Nuori nainen näyttää taskulampun valossa enemmän kylmettyneeltä mallinukelta kuin ihmiseltä. Pisamaisille kasvoille on luonnottoman ilmeettömyyden lisäksi jäänyt kalpeus, jonka alta paistaa kuolemasta huolimatta nuori kauneus.
Joel Kankaan esikoisdekkari Kaamos kertoi inarilaislähtöisestä helsinkiläisestä poliisista Mikkal Moilasesta. Inarissa asui vielä tullin palveluksessa oleva sisko. Kaipuu pohjoiseen oli kyllä mielessä, mutta lapsuuden traumat pitivät öisin hereillä. Tutkinnan alle tuli nuoren naisen ikävä kuolema, joka laajeni yllättäen kirjan tarinassa myös koskettamaan Mikkalia. Joku hautoi ikävyyksiä koko poliisilaitokselle, ja etenkin Mikkalille.
Mikkal säpsähtää ja pysähtyy. Aivan kuin vähän matkan päässä joku olisi livahtanut ison kiven taakse. Iso ja tumma hahmo. Hetkittäin hänellä on ollut levoton olo, näille juoksulenkeille vieras. Hänestä on tuntunut, että joku seuraa tai vaanii.
Mikkal harrasti juoksemista, joten ihan kuka tahansa ei pysynyt 28 kilometrin lenkillä mukana. Lukijoille selviää kirjan pahis aika nopeasti, mutta poliisit näyttivät olevan aika sinisilmäisiä tutkimuksissaan. Tuo pahis sekoitti kyllä omatoimisesti tutkintalinjoja. Ikävä tyyppi kerta kaikkiaan.
Kylmä ja paukkuva, mutta ei armoton pakkanen. Lumen valtaama tunturimaisema aukeaa mökintekeleestä kömpivän Mikkalin kasvojen edessä. Alkutalven lumimäärät eivät vielä riitä valkaisemaan koko maisemaa.
Tulihan se Inarissa käyntikin Mikkalin eteen. Hänellä jäi hiukan aikaa poliisin tehtäviltä, joten Otsamo-tunturille oli päästävä kipuamaan. Otsamolla olen itsekin käynyt muutaman kerran. Tunturin laella on oikea mökki, ja sieltä on hienot näkyvyydet joka suuntaan.
Eräs henkilö piti noutaa Norjan rajalta kuulusteltavaksi Helsinkiin. Samalla reissulla Mikkal tapasi siskonsakin ohimennen.
Ilma on viileä. Kostea ja kalantuoksuinen. Tumma pilvimassa valloittaa vauhdilla taivasta, tuuli on yltynyt ja Inarijärvi pauhaa vaahtopäinä.
Kirjan tarinassa kuljettiin Mikkalin lapsuuden kuvauksissa 1990-luvun loppupuolen Inarissa, ja nykyajan poliisitutkinnassa. Jokin yhdisti nuo molemmat, joista voit lukea kirjan sivuilta tarkemmin.
Tykkään tosi paljon koukuttavista kirjan lopuista, joissa koukutetaan seuraavaan sarjan kirjaan. Nyt jäi hiukan harmittamaan, kun en tiedä, mitä loppujen lopuksi oikein tapahtui. Mikkalin lapsuudenkin kuvaukset jäivät avonaisiksi. Joten toivottavasti näihin mietteisiin tulee vastauksia jatkossa. Inarissa voitaisiin pysytellä seuraavassakin dekkarissa.
Joel Kangas, Kaamos
Karisto 2025
s. 317
Dekkari
Inari 1990-luvun loppuvuodet
Helsinki nykyaika
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti