torstai 16. elokuuta 2018

Olivier Bourdeaut: Tule takaisin, Mr Bojangles


Olohuoneen piirongin päällä, valtavan mustavalkoisen valokuvan edessä, joka esitti äitiä hyppäämässä iltapuku päällä uima-altaaseen, oli kaunis vanha levysoitin jolla soi aina sama Nina Simonen vinyylilevy ja aina sama kappale: ”Mister Bojangles”.

Ranskalaisen kirjailijan Olivier Bourdeautin esikoisteos Tule takaisin, Mr Bojangles kertoo surumielisen tarinan pojasta, jonka vanhemmat rakastivat syvästi toisiaan. Tietysti he rakastivat myös pientä poikaansa, mutta kiihkeys ja samankaltaisuus veti voiton heidän avioliitossa. Lopulta heidän pieni poikansa saattoi vain katsella kiihkeyden kasvamista ja älyttömyyksien leviämistä yli äyräidensä. Kirja on traaginen kertomus parisuhteesta, jossa eletään viimeistä päivää, juodaan ja juhlitaan ja lopulta ollaan sekaisin kuin seinäkellot.

Palopäällikkö kertoi, että äiti oli kasannut postivuoren ja kaikki talosta löytämänsä valokuvat olohuoneen lattialle, sytyttänyt koko läjän palamaan, ja koska asunto oli vuorattu lattiasta kattoon muovilla, olohuone muuttui silmänräpäyksessä valtavaksi tulipätsiksi…

Perheen poika oli kehittänyt itselleen omat suojamenetelmänsä sille, että kotona meno oli kuin villissä lännessä ja sama meno ei käynyt koulussa. Varsinkin perheen äiti vaikutti mielenterveyspotilaalta kaikkine oireineen ja maanisuuskohtauksineen. Selväjärkisemmän isän meno mukaan äidin sekoiluun oudoksuttaa, mutta kirjan tarinassa rakkautta pidettiin korkeassa kurssissa. Rakastunut voi tehdä samoja juttuja kuin mieleltään sairas ihminen, ainakin kirjan mies teki niin.

Tule takaisin, Mr Bojangles on saanut runsaasti kirjallisuuspalkintoja. Tarina on kieltämättä erikoinen, mutta uskon siitä huolimatta, että tämänkaltaisia pareja löytyy aidostakin elämästä. Äidin maanisuuden kehittyminen oli uskottavasti kuvattu. Tämä lyhytproosateos on kiihkeä ja draamaa täynnä. Kirjan kaikki henkilöt ovat, pikkupoikaa lukuunottamatta, erikoisia ja yliampuvia, melkein koomisia, jollei tekstistä paistaisi surumielisyys läpi.

Hänen hillitön käytöksensä täytti minun elämäni, asettui sen jokaiseen sopukkaan. Se täytti koko kellotaulun, ahmi elämäni jokaisen hetken. Otin tuon hulluuden vastaan, suljin sen syleilyyni puristaakseni tiukasti ja imeäkseni osaksi itseäni, mutta pelkäsin ettei tuo lumoava järjettömyys voisi jatkua loputtomiin. Hänelle todellisuutta ei ollut olemassa.

Olivier Bourdeaut, Tule takaisin, Mr Bojangles ***
Suom. Ville Keynäs
Siltala 2017
s. 144
En attendant Bojangles 2015

2 kommenttia:

  1. Kiitos Mai tämän kirjan esittelystä. Ihan on tuntematon kirjailija, mutta kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta, eli laitetaan lukulistalle. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on esikoiskirja, joten ei hänestä varmaan ole paljon puhuttukaan. Huomasin kirjan jossakin blogissa ja kirja meni heti lukulistalle mielenterveysteemansa vuoksi. Kirjan kansikuva on hyvä ja kuvaa loistavasti perheen vanhempia.
      Pieni mutta surumielinen tarina perheen pojan ja isän kertomana.

      Viikonlopputerveiset saaren rauhasta :)

      Poista