Maija Kajanto: Taatelitalvi

 

Supertalvi, oli meteorologi sanonut eilen. Talvi, joka alkoi jo lokakuun puolella, eikä lumelle ja pakkaselle näkynyt loppua.

Maija Kajannon Taatelitalvi jatkaa Kahvila Koivu-sarjaa ahkeran Krissen eli Kristiina Kivimaan paiskiessa pitkiä päiviä, sillä hän oli aloittamassa kahvilansa ohella myös hotellinpitäjän töitä vanhassa lukiossaan, jonka oli vuokrannut kunnalta. Ensimmäisessä osassa hän oli tavannut Tommin, jota nyt ikävöi kovasti, sen mitä leipomiseltaan, ruoanlaitoltaan, siivoamiseltaan ym.  jäi aikaa omille ajatuksille.

Krisse laskeutui varovasti paljuun toisten seuraksi, valui puoli-istuvaan asentoon ja hengitti syvään. Kevyt tuulenvire kohisi Pyhäjärven rantamännyissä. Tuntui uskomattomalta vain maata tässä ja tietää, että juuri nyt kaikki oli hyvin.

Tuolla hetkellä kaikki oli hyvin, mutta kaikenlaista ongelmaa oli luvassa tuoreelle hotellinpitäjälle. Maija Kajanto on kuvannut uskomattomalla tavalla sitä, miten yksityisyrittäjät lähtevät yrittäjän töihin, tekevät ympäripyöreitä päiviä, toisinaan jopa nukkumatta ja yrittävät keksiä ratkaisuja eri ongelmiin. Rahahan se on aina se suurin ongelma, eikä Krisselläkään sitä juuri ollut. Hotelli ja kahvila pyörivät juuri ja juuri rimaa hipoen plussan puolella.

Lopulta ulko-ovelle koputettiin ja Krisse riensi kahvilasalin poikki avaamaan oven. Tommi seisoi oven takana ja näytti - onnelliselta.

Onhan tässä Taatelitalvessa myös niitä onnellisia hetkiä, jotka tekevät elämästä helpomman jaksaa. Krissellä oli vahvat tukihenkilöt taustalla, jotka olivat valmiita auttamaan häntä sekä kahvilan että hotellin pidossa. Sitten vt. kunnanjohtaja kävi kertomassa, että hotellirakennus oltiin myymässä, mutta enempää hän ei voinut kertoa. Mitä siitä seurasi, sen voit lukea tästä talvisesta ja joulun viettoon rauhoittuvasta Taatelitalvesta. No siinä joulun vietossakin oli mukana härdelliä, mutta lopulta kaikki oli hyvin ja tunnelmaa riitti.

Maija Kajanto, Taatelitalvi

Wsoy 2022

s. 230

Feelgood

Kahvila Koivu-sarjan 2. osa

 

Tuuli Kivijoki: Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella

 

Lumi narskui kenkien alla, hengityksestä levisi pakkasaamuun huurua, joka haihtui ilmaan. Valkea jääkiteiden peite verhosi pihatien molemmin puolin harvakseltaan kasvavien koivujen oksat ja rungot, lämpötilan äkillinen laskeminen oli muuttanut ilmassa olleen kosteuden huurteeksi.

Tuuli Kivijoen alias Anu Patrakan Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella teoksessa kerrottiin Sofiasta ja hänen maallemuutostaan. Sofian piti käydä tyhjentämässä tätinsä asunto myyntikuntoon, mutta yllättäen hän alkoikin viihtyä rauhallisessa maisemassa ja omassa seurassaan. Toki naapurissa asui yksinäinen mies, ja kahvilan pitäjäkin oli kiinnostavan oloinen, joten seurasta ei todellakaan ollut puutetta Lemmenlahdella. 

Tänään on avoimien ovien päivä. Tai oikeastaan ilta. Loppuviikosta varmaan hiljenee. Ihan yksinäni saan nököttää ja laskea lumihiutaleita.

