maanantai 27. maaliskuuta 2023

Simone Buchholz: Krokotiiliyö

 


Moottori yskähtää viimeisen kerran, kakoo kuin vanha mies taivaan alla ja sammuu lopulta. Nousen ylös, istuudun ruosteen kultaamalle konepellille ja kohotan kasvot vasten raskasta, kylmää ilman.

Tupakka.

On poltettava sumu selkeäksi.

Viikonlopuksi maalle, mikä älynväläys.

Saksalaisen Simone Buchholzin dekkarisarja jatkuu yllätys yllätys kuudennesta dekkarista nimeltään Krokotiiliyö. Tähän väliin sanon kustantamoille semmoisia terveisiä, että sydämeni vuotaa krokotiilinkyyneleitä, kun sarjoja ei suomenneta ja julkaista oikeassa järjestyksessä. Tässäkin sarjassa on tapahtunut neljän suomentamattoman dekkarin aikana vaikka mitä. 

Haluaisin tietää, mitä oli tapahtunut, että päähenkilö syyttäjä Chastidy Riley oli saanut (pakko)siirron pois murharyhmästä. Riley toimi Krokotiiliyössä ns. rikosten uhrien suojelijana. Hampurilaiseen sairaalaan oli tuotu pahoin hakattu mies.

Uusi työhuoneeni syyttäjänvirastossa on kooltaan puolet edellisestä. Se on pikemminkin eräänlainen varastokomero kuin työhuone. Todennäköisesti se on lähinnä selli, joka suunniteltiin varta vasten minua varten ja jota kukaan minua ja heitä lukuunottamatta ei tunnista selliksi. Aina katsoessani ulos kapeasta ikkunasta ihmettelen, miksei siinä ole kaltereita.

Sairaalaan tuotu mies ei puhunut mitään, mutta eihän siinä kauan mennyt, kun Riley lupaili olutta ja muita mukavuuksia, pahinkin rikollinen yleensä heltyy. Uhrilla oli siis  menneisyys, jonka hän oli omien sanojen mukaan jättänyt taakseen. Mutta voisihan sitä narauttaa vielä pahempia rikollisia. Kysymys oli huumerikollisista, eikä mistään pikkutekijöistä, vaan itse pahimmasta päätekijästä.

Niinhän siinä kävi, että syyttäjä Riley  sai jälleen nimityksen rikosjahtiin, sillä niitä murhiakin alkoi ilmestyä kuvioihin mukaan. 

Simone Buchholzin Krokotiiliyö ui kristallisena hohtavaa virtaa pitkin. Krokotiilejä vastassa oli kuitenkin raudanluja ja kovahermoinen  päähenkilö. Tämä dekkarisarja on huippuhyvä. 

 

Simone Buchholz, Krokotiiliyö

suom. Anne Kilpi

Huippu 2019

s. 293

Dekkari

Chastity Riley-dekkarisarja 6. osa

 

Simone Buchholz: Revolverisydän


8 kommenttia:

  1. Simone Buchholz osaa asiansa ja tuo loppukaneettisi kuvaa hyvin lukijan tunnelmia. Napakasti nakuttavaa ja sanakäänteillä ilottelevaa tekstiä, joka ei turhiin jorinoihin taivu. Buchholzin näppärä sanaruletti riemastutti kuin myös Anne Kilven käännös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella napakkaa tekstiä, tykkään myös kovasti sajan huumorista. Käännös on kympin suoritus, kun huumori välittyy ja lukija riemastuu :)

      Poista
  2. ".. ui kristallisena hohtavaa virtaa pitkin... Ihanaa 💕 🐊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vinkkaan pikkusen, että kristalli viittaa noihin kirjan rikoksiin, samoin krokotiilit.

      Poista
  3. Hei Mai :) Kurkkasin juuri Amazonin kindle storeen (tuo se paikka mistä hankin e-kirjani) oli siellä Simone Buchholzin kirjoja seitsemän. En vaan ole varma missä järjestyksessä niitä pitäisi alkaa lukea?

    Entäs kirjasto? Mitäs kirjasta siellä alottasin?

    Terveisin T-T :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Revolverisydän eli alkuperänimi Revolverherz on eka kirja, josta kannattaa aloittaa, jos lukee kirjaston kirjoja suomeksi. Tämä Krokotiiliyö on toinen, joka on suomennettu, mutta siinä välissä on neljä suomentamatonta teosta, joten kun luet englanniksi, niin e-kirjoista pystyy lukemaan nekin ja suosittelen lukemaan.
      Chastidy Riley-sarjassa näytti olevan kirjoissa numerot perässä Amazonissa, joten numerojärjestyksen kun muistaa lukiessa, niin hyvin menee.
      Blue night oli aloituskirja englanniksi.

      Poista
    2. Kiitos Mai :) Vähän kehnonlainen kirjan esittely ja silloin yleensä menen lukemaan lukijoiden arvostelut, sillä niistä saan usein paljon selkeämmän kuvan kirjan juonesta. Ja selvishän sieltä sen verran juonikuvioita ettei oikein nappaa. Mä en tykkään synkistä "mustavalkoisista" kirjoista.
      Mutta kiitos avusta :)

      Terveisin T-T

      Poista
    3. Tämä sarja ei ole synkkä mustavalkoinen sarja ollenkaan. Päinvastoin. Tässä sarjassa on huumoria. Uskon, että tykästyt sarjan tekstiin ja huumoriin. Lue vähän matkaa Revolverisydäntä ja koukutut varmasti ;)

      Poista