keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Linda Olsson: Sonaatti Miriamille


Elämässä ei yleensäkään varoiteta mistään etukäteen. Ennen koko elämän mullistavia tapahtumia ei välttämättä tule pienintäkään varoittavaa merkkiä. Saatat juuri olla kampaamassa lapsesi hiuksia tai heittämässä hänelle lentosuukkoa, kun täydellinen tuho jo värjyy yllänne.

Ruotsalaisen Linda Olssonin kirjat ovat upeita, niin on myös hänen Sonaatti Miriamille, joka odotti kirjahyllyssä lukuvuoroaan luultavasti pitkähkön ajan. Olin joskus laittanut kirjan lukujonoon, jossa odottivat ensimmäisenä lukuvuoroa odottavat kirjat, mutta aina jokin kirja ohitti sen. Ehkä nyt olin valmis sen kauneudelle ja suurelle surulle, kun edellinen kirja, jonka luin (ei Olssonin teos), oli suuri pettymys suomennoksen osalta.

Valitettavasti Olssonin kirjassa sivutaan samaa asiaa kuin edellisessä kirjassa, aikuisen miehen inhottavia tekoja pienelle tytölle. Olssonin kirja jatkuu pitkälti tytön aikuisuuteen ja kertoo myös miten nuo teot vaikuttivat koko hänen elämäänsä ikävällä tavalla, ja jatkuivat jopa seuraavaan sukupolveen asti. Inhottavilla kokemuksilla on yleensä taipumus vaikuttaa mielenterveyteen, niin tässäkin sydäntä raastavan surumielisessä tarinassa.

Sonaatti Miriamille kertoo Ruotsissa kasvaneesta Adamista ja hänen halustaan tuntea omat sukujuurensa. Kuka hänen isänsä oli ja missä kaikki sukulaiset olivat? Adam päätyy kyseiselle etsintäretkelle läheisen kuoleman johdosta. Etsintäretkellään hän matkustaa Krakovaan, josta hänen sukujuurensa kenties oli mahdollista löytää. Oliko jo liian myöhäistä, sillä nuolet osoittivat toiseen maailmansotaan ja sen vaikutuksiin Puolan juutalaisia kohtaan?

Suunnitellessaan matkaansa, Adam päätti ottaa yhteyttä myös entiseen rakastettuunsa. Heidän suhteensa päättyi parikymmentä vuotta aiemmin. Oli tullut aika puhua kipeistä asioista, jotka aiheuttivat eron, sillä molemmat rakastivat toisiaan suunnattomasti. Voi mikä ihana ja samalla pakahduttava rakkauskertomus Sonaatti Miriamille on. Kirjan nimi tulee Adamin sävellyksestä, joka on ainoa sävellys, jonka hän on pystynyt säveltämään läheisen kuoleman jälkeen. Suru on raskas taakka, jolle on annettava aikaa toipua.

Tuijotimme toisiamme armottoman kirkkaassa valossa. Sinun fyysinen läsnäolosi sai veren kiertämään muistini sopukoissa. Tunsin uinuneiden hermonpäiden yhtyvän, veren kuohuvan kehossani, sormenpäitteni kihelmöivän. Se ei ollut seksuaalista. Tai se ei ollut yksinomaan seksuaalista. Tuntui kuin koko olemukseni olisi pitkän ajan jälkeen taas kytkeytynyt virtalähteeseen.

Linda Olsson, Sonaatti Miriamille *****
Suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi
Gummerus 2009
s. 376
Sonata for Miriam 2008

Olsson Linda: Kun mustarastas laulaa

Kirja sopii Helmet lukuhaasteen kohtiin 6. Rakkausromaani ja 48. Kirja kertoo kuulo- ja näkövammaisesta henkilöstä

Oman kirjahyllyn aarre

10 kommenttia:

  1. Minullakin on tämä ollut kirjahyllyn aarteena monta vuotta ja ihan kärkipäässäkin lukujonossa - monta vuotta! Jospa tänä vuonna lukisin sen. Kirjoituksestasi huomaan, että kirja on raastavan surumielinen, joten katsotaan, milloin on sopiva hetki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lukemaan tämän kirjan. Uskomattoman kaunista tekstiä ja tarina on hieno.
      Hauska juttu, että tämä kirja on ollut sinunkin kärkipään lukujonossa. Ja samoin kuin minulla monta vuotta :)

      Poista
  2. Tätä en ole lukenut, vaikkakin muita Olssonin kirjoja kyllä. Niin kaunista tekstiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunista tekstiä, aivan ihanaa. Surumielinen tarina, joka lumosi minut totaalisesti.

      Poista
  3. Minulle tämä olisi varmasti ollut vahvin Olsson ellei Adam olisi lähtenyt Krakovasta. Silloin tuntui kuin koko kirjoittaja olisi vaihtunut.

    Olen lukenut Olssononilta sen Laulaisin sinulle...ja sitten Sisareni talossa. Sisareni talossa on vahvan herkkä kirja, josta pidin kovasti. Tosin edelleen tämä Krakovaan jäänti olisi pitänyt tämän minulle kirkkaana ykkösenä. Ruotsi muutti tunnelmaa rajusti ja jäähdytti minua. Mutta ei huono, ei huono minustakaan.

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta Tukholma ja entisen rakastetun tapaaminen oli se tämän kirjan huippukohta, jota kohti oltiin menossa alusta asti. Se oli vain ainoa oikea tapaaminen, jota odotin sydän sykkyrällä ja mikä tapaaminen oih <3
      Tämä oli minulle kolmas Olssonin kirja ja paras niistä, ihana <3

      Poista
  4. Minulla vähän samat tunnot kuin Leenalla. En taida olla kovin romanttinen nainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minä taidan olla, tosin en tykkää mistään yltiöromanttisista kirjoista, tosin niitä tuli luettua nuoruudessa. Tässä kirjassa on suurta draamaa ja tunteiden paloa.

      Ajattele miten ajankohtainen kirja, kun nyt tulee koko ajan esille pedofilia, miten aikuiset miehet kohtelevat herkkiä lapsia ja nuoria. Olen sitä mieltä, että loppuikä on tuommoisten miesten käsittelyn jälkeen pilalla lapsilla. Nuorisopsykiatrian osastot ovat täynnä raiskattuja tyttöjä. Ohlsson kirjoitti oikein, vain ajalla on parantavat vaikutukset. Aina ei edes aika pysty parantamaan henkisiä haavoja.

      Poista
    2. Nuo Cecilian hyväksikäyttökokemukset Olsson kirjoitti todella hienosti ja hienovaraisesti. Häpesikö Cecilia niin paljon, että halusi Adamin viedä tytön kauas? Varmasti häpeä tuollaisen kokemuksen jälkeen on suunnattoman suurta.

      Poista
    3. Minä luulen, että teolla on niin valtava henkinen painolasti ja lisäksi raskaus vaikuttaa moniin siten, että ei pysty olemaan lapsen äitinä ilman mielenterveyshoitoa.
      Tämä oli Ohlssonin tarina raskausmasennuksesta. Lisäksi Cecilia ei halunnut olla äiti lapsuudenkokemuksensa vuoksi.

      Poista