Naapuri oli niin avulias, että Sofiasta alkoi tuntua, että seurasikohan mies häntä. Maalla ollaan avuliaita ihan oikeasti, joten Sofiakin päätti kantaa kortensa kekoon ja meni vanhusten palvelutaloon lukemaan joka päivä sanomalehtiä vanhuksille. 

Sofia oli ehkä ennen kaivannut elämää ympärilleen, mutta jokin hänessä oli muuttunut. Aivan kuin Siiri-tädin henki olisi asettunut häneen ja tehnyt hänestä vahvan.

Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella kertoi Sofiasta, joka oli elämässään tienristeyksessä, josta johti useita teitä, mutta minkä tien hän valitsikaan, vai oliko se hänen sydämensä, joka teki lopullisen valinnan. Ehkä sydän ei aina tiedä, mikä on oikein, ja mitä kannattaisi varoa. Mustasukkaisuus on aina sellainen aihe, joka nostaa ihokarvani pystyyn.

Tuuli Kivijoen Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella kietoi talvisen tarinan pauloihin.

 

Tuuli Kivijoki, Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella 

Karisto 2023

s. 236

Feelgood

Juuso Räsänen: Talvipihan joulu

 

Onko olemassa yhtä hetkeä, josta joulu alkaa? Onko se kirkkaan talviyön tähdenlento taivaalla? Onko se ensimmäinen maahan putoava lumihiutale? Onko se vilaus tontusta kurkkaamassa sisään ikkunasta?

Juuso Räsäsen lastenkirja Talvipihan joulu  alkoi joulukuun eka päivästä. Talvipihan tallissa asusti eläimiä, kuten Atte-kili siskonsa Aunen kanssa, harmaakorvainen Aasi, Kornelius, Rouva Ankkanen, Pepita-koira ja Eetu-possu. Pikkuisen Atte-kilin mielestä joulu oli tulossa ja oli kiire.

 

 

Talvipiha talleineen oli kaupungin suosituin nähtävyys. Tai ainakin oli joskus ollut, silloin kun Annikki-mummi oli vielä elossa. Nyt Talvipihaa hoiti nuori Onni Talvinen, Annikin lapsenlapsi, joka oli jäänyt kokonaan yksin mummin kuoltua.

Oli Onnilla sentään eläimet, joiden kanssa hän viihtyi. Mummilta oli jäänyt valtavasti laskuja, joihin ei ollut rahaa. Mummi piti yleensä Talvipihaa auki ihmisille koko joulukuun ajan, jolloin he saivat tuloja, mutta nyt ihmisiä ei tullutkaan.

Sitten oli vielä yksi ilkeä mies, joka havitteli Talvipihan aluetta itselleen. Miten siitäkin sitten selvittiin? Siihen tarvttiin joulun ihmettä. 

 

Juuso Räsäsen Talvipihan joulu laittoi vastakkain varattoman lapsen ja rikkaan yrittäjän. Kirja on värikkäästi kuvitettu ja tunnelmallinen ja se sisältää joulun sanoman, hyvän tahdon. Tonttuja ei näkynyt, mutta iso pullea ja vanha Balthasar näkyi, mutta ei kaikille.

Kirja perustuu Yleisradion Joulukalenteri: Talvipihan joulu-tv-sarjaan, jonka ovat käsikirjoittaneet Juuso Räsänen, Stephen Reponen ja Henrik Wetterstrand.

 

Juuso Räsänen, Talvipihan joulu

Kuvitus Marja Siira

Graafinen suunnittelu Riikka Turkulainen

Wsoy 2024

s. 93

Lastenkirja

Talvipihan joulu-tv-sarja

Anne B. Ragde: Berliininpoppelit

 

Ei vain rauha ja se että hän oli kasvanut sotavuosien aikana aikuiseksi, vaan että maailma oli uusi, he seisoivat tässä ja loivat maailman, he kaksi yhdessä, puut ja maa muuttuivat uusiksi, vuono heidän allaan, kesätaivas jolla lenteli pääskyjä, kun mies kumartui ja odotti varmana, että saisi kohdata hänen huulensa.

Hän ei suonut pienintäkään ajatusta tämän kaiken kauheudelle.

Norjalaisen Anne B. Ragden teos Berliininpoppelit  on joulun ajasta kertova perhedraama, jossa kolme veljestä tapaa toisensa vuosien jälkeen kotitilallaan, kun heidän äitinsä joutui sairaalaan. Kirjan nimi tulee puista, joita saksalaiset istuttivat Pohjois-Norjaan Trondheimiin miehittäessään maata toisen maailmansodan aikana.

Sirin ruho oli valtaisa vuori, joka kasvoi hänen edessään yhä suurempina ylämäkinä. Kunpa hän olisi vain voinut jäädä tähän istumaan. Painaa kätensä Sirin kylkeen.

Veljeksistä vanhin oli Tor, joka jatkoi kotitilan pitämistä ja huolehti joten kuten vanhoista vanhemmistaan. Sitten tulikin ongelmia, kun äiti ei enää pystynyt nousemaan sängystään ja lopulta halvaantui. Tor oli eristyksissä elänyt sikatilallinen, joka joutui äitinsä vuoksi ottamaan yhteyttä veljiinsä, Erlendiin ja Margidoon, sekä aikuiseen tyttäreensä Toruniin. Hän uskoi kuitenkin loppuun asti, että äiti tulee vielä takaisin ja kaikki on kuin ennenkin. Äiti oli perheen pomo.

Molemmilla ikkunalaudoilla paloi tuikkukynttilöitä ja takassa roihusi tuli. Pöydässä oli korkeita, punaisia kynttilöitä sekä kukka-aetelmat, jotka he olivat saaneet Hovstadista ja Snarlista, jossa äidillä oli sukulaisia.

Oli tullut jouluaterian vuoro. Sitä ei oltu syöty sen jälkeen, kun isoisä oli kuollut ja kotitila oli ränsistynyt. Oli tullut aika avata lahjojen sijasta perhesalaisuudet herkullisen jouluaterian äärellä, kun tutustuttiin samalla perheenjäseniin, joita ei oltu tavattu pitkään aikaan. 

Kirjan prologi kertoi rakastavaisista sodan jälkeisessä ajassa. Kirjan lopussa kertomus avautui rakkaustarinaksi, jonka outous ja erikoisuus oli vaikuttanut koko perheen elämään. Anne B. Ragden Berliininpoppelit kertoi hellyydellä ja sympaattisella huumorilla menetyksestä, mutta myös uusien yhteyksien luomisesta.

 

Anne B. Ragde, Berliininpoppelit

Suom. Tarja Teva

Tammi 2007

s. 294

Berlinerpoplene 2004

Queer

 

Kristin Emilsson: Joulu Julian tyyliin

 

Kyse on siis yksinkertaisesti siitä, että olen ymmärtänyt joulun olevan suuri huijaus, ja siksi olen päättänyt jättää sen juhlimisen väliin tänä vuonna.

Ruotsalaisen Kristin Emilssonin kirja Joulu Julian tyyliin kertoi siitä, miten joulun voisi viettää juhlimatta joulua. Julia oli yksinkertaisesti kypsynyt kaikkeen jouluhömpötykseen, jota alettiin jo monta kuukautta aiemmin tuoda esille kaupoissa ja somessa. Tontut ja muu joulukrääsä ilmestyi jopa lokakuussa kauppoihin. Julia oli sinkku ja pienipalkkainen tarjoilija. Ei hänellä ollut mahdollisuuksia osallistui joulun kaupallisuuteen. Lisäksi työpaikka pistettiin kiinni pariksi viikoksi, joten taloudellinen tilanne näytti huonolta.

Raaka meri-ilma löi vastaan ja pienet ärhäkät lumihiutaleet piiskasivat Petterin kasvoja, kun hän astui lauantaiaamuna ulos bussista Nynäshamnin satamassa.

Kirjan toinen kiinnostava henkilöhahmo oli Petter, joka oli eronnut pari kuukautta aiemmin. Erotuska ja yksinäisyys oli kamalaa, ja sen lisäksi hänellä oli suunnaton ikävä heidän pientä tyttöään Elsaa. Elsa ja hänen äitinsä viettivät joulua Gotlannissa Elsan isovanhempien luona, jonne Petterkin suunnisti. Petter oli saanut asunnon tuttavan kautta, mutta yllätys oli melkoinen, kun siellä oli toinenkin jouluasukas, Julia, jota hän ei tuntenut aiemmin, vaikka jotain tuttua hänessä oli.

"No niin, kippis sitten vain ja hyvää joulua, saakeli!"

Visby oli kiinnostava joulunviettopaikka kaikkine sähkökatkoineen ja lumimyrskyineen. Julia ja Petteri saivat loppujen lopuksi joulun toimimaan omalla tavallaan, vaikka kyllähän siinä vastuksiakin oli, kuten ärhäkkä kissa. Joulu tuli ja meni ja kipinöitä jäi jäljelle. Mitä kipinöistä seurasi, sen voit lukea kirjan sivuilta.

 

Kristin Emilsson, Joulu Julian tyyliin

Suom. Säde Loponen

Karisto 2020

s. 316

Feelgood

Gotlanti

 

Puuvillatehtaan joulutarinat

 

Luukku 10

 

Oli kirkas pakkasilma. Kirkkotarhan takana erottuivat Naantalin keskiaikaisen kivikirkon korkea torni ja mustaksi tervattu paanukatto vasten pilvetöntä taivasta. Huurteiset puut hohtivat valkoisina. Keltaisella ja punavärillä maalattujen puutalojen räystäiden päistä riippui pitkiä jääpuikkoja, jotka säihkyivät auringossa.

Ann-Christin Antellin teoksessa Puuvillatehtaan joulutarinat on kolme eri aikakauteen sisältyvää joulutarinaa. Ensimmäinen niistä Loviisan tarina sijoittui Naantaliin. Oli vuoden 1865 joulunalusaika, ja merikapteenin rouva Loviisa Helin odotti miestään saapuvaksi pitkältä matkaltaan. 

Loviisa oli kotoisin Kaarinasta, ja oli saanut sydämen sivistystä pappisperheeltään. Tuota samaa sivistystä hän olisi toivonut näkevänsä myös Naantalissa, mutta ei. Pahin kaikista oli ruustinna, joka oli tuomitsemassa köyhät ja määräilemässä ketkä saivat käydä kirkossa ja ketkä eivät.

Örndahl sijaitsi päivän rekimatkan päässä Tukholmasta. Fredrik-setä oli ostanut sieltä rautaruukin myytyään puuvillatehtaansa serkulleen Turussa. Siitä oli kulunut jo kolme vuotta, kun Jenny-täti oli mennyt naimisiin Fredrik Barkerin kanssa.

Toinen jouluinen tarina Joulu Örndahlin ruukissa sijoittui lähelle Tukholmaa. Siinä kertojana toimi Puuvillatehtas-sarjasta  tutuksi tullut Martta, jonka Jenny-täti oli adoptoinut, kun Martta ja hänen veljensä jäivät orvoiksi. Tapahtumat sijoittuivat Örndahlin kartanoon ja vuosi oli 1896. Fredrik-setä oli tulossa liikematkaltaan jouluksi kotiin.

Martta oli veljineen ulkona, kun nuorin veljeksistä päätyi jokeen. Miten siinä sitten kävi, sen voit lukea tarinasta. 

Backmann käänsi auton jäiselle metsätielle, joka johti Littoistenjärven rannalla sijaitsevaan Falken suvun linnaan. Paula taittoi turkiskaulustaan ja kumartui katsomaan soikeasta sivuikkunasta ulos. Pakkanen oli kirjaillut himmeään lasiin jääharsoja, joiden lävitse näkyi, kuinka matalalla paistava aurinko lähetti metsän takaa kullanhohtoisia säteitä.

Kolmannessa joulutarinassa nimeltään Joulu Falken linnassa oli vuosi 1939. Sota-aika, jonka vuoksi verkatehtaan johtajan rouva Paula Falke oli muuttanut Littoisiin anoppinsa luokse poikansa ja isoäitinsä Jennyn kanssa. He olivat paossa Turun pommituksia.

Miehet olivat sotimassa, sekä verkatehtaan johtaja että hänen veljensä. Paulalla oli iso vastuu tehtaan toiminnasta. Tehdas tuotti kangasta sotateollisuudelle. Oli myös vastuu työntekijöistä ja heidän perheistään. Vastuun määrä nousi valtavaksi, kun pommikoneet lensivät Littoisiin juuri joulun aikaan.

Ann-Christin Antell nosti menneisyyden joulunviettotavat esille kirjassa Puuvillatehtaan joulutarinat.

Ann-Christin Antell, Puuvillatehtaan joulutarinat

Gummerus 2024

s. 270

 

 

Toshikazu Kawaguchi: Ennen kuin salaisuus paljastuu

 

Erään kaupunginosan erään kahvilan eräästä tuolista kerrotaan erikoista legendaa. Sanotaan, että ken siihen istuu, voi siinä istumisensa ajaksi matkustaa haluamaansa aikaan.

Mutta siihen liittyy rasittavia...

ihan kamalan rasittavia sääntöjä

Japanilaisen Toshikazu Kawaguchin teos Ennen kuin salaisuus paljastuu on toinen osa huippusuositussa Kahvia ja aikamatkailua-kirjasarjassa. Sarjan aloitti teos Ennen kuin kahvi jäähtyy, ja lumouduin heti sen parissa aikamatkailusta, johon liittyi erityislaatuisia sääntöjä.

Menneisyydessä voi tavata vain henkilöitä, jotka ovat joskus käyneet kyseisessä kahvilassa.

Kahvia ja aikamatkailua-kirjojen parissa on käynyt selväksi, että matkailla voi myös toiseen suuntaan, sillä yleensä ihmiset halusivat matkustaa ajassa taaksepäin tapaamaan tuttua henkilöä, mutta oli myös mahdollista matkustaa ajassa eteenpäin menneisyydestä tulevaisuuteen.

Menneisyydessä voi viipyä vain sen ajan, joka kuppiin kaadetulla kahvilla kestää jäähtyä.

Tämä erikoislaatuinen kellarikahvila, nimeltään Funiculi Funiculá, sijaitsi Tokiossa. Tokita Kazu oli kahvilan tarjoilijatar, ja hän valmisti seremonian kahvin, joka tarvittiin aikamatkailussa. 

Ennen kuin salaisuus paljastuu sisältää neljä tarinaa, jotka ovat nimeltään Ystävykset, Äiti ja poika, Pariskunta ja Aviopari.

Jos voisit palata uudelleen siihen päivään, ketä lähtisit tapaamaan?

Uskoisin, että jokaisella ihmisellä on jokin päivä ja jokin tapahtuma, mihin mieli palaa aina uudelleen ja haluaisi puhua tapahtumista kyseisen henkilön kanssa, vaikka tapahtuma ei muutu, eikä nykyisyys muutu miksikään.

Jotta tarinassa olisi lisää henkimaailman salaperäisyyttä, siihen liittyy myös haamu. Kyseinen haamu on kirjojen ystävä ja ahkera lukemaan. Mutta haamua ei kannata häiritä!

Tänään oli 25. joulukuuta, joulupäivä.

Joko kiinnostuit salaisuudesta?  Toshikazu Kawaguchin Ennen kuin salaisuus paljastuu vie aikamatkailun salattuihin mysteereihin myös jouluiseen aikaan.

 

Toshikazu Kawaguchi, Ennen kuin salaisuus paljastuu *****

Suom. Markus Juslin

Bazar 2024

s. 208

Kono uso ga barenai uchini 2017

Fantasia

Japani

 

Toshikazu Kawaguchi: Ennen kuin kahvi jäähtyy