Hanna Hauru: Jääkansi

Tämä järvelle johtava käpyinen polku on kuin Pahan siihen tamppaama. Jokainen laonnut haavaheinä on kuin hänen kumoon sylkemänsä. Selkäni takaa kuuluvat kaikki mökkiin varastoituneet huudot.

Hanna Haurun neljäs pienoisromaani Jääkansi on hieno jatko hänen vahvoille psykologisille tarinoillensa. Olen aiemmin lukenut hänen Tyhjien sielujen saari pienoisromaanin, joka kertoi spitaaliin sairastuneesta äidistä, joka vietiin erilliselle saarelle, jonne spitaaliset koottiin, koska mitään hoitokeinoa ei ollut. Tyhjien sielujen saaresta tuli mieleeni Turun saaristossa oleva Seilin saari, jonne vietiin aikoinaan spitaaliset loppuelämänsä ajaksi.

Betti kuiskasi minulle, että mies oli uusi isäni ja että edellinen tulisi lautalaatikossa perästä. Ristin uuden isän Pahaksi.

Jääkansi on julmaa luettavaa lapsen kaltoinkohtelusta sodanjälkeisessä Suomessa. Päähenkilö asuu äitinsä ja äidin uuden miehen kanssa isän rakentamassa mökissä. Tekee kaikki kotityöt, hoitaa eläimet ja yrittää käydä koulua. Paha juo koko ajan ja äiti hakkaa aina ohimennessään, syytä ei juuri tarvita.

Pikkusisko oli hautautunut punaisiin ja kellanoransseihin lehtiin, joita syystuuli edelleen työnsi kasaksi. Emakko makasi kyljellään ja vauva oli ryöminyt nälkäänsä pakoon sen syliin. Sika antoi pikkusiskon imeä nisiään.

Kirja on rankkaa luettavaa alusta loppuun. Pienen tytön avuttomuutta köyhässä perheessä usein ilman ruokaa ja lämpöä, ilman vaatteita ja kenkiä. Kunnan täti kävi hakemassa pikkusiskon sikolätistä ja olisi vienyt isosiskonkin, mutta hän ei lähtenyt. Liian paljon pahaa hennoille hartioille. Tarina koukuttaa voimakkaasti. Tarina on niin tosi monelle sodan aikaan syntyneelle lapselle. Hanna Haurun kertomus ahdistaa ja koskettaa, kaikki myötätunto on päähenkilön puolella.

Hanna Hauru, Jääkansi *****
Like 2017
s. 117

Hanna Hauru: Tyhjien sielujen saari

Jalmari Finne: Kiljusen herrasväki

 

 

Kiljusen herrasväki asui maalla, heillä oli siellä oma maatilansa. Heitä oli neljä: isä Kiljunen, lyhyt ja hyvin lihava mies, kaljupäinen ja pulleasilmäinen, äiti Kiljunen, laiha kuin tikku, pitkänenäinen ja tihrusilmäinen, ja sitten pojat Mökö ja Luru, jotka olivat aivan yhtä vanhat.

Näin alkoi Jalmari Finnen (1874-1938) Kiljus-kirjojen ensimmäinen kirja Kiljusen herrasväki. Kirjan ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1914, joten on hienoa, että lastenkirjoja on tehty Suomessa jo pitkälti yli sata vuotta. Seuraava sarjan osa Kiljusen herrasväen uudet seikkailut ilmestyi 1916. Kiljusen herrasväki satumaassa 1916, jonka kuvitti Rudolf Koivu. Kiljusen Plättä ilmestyi 1917. Kiljusen herrasväki partiolaisina ilmestyi 1918 ja Luru Kiljunen ja hänen Hömppänsä 1918. Rudolf Koivu (1890-1946) kuvitti Kiljusen vallankumouksen 1921 ja Kiljuset palaavat 1925. Muut kirjat on kuvittanut Rafael Rindell (1886-1920).

Kiljus-sarjasta on tehty riemukkaita näytelmiä, musikaaleja ja elokuvia. Vuodesta 1975-2014 Finnen kunniaksi jaettiin vuosittain Plättä-lastenkirjapalkinto. Plättähän oli Mökön ja Lurun pikkusisko, joka ilmestyi sitten myöhempiin kirjoihin. Kirjoissa seikkailee myös perheen pieni villakoira nimeltänsä Pulla. 

 

Jalmari Finne teki töitä teatterinohjaajana/johtajana, suomentajana ja kirjailijana. Kiljusen herrasväestä tehty lastenkirjasarja teki hänestä kuuluisan, eikä ihme, sillä perhe on hullunkurisen omaperäinen ja teki kaiken hassusti. Perhe oli kuuluisa myös kovasta äänestään, jonka vuoksi heitä kutsuttiin Kiljusiksi. Minne vain herrasväki ilmestyi, siellä tapahtui erikoisia asioita ja kaikki järjestys meni sekaisin, poliisit, liikenne, palomiehet, eläimet jne.

Se laiva, jossa Mökö paitasillaan oli, laski Suomenlinnan rantaan. Pian tuli Kiljusen muukin perhe toisella laivalla. Kyllä suomenlinnalaiset hämmästyneinä katselivat tätä herrasväkeä, jolla ei ollut päällään muuta kuin alusvaatteet.

Ylläoleva lainaus on Kiljusen herrasväen Helsingin matkalta, jolloin tapahtui kaikkea hullunkurista. Helsinki tuli todellakin tutuksi Mökölle ja Lurulle, kun he vuoronperään karkasivat ja järjestivät hupia ja kauhunhetkiä vanhemmilleen ja kaupunkilaisille. Kirja sisältää toisenkin matkan Helsinkiin ja myös markkinamatkan. 

 

Kirjassa vietettiin poikien syntymäpäivää, kaivettiin aarretta, pyydettiin hirviä ja käytiin saunassa. Saunareissun teki erikoiseksi se, että naapurin renki neuvoi poikia tervaamaan itsensä ennen saunaan menoa. Tietysti pojat kokeilivat tätä keinoa, sillä heillä oli kova yskä ja rengin mielestä terva auttoi joka vaivaan, myös yskään. Tervaamisesta tulikin sitten jälleen koko kylän jahtaamisoperaatio, ja pojat olisivat ennemmin pitäneet yskän kuin tervanneet itsensä. Aina pieni opetus mielessä, hyvin pikkuriikkinen opetus.

Mutta jo oli koko kylä liikkeellä. Kaikki tarttuivat mikä mihinkin aseeseen ajaakseen kummitukset pois kylästä. Millä oli harava, millä talikko, mikä heilutti suurta seivästä, mikä luutaa.

Jalmari Finne, Kiljusen herrasväki *****

kuvitus Rafael Rindell *****

Otava 2013  12. painos

s. 88

ensimmäinen julkaisu 1914
lastenkirjaklassikko

Harri Veistinen: Kotitekoisen poikabändin alkeet

Kolme kuukautta se pyöri mielessäni. Enää kolme kuukautta yhdessä. Sitten puolet siirtyisivät Kokemäen amikseen, puolet Euran lukioon ja muutama ehkä repäisisi ja lähtisi kauemmas, kenties aina Poriin asti. Joka tapauksessa yksi ajanjakso olisi loppu. Ilman minun puumerkkiäni.

Ysiluokkalaisella Renellä on huolenaiheita, mutta koulu pitäisi saada loppuun ihan säällisesti. Tähän asti se on sujunut isonveljen ohjeiden mukaan, joiden mukaan ei kannata tehdä itsestä numeroa, kannattaa olla huomaamaton, on keskiverto, ei rakastu koulun kauneimpiin tyttöihin, odottaa lukion ja armeijan yli ja sen jälkeen yliopistossa saa kyllä. Sehän se nuoren miehen mielessä jyllää, nuoret naiset ja vähän vanhemmatkin. 

Veli antoi ohjeita pikkuveljelleen, jotta tämä ei joutuisi kiusatuksi. Kirjassa on kuvattu nuorten elämää ja juuri sitä kiusaamista, joka voi olla aika ilkeää puuhaa. Pyörät ja tavarat rikotaan, nimitellään, käydään käsiksi, otetaan kuvia kännyköillä ja laitetaan ne nettiin. Harri Veistinen on mennyt juuri asian ytimeen kirjassaan Kotitekoisen poikabändin alkeet, nuorten elämään.

"Mutku sä et kuunnellu loppuun."

"Mä kuulin ihan tarpeeks", hän sanoi. Ja kuiskasi kuin synnin: "Sä haluat perustaa poikabändin."

Renen ajatus jättää puumerkkinsä koulun historiaan ei oikein saa kannatusta kavereiden keskuudessa. Paras kaveri Onni ei halua osallistua Renen tämänkertaiseen ideaan, mutta Onninkin pää kääntyy vielä. Lisäksi mukaan tulevat Topi ja Patrik, joka on koulun musiikkinero, mutta ehkä sen vuoksi koulun kiusatuin oppilas. Poikabändin faniryhmän johtajaksi halusi Renen ns. sukulaistyttö Hilda, joka oli pienestä asti ollut Renen parhaimpia kavereita. Ehkäpä heidän välilleen oli kehittymässä jotakin muutakin, mutta Renen ajatuksiin ei nyt mahtunut muuta kuin poikabändi ja sen toteutus, sillä ei ollut biisejä, ei sanoituksia, ei soittajia, ei tanssiliikkeitä. Oli vain Renen suunnaton itsevarmuus ja päättäväisyys. Poikabändi ja sen ensimmäinen maailmanvalloitus tapahtuisi koulun ystävyyspäivänä ja esityksen näkisi myös ystävyyskoulu netin välityksellä.

Harri Veistisen Kotitekoisen poikabändin alkeet on tosi hulvaton, mutta kertoo myös niistä surullisimmistakin asioista mitkä voivat elämässä kohdata. Tämä oli Renen selviytymiskeino ja sen avulla hän toi iloa  omaan ja (päänsärkyä?) muiden elämään. Tämä kirja sopii hyvin luettavaksi jo kuudennen luokan lukulistoille. Kirja on humoristinen, kertoo yläasteikäisistä, mutta sisältää myös syvällisemmän sanoman. Ensirakkautta, pussailua, kaveruutta, koulunkäyntiä, kohellusta, ihan normi nuoruutta.

Sydämeni hypähti, enkä oikein tiennyt miksi. Mutta sen tiesin, että oli kiire, jos halusin onnistua vallankaappauksen kohdassa numero viisi.

Harri Veistinen, Kotitekoisen poikabändin alkeet ****
S&S 2016
s. 203
nuortenkirja

Maijan bloggaus
Marikan bloggaus
Kristan bloggaus
Marja-Liisan bloggaus
Minnan bloggaus
Mervin bloggaus 

Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä

Se on ohi silmänräpäyksessä.

Brittiläisen Clare Mackintoshin esikoistrilleriä Annoin sinun mennä ei ole kehuttu turhaan, sillä olen samaa mieltä muiden kanssa, trilleri on juonenkuljetuksen mestarinäyte, mieletön käänne, vangitseva, nokkela, piinaava ja ällistyttävän hyvä. Nämä kehut olivat kirjan kansiliepeissä. Kirjaa on myyty todella hyvin kansainvälisesti ja se on saanut useamman rikoskirjallisuuspalkinnon. Eiköhän tästäkin tehdä elokuva, sillä kaikki ainekset löytyvät menestyvälle ja hyiselle trillerielokuvalle.

Siitäkin huolimatta kirjan ensimmäinen osa oli pitkästyttävä loppusivuille asti, kunnes silmilleni räjähti trilleripommi. Kaikki mitä olin luullut siihen asti, kirjan tarina ei juuri siihen mennessä ollut kutkuttanut mielikuvitusta, muuttui juoneltaan täysin erilaiseksi. Kirjan toinen osa oli sitten sitä hyytävää psykologista trillerikauhua, jota kukaan ei halua kokea, ei kukaan, elävässä elämässä. Tiedän, että se on monen naisen tai lapsen jokapäiväistä elämää perhepiirissä, mutta onhan se järkyttävän kamalaa ja suoraan kuin jostakin kauhutarinasta, jota normaalielämässä piilotellaan ja salaillaan, niin sitä piiloteltiin ja salailtiin kirjassakin.

Kohotin käteni, painoin tupakkani tulipään rintakehääsi vasten ja tumppasin sen rintojen väliin. 

Kirjan tarina alkaa siitä, kun pieni poika jää auton alle ja autoilija pakenee paikalta. Poliisi ei saa yliajajaa kiinni ja pian yliajosta on kulunut vuosi. Oikeasti kirjan tarina on alkanut jo vuosia ennen yliajoa, ja ne juonenkäänteet tulevat kirjan kerroksellisessa tarinassa esille yksi kerrallaan, kun lukijalle tarjotaan pahaa ja vieläkin pahempaa pienissä erissä. Olet jo alkanut aavistella tarinan mahdollista juonta ja sen aiheuttajaa, mutta kirjailija ei tarjoile kaikkea heti, vaan joudut nauttimaan koko ruokatarjoilun alkupaloineen, eturuokineen, pääruokineen ja jälkiruokineen erilaisten juomien kera. Jokaisessa ruokalajissa on mukana sysimustaa ilkeyttä. 

Syytökset eivät pitäneet paikkaansa: en koskaan antanut sinulle mitään, mitä et olisi itse kerjännyt.

Clare Mackintosh tietää mitä kertoa lukijalle, sillä hän on poliisi ja toiminut poliisina12 vuotta sekä rikostutkijana ja järjestyspoliisina. Olisin toivonut poliisien työskentelyyn ja henkilöhahmoihin enemmän räväkkyyttä, mutta Mackintosh kirjoittaa siitä mitä hän on työkseen nähnyt ja tehnyt. Räväkkyyttä olisin halunnut siksi, että poliisit olivat kuitenkin aika isossa roolissa kirjan kuvioissa. Huolimatta tylsistä poliiseista, joiden tutkimustyö junnasi paikoillaan ja pysähtyneenä, Annoin sinun mennä on paras trilleri, jonka olen lukenut tänä vuonna. Jälleen kerran toivotan jännittäviä hetkiä kirjan parissa, ja toivottavasti koet samanlaisen trilleripommin kirjan käännekohdassa kuin kaikki muutkin lukijat.

Katselin, kuinka hän käveli kohti ajovalojen kiilaa.

Clare Mackintosh, Annoin sinun mennä *****
suom. Päivi Pouttu-Deliére
Gummerus 2017
s. 414
I Let You Go 2014

Annikan, Leena Lumin, Susan, Kristan, Erjan, Raijan, Marian, Kirjaluotsi, Ullan ja Lillin bloggaukset kirjasta.

Best Friends Forever eli BFF-haaste

Arca Fabulorum - Tarina-arkun Kira Niian Best Friends Forever eli BFF-haaste alkoi 20.11 ja päättyi ystävänpäivänä. Nyt olisi sopiva aika koota lukemani kirjat yhteen. Haaste oli kiva ja monet kirjat sopivat tähän teemaan, sillä aikomus ei ollut pysytellä rakkausteemassa ja ystävyysteemassa, vaan tarkastella aihetta laajemmin. Kuvassa on 3v. Ozzy, joka on ystävä parhain, ei suutu koskaan, haukkuu kylläkin, sillä sillä tavoin koirat kommunikoivat. Erittäin ystävällinen luonne ja on hankkinut meille uusia ystäviä ja tuttavia. Tietää kyllä ketkä ovat tosiystäviä, joilla on taskussa valmiina namipaloja vain ja ainoastaan hänelle ps. minulla ei ole namipaloja taskussa.

Kira Niia kirjoittaa haasteesta näin:

"Lukuhaasteen aiheena on siis ystävyys, ja jokaisella varmasti on jonkinlainen käsitys siitä, että mitä kaikkea se voikaan merkitä. Kirja voi tietenkin olla mistä tahansa genrestä, kunhan sen keskiössä on ystävyys - parhaimmillaan, pahimmillaan, miten vaan - sellaisena, niin kuin se on. Kirjan ei tarvitse olla ystävätarina, mutta ystävyyden pitää olla yksi suurista tekijöistä kuitenkin. Ja kun hetken miettii, niin tähänhän löytyy todella paljon kirjoja, dekkareita, fantasiaa, draamaa, rakkautta, chick littiä, kauhua, mytologioita... jne. jne."

Lukemani kirjat haasteeseen:

Minna Rytisalo: Lempi 
Martina Haag: Olin niin varma meistä 
Shari Lapena: Hyvä naapuri 
Jojo Moyes: Parillisia ja parittomia 
Ransom Riggs: Kolkko kaupunki 
Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa 
Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia 
Tove Jansson: Viesti 
Tim Walker: Lost in Suomi
Joni Pyysalo: Alaska 
Eeva Kilpi: Noidanlukko 
Joël Dicker : Baltimoren sukuhaaran tragedia 
Juuli Niemi: Et kävele yksin 
Heli Laaksonen: Sylvia, Tuija ja laulava patja  
Marjatta Kurenniemi: Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen 
J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi 
Tuutikki Tolonen: Mörköreitti 
Raymond Carver: Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta 
M.R. Carey: Maailman lahjakkain tyttö 
Ellilä, Kivelä, Autere, Taponen, Pehkonen, Harjula ja Romppainen: Rakas 

Kirjan nimeä klikkaamalla pääset lukemaan bloggaukseni kirjasta. Kiitos Kira Niia - BFF 💝

 

Ellilä, Kivelä, Autere, Taponen, Pehkonen, Harjula ja Romppainen: Rakas

Hyvää ystävänpäivää!

Ystävänpäiväbloggaukseksi sopii mielestäni hyvin tämä seitsemän suomalaisen naiskirjailijan novellikirja Rakas - 7 rakkaustarinaa. Ystävänpäivähän on ollut pitkään rakastavaisten päivä, mutta se on muuttunut yleisempään ystävien viettämään päivään, jolloin lähetellään kortteja ja viestejä. Tässä rakkauskirjassa on seitsemän parisuhdetta, jotka kaikki ovat erilaisia. Terttu Autereen novelli Kosinta on historiallinen tarina, joka päättyy yllättävästi. Siinä lujaluonteinen leskirouva vie miehen vihille niin nopsasti, että hupsista vaan.

Kirjan aloittaa Anneli Kivelän novelli Näin on hyvä. Kivelä on kirjoittanut Katajamäki-sarjaa, ja novelli sijoittuu sarjaan. Kristiina Harjulan Pispalan kiviä oli oikein mukava kirja, josta pidin kovasti ja novelli Joen mutka tuo kirjalle mukavasti jatkoa.

Kirsti Ellilän Lemmenlukko on nykyaikaan sopiva rakkauskertomus, sillä nykyisin rakastavaiset vievät kaiverretut lukot siltoihin, ja heittävät avaimen veteen. Taikauskoa vai kiva nykykultuuriin tullut uusi tapa, siitä huolimatta novelli on kiinnostava. Kirjan naispäähenkilö ei ole aivan varma suhteen pysyvyydestä. Antaako uusi mahdollisuus vai ei.

Kirsi Pehkosen novelli Täydellinen juttu kertoo toimittajasta, joka matkustaa maalle lomailemaan ystävänsä luokse, koska on kuullut, että salaperäisenä pysyttelevä kirjailija asustaa samalla paikkakunnalla. Ehkäpä hän saa hyvän jutun tehtyä kirjailijasta.

Jaana Taposen Fanny ja Jimmy on minusta täyskymppi ja rakkausnovelli minun makuuni. Todella yllättävä ja raikas kertomus. Katariina Romppaisen novelli Luokkakokous on viimeinen, mutta ei suinkaan vähäisin. Kyllä siitäkin löytyy rakkauden ilotulitusta ja hyvää tuulta oivaltavassa kertomuksessa, ja ehkä hiukan syvempääkin muistelmaa kouluajoista. 

Kaikenkaikkiaan rakkausnovellien lukeminen oli virkistävää näin ystävänpäivän aikana. Novellit olivat suomalaisista valkoisista heteropareista, joka pisti silmään ja ajatukseksi tuli, että kirjalle oli suunniteltu kohdeostajaryhmä valmiiksi. Nykyajan rakastavaiset eivät yksinomaan ihan tähän muottiin sovellu. Ellilän novellissa oli sentään hieman yritystä pyrkiä pois vanhoista rakkausympyröistä ja - teemoista ja siinä liikuttiinkin ulkomailla.

