perjantai 1. joulukuuta 2023

Ella-Maria Nutti: Pohjoisessa kahvi on juotu mustana

 


Muuan äiti ja tytär kulkevat asemalla. Sukulaisuus oikein paistaa heistä, vaikka tytär kääntyykin miltei huomaamatta syrjemmälle ja kävelee pari askelta edellä.

Ruotsalaisen Ella-Maria Nuttin esikoisteos Pohjoisessa kahvi on juotu mustana on surullinen kertomus äidin ja tyttären puhumattomista väleistä. Lisäksi surua ja mustuutta toi lisää äidin parantumaton sairaus, jota hän lähti kertomaan tytölleen, kun ei halunnut, eikä pystynyt, puhelimessa siitä puhumaan. 

Sinun on pakko kertoa Tildalle.

Äiti lähti käymään tyttärensä luona tämän opiskelupaikkakunnalla. Hänestä tuntui paremmalta kertoa sairaudesta kasvotusten. Ei se sittenkään ollut helppoa. Kesti muutaman päivän etsiä läheisyyttä. Ja sitten se tuntui paremmalta kuin kertoa sairaudesta.

Muuan tytär näkee äitinsä. Hän rypistää otsaansa nähdessään liian laihan hahmon, mutta hymyilee sitten.

Äiti siirti ja siirti keskustelua. Sitten tapahtui jotakin, että hänen oli pakko kertoa.

Ella-Maria Nuttin pieni esikoiskirja Pohjoisessa kahvi on juotu mustana on täynnä suuria ja elämää mullistavia tunteita. Niin suuria, että ne pakahduttavat suuruudellaan. 

 

Ella-Maria Nutti, Pohjoisessa kahvi on juotu mustana

suom. Jaana Nikula

JohnnyKniga 2023

s. 206

Esikoiskirja

Parantumaton sairaus

9 kommenttia:

  1. Kerrassaan upea, harmoninen ja tyylikäs sekä varmaotteinen esikoinen, joka on kypsä syntyessään ja meni suoraan ihon alle lupia anelematta tahi kyselemättä!!

    Nutti on hienoviritteisten tunnelmien ja tunnetilojen luoja ja lukijana nautin keskittyneesti syvän hiljaisuuden vallitessa hänen kerronnastaan Odotusarvo kirjailijan jatkon suhteen jää korkealle tasolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno esikoinen. Aihe menee todella syvälle mielenpohjalle. Olisin voinut lukea pitemmänkin tarinan tästä aiheesta. Psykologisen varmaotteinen tarina. Ja hieno kirjan nimi.
      En juo kahvia mustana, ja tarvitsen aina jotain syötävää rinnalle. Voileivän kyytipoikana parit kahvit päivässä riittää.

      Poista
  2. Olen huomannut tämän kirjan kiinnostavan nimen perusteella, mutta en ole tutustunut sisältöön. Eli sopivasti sattui sinun postauksesi silmiini. Ehkä joskus tällainen kirja, mutta tällä hetkellä ei ole sellainen mieliala.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tarina vaatii mielenlujuutta ja voimaa lukea vaikeista asioista ja parantumattomasti sairaasta ihmisestä. Sairaus voi tulla yllättäen. Kauhea kertoa sellaisesta.

      Poista
  3. Minulle jäi tästä tunne, että olisin saanut enemmän irti, jos olisin lukenut painettuna kirjana. Tämä ansaitsee täyden keskittymisen, äänikirjoja kuunnellessa tulen yleensä puuhailleeksi jotain muuta ja ajatus saattaa välillä harhautua.
    Erityisesti jäi mieleen se, miten vaikeaa äidin oli kertoa tärkeästä asiastaan tyttärelleen. Niin turhauttavaa ja samalla niin hirveän tuttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikeista asioista on todella vaikea puhua. Se nousi tästä kirjasta esille. Kirja on niin lyhyt ja jopa kappaleiden asettelut ja rivivälit kertovat tunteista niin paljon.

      Poista
  4. Huomasin, että olit käynyt kommentoimassa Giordano-postaustani. Olit anonyymina. Onkohan minun blogissani jotain häikkää, ettei pysty tavallisella tavalla kommentoimaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Ei sinun blogissa, vaan minun blogissa on häikkää, tai sitä häiriköidään. On häiriköity jo pitkään. Google ei juuri korvaansa lotkauta palautteista, mitä lähetän sinne.

      Poista