maanantai 4. lokakuuta 2021

Cilla ja Rolf Börjlind: Jäätynyt kulta

 

Saavuttuaan lumirajalle hän näki pienen mättään pilkottavan kauempana. Oliko lumi sulanut jo maaperään saakka? Hän meni lähemmäksi nähdäkseen, mikä kasvi oli kyseessä. Ehkä isokarpalo tai kataja? Se ei ollut kumpikaan. Lumesta pisti esiin ihmiskäsi. Vasemmasta nimettömästä puuttui palanen.

Ruotsalaisen pariskunnan Cilla ja Rolf Börjlindin dekkari Jäätynyt kulta on jo kuudes osa huikean hyvästä dekkarisarjasta, joka kertoo Tom Stiltonista ja Olivia Rönningistä. Kirjan alussa oltiin heti jännityksen äärellä, sillä Olivia sai komennuksen kauas pohjoiseen tutkimaan ikijäästä löydetyn miehen ruumista. Matkalla tunturiin helikopteri joutui keskelle myrskyä ja putosi maahan. Olivia lähti reippaasti etsimään apua pahoin loukkaantuneelle lentäjälle.

Muutaman taianomaisen minuutin ajan Olivia onnistui unohtamaan kaiken sen helvetin, joka vaani myös tässä ympäristössä, jos tänne joutui väärään aikaan väärin varustein ja väärin edellytyksin. 

Aiemmista sarjan kirjoista olemme saaneet lukea, että Olivia on hyvin kekseliäs selviytymään kinkkisistäkin paikoista. Seuraavana päivänä hän huomasi, että helikopteri lensi lähistöllä, joten tietysti hän toivoi, että lentäjä pelastuisi. Itse hän päätti tutkia alueen, josta ruumis oli löytynyt. Valitettavasti lähistöllä oli muitakin alueesta kiinnostuneita, mutta se ei hidastanut Oliviaa. Mutta sitten tapahtui jotakin ikävää...

Stilton oli päätynyt keskelle murhajahtia. Se ei ollut ollut hänen suunnitelmissaan, mutta ei se häntä häirinytkään. Tänä iltana hän käveli hitaasti pitkin katuja, joilla hän ei ollut pitkään aikaan kulkenut. Söderin sivukatuja, kujia ja porttikäytäviä sekä pieniä puistikkoja, jonne hän oli kerran ryöminyt piiloon. 

Olivia pääsi johtamaan jäätiköltä löytyneen miehen murhatutkimusta. Hän halusi tutkimusryhmäänsä myös entisen poliisin Tom Stiltonin sekä eläkkeellä olevan esimiehensä Metten, jotka toimivat tutkimuksessa asiantuntijoina. Olivia oli ensi kertaa ryhmän johtajana, joten hän tarvitsi kipeästi Metten apua. 

Kun jäätikkömiehen henkilöllisyys saatiin selvitettyä, selvisi myös murhatutkimuksen tutkimussuunnat. Olivian päiviä varjosti hänen ja poikaystävän välit ja poikaystävän sairaus. Lisäksi Olivia sai ikävän kirjeen, mutta hän ei vähästä hätkähdä.

Cilla ja Rolf Börjlindin Jäätynyt kulta oli huikea rikostarina, jonka alkujuuret sijoittuivat kauas toisen maailmansodan vaiheisiin. Kirjailijaparin yhteistyö on saumatonta, joten lukiessa voi vain ihailla mm. luontoon liittyvistä kirjoituksista. Olen ennenkin kehunut, miten hyvin kirjailijapari kirjoittaa ajankohtaisista asioista, niin myös tässäkin tarinassa. Lisäksi historiaan liittyvä osuus oli älykkäästi punottu juonenkoukku.

 

Cilla ja Rolf Börjlind, Jäätynyt kulta *****

suom. Hanni Salovaara

S&S 2021

s. 423

Fruset guld 2020

Dekkari

Tom Stilton ja Olivia Rönning-sarja 6

 

Cilla ja Rolf Börjlind: Nousuvesi

Cilla ja Rolf Börjlind: Kolmas ääni

Cilla ja Rolf Börjlind: Musta aamunkoitto

Cilla ja Rolf Börjlind: Uinu, paju pienoinen

Cilla ja Rolf Börjlind: Polttopiste 

6 kommenttia:

  1. Jälleen itselleni uusi dekkarisarja. Tätäkin voisi harkita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on mielestäni dekkarisarjojen parhaimmistoa. Suosittelen, mutta aloita ensimmäisestä kirjasta Nousuvedestä.

      Poista
  2. Harmittaa että minulla on jäänyt sarjan lukeminen pariin ensimmäiseen osaan, mutta kiva, että sinä bloggaat sarjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jokke :)
      Pitää lukea sellaisia kirjoja mistä itse pitää.

      Poista
  3. Ihanan hyytävää... 💙 Minulla on tunne ja muistikuva että olet enemmänkin esitellyt jäisien puitteiden jännitystä... ja myös muistelisin että saari on esiintynyt kirjapostauksissasi... Molemmat ovat minuun tehoavia juttuja 🏝

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Rita 💙
      Hyytävyys, kylmyys ja saariolot tai klaustrofobiset tilat luovat kyllä mahtavia kohtauksia kirjaan kuin kirjaan. Tykkään 💙

      Poista