Rakas - 7 rakkaustarinaa ***
Karisto 2014
s. 190

Anneli Kivelä: Näin on hyvä
Kristiina Harjula: Joen mutka
Terttu Autere: Kosinta
Kirsti Ellilä: Lemmenlukko
Kirsti pehkonen: Täydellinen juttu
Jaana Taponen: Fanny ja Jimmy ****
Katariina Romppainen: Luokkakokous 

Osallistun kirjalla Arca Fabulorum - Tarina-arkun Kira Niian Best Friends Forever eli BFF-haasteeseen, joka päättyy ystävänpäivänä 14.2.2017.

Minna Rytisalo: Lempi

Rappusilla seisova on jähmettynyt aloilleen, koko maailma on, linnut hiljaiset, pihakuusi kuuntelee, mikään ei kasva eikä aalto lyö rantaan juuri sillä hetkellä kun kaikkeus odottaa nytkähtävänsä uuteen asentoon, ja sitten se nytkähtää, ja se on kaiken loppu, ja se on kaiken alku.

Olen lukenut Minna Rytisalon esikoiskirjan Lempi nimeltään. Kirjan, joka kertoo rakkaudesta ja sen kaikkinielevästä voimasta. Lempi on kirja kaksossiskoksista Lempistä ja Siskosta ja heidän rakkaistaan. Kirja on kertomus myös Ellistä, joka on valmis mihin tahansa taistellakseen rakkautensa puolesta.  

 

Lempi koukutti heti ensimmäisiltä sivuilta, ja sen otteesta on vaikea päästä. Kirjan kertojina toimivat Viljami, Elli ja Sisko. Oli Lapin sodan aika, ja saksalaiset sotilaat olivat levinneet koko Suomeen. Kirjan tapahtumat keskittyivät lähinnä Lappiin, ja tarina kertoi perhetragediasta kolmen henkilön näkökulmasta. Nuori Lempi meni Viljamin kanssa naimisiin ja tuli maatilalle emännäksi. Valkolakin saanut nuorikko ei osannut tehdä emännän töitä, joten Viljami palkkasi hänelle aputytön, Ellin, joka oli samanikäinen Lempin kanssa. Elli vihasi Lempiä.

Näin palkollisille näytetään paikkansa, ja sillä tavalla, miten laitoit minut ensimmäisenä päivänä komeroon nukkumaan, sinne mistä kuulin kaiken. Yhtä hyvin olisit voinut käskeä navettaan elukoitten joukkoon.

Niin vahva oli Ellin viha Lempiä kohtaan, mutta silti hän hoiti työnsä ja Lempin lapset hyvin. Kiitosta ei juuri kuulunut. Kyläläiset kehuivat vain Lempin hyviä taitoja hoitaa taloutta. Elli olisi halunnut Lempiksi Lempin paikalle, mutta liian myöhään hän ymmärsi, että sinne oli myös muita halukkaita. 

 

Minna Rytisalon naishenkilöhahmot ovat voimakkaita ja tietävät mitä tahtovat. Viljami on sellainen orpo ressukka, joka tarvitsee vahvan vaimon, ja rakkautta. Lempi ja Viljami rakastivat toisiaan syvästi, mutta sitten Viljamin oli lähdettävä puolustamaan isänmaata ja jätettävä Lempi hoitamaan maatilaa Ellin kanssa. Enemmän kuin sotaa Viljami pelkäsi Lempin menettämistä, rakkauden menettämistä.

Lempin tarina oli kuin tuli ja leimaus. Kun raapaiset tulitikun, se palaa voimakkaasti, ja jos et ennätä puhaltaa sitä sammuksiin, sormenpäät palavat ja tuli on siirtynyt sinuun. Koin Lempin vahvasti syttyvänä tarinana, joka paloi ilmiliekeissä ja sammui polttaen jälkensä minuun. Viljamille jäi musta karrelle palanut sydän, jota ei saanut enää rakastamaan. Voi Lempi, missä oletkin, valaisit lukuhetkeni hehkuvalla valollasi. Tähtikimallusta kirjailijan urallesi Minna 💖

Minna Rytisalo, Lempi *****
Gummerus 2016
s. 230