rehtorilta ja opettajilta.

Wonder on huumorintajuinen ja paikoitellen jopa hauska kirja, mutta se on myös surumielinen. Kirja vei minut tunteiden vuoristoradalle. Naurua ja itkua vuoronperään, joten nenäliinat kannattaa pitää lähettyvillä, kun luet tarinaa Augustista. Kun ensimmäiset kyyneleet tulvivat silmistä lukemisen aikana, en tiennyt, että tulen tarvitsemaan useita nenäliinoja ennen kuin kirja loppuu. Wonder on siis hyvin tunteellinen kirja.

Vaikka kirjailija on kirjoittanut kirjan lapsille, kirja sopii myös aikuisille luettavaksi. Kirjasta on tehty myös elokuva. Koska kirjassa käsitellään kiusaamista ja siinä kuvaillaan erityyppisiä kiusaamistilanteita, suosittelen kirjaa lukukirjaksi kouluihin. Uskon, että kirja herättää keskusteluja puolin ja toisin. Kirja on paikoitellen hauska ja huumorintajuinen, joten uskoisin sen sisällön purevan varsinkin 10-15-vuotiaisiin. Kirjan kertojina toimivat Augustin lisäksi eri-ikäiset lapset ja nuoret.

Koulukiusaaminen on inhottavaa ja se voi jättää ikuiset jäljet tunne-elämään. Pahimmassa tapauksessa koulukiusaaminen on aiheuttanut masennusta ja itsemurhia sekä kouluampumisia. Yleensä kiusattu joutuu vaihtamaan koulua. Koulukiusaamiseen pitäisi puuttua heti. Parhaiten siihen puututaan, kun kiusaamisesta puhutaan aikuisille mahdollisimman pian ja aikuiset ryhtyvät toimenpiteisiin, eivätkä vain paina asiaa villaisella. Augustille olisi riittänyt se, että hän oli erinäköinen kuin muut. Kiusaaminen ja jopa väkivallan kohtaaminen ulkonäön vuoksi on todella julmaa.

Kirja herätti minussa ikäviä muistoja omien poikieni kouluajalta. Toinen kaksospojistani on CP-vammainen ja hänen ulkonäkönsä poikkeaa tavallisuudesta, mutta ei huomiotaherättävästi. Poikani kimpussa oli samalla luokalla oleva poika, joka nimitteli ja kiusasi. Opettaja ei pyynnöistä huolimatta ottanut asiaa hoitaakseen ja lopulta kiusaaja oli hakannut poikani päätä seinään ja haukkunut, että poikani pää on tyhjää täynnä. Tämän jälkeen otin pojan äitiin yhteyttä ja kerroin kaikki mitä tiesin. Pojan äiti oli todella järkyttynyt poikansa teoista. Tämän jälkeenkin oli kiusaamistilanteita, jolloin poikani oli kohteena, mutta otin heti puhelimen käteeni ja soitin kiusaajalle. Yhä edelleen olen sitä mieltä, että opettajan olisi pitänyt hoitaa tilanne koulussa, eikä päästää tilannetta vyörymään väkivallan pahemmalle puolelle.

Wonder on loistava kirja ja kertoo suuresta urheudesta ja rohkeudesta kohdata ennakkoluuloja.

R.J.Palacio, Wonder – Ihme *****
Suom. Inka Parpola
Wsoy 2017
s. 336
Wonder 2012

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti