torstai 8. joulukuuta 2022

Joululahjakirjoja 2022

 

 

Jälleen on aika miettiä, mitä lahjakirjoja voisi hankkia joululahjaksi. Olen lukenut nämä ehdokaslistani kirjat ja tehnyt niistä bloggaukset, joten kirjan nimeä klikkaamalla pääset lukemaan kirjoista lisää.

 


 

Petra Rautiaisen Meren muisti kertoi kveeneistä ja 80-luvun Norjan Lapista, joka alkoi herätä öljyn aiheuttamiin vesistötuhoihin ja sitä kautta johtuviin eläimistötuhoihin.

Tämä kirja on mielestäni tämän vuoden parhaimpia kirjoja, ja se sopii lahjaksi luonnosta kiinnostuneille lukijoille. Jäämeri näyttää jäistä taikaansa kirjan miljöönä.



 

Merja Mäen huikean hieno esikoisteos Ennen lintuja koukutti minut heti historiallisten tapahtumien mukaan vuoteen 1940. Päähenkilön perheellä oli edessään ikävä evakkomatka kauas pois Karjalasta.

Suosittelen historiallisista kirjoista pitäville lukijoille.

 


 

Mikko Kamulan Kalevan pojat jatkoi uskomattoman hienoa historiallista Metsän kansa-kirjasarjaa fantasiaan ja mystiikkaan nojautuen. Kirjan tapahtumat sijoittuivat 1400-luvun loppupuolelle. Rakastan tätä kirjasarjaa.

Sarjan kirjat sopivat lahjaksi historiasta, fantasiasta ja mystiikasta pitäville lukijoille.



Silja Koiviston tietokirja Sataman kapakan Hilda kuvasi kattavasti prostituutioon liittyviä historiallisia ilmiöitä ja kertoi samalla kirjailijan isoisotätin iloluontoisesta elämästä, joka loppui väkivaltaiseen kuolemaan.

Tämä tietoteos oli hyvin koukuttavasti koottu runsaine valokuvineen. Tietokirjoista pitäville lukijoille tästä kirjasta löytyy runsaasti tietoa 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenten yhteiskunnasta ja esim. suomalaisista naispoliiseista.

 


 

Aiemmin ilmestynyt Historian jännät naiset ja Suomen historian jännät naiset ovat huippumahtavia tietokirjoja ja esittelevät todella mielenkiintoisia naisia.  Molemmat kirjat ovat timantteja taivaaseen ja takaisin matkallamme historian siivillä.

Suosittelen varsinkin historiasta ja tietokirjoista pitäville lukijoille.

 


 

Terhi Rannelan nuortenkirja Yöuinti ja muita novelleja sisältää 15 novellia nuorten maailmasta. Novellien henkilöt kulkevat novellista toiseen ja ne on helppo tunnistaa, että tästähän puhuttiin jo siinä ja siinä novellissa, aivan kuin puhuttaisiin jonkun yläasteluokan oppilaista. Kirja sopii hyvin yläaste/lukioikäisille lukijoille joululahjaksi.

 


 

Ilona Tuomisen trillerissä Huutoon vastaa kaiku vain oli yllättävä rikollinen, ja rikospaikkana mielettömän upea syyskuinen tunturi-Lappi. Tämä sopii jännityskirjoista pitäville lukijoille.



 

Antti Tuomaisen dekkaritrilogian kolmas kirja on nimeltään Majavateoria. Ensimmäisen nimi on Jäniskerroin ja toisen nimi on Hirvikaava. Nimet sopivat hyvin sekä seikkailupuistomaailma SunMunFunin laitteisiin että vakuutusmatemaatikosta kertovaan dekkarisarjaan. Näissä kirjoissa riittää hauskuutta ja kommelluksia, tosin myös ikäviä rosvoja jne. Tykkään tosi paljon tästä trilogiasta.

Suosittelen tämän trilogian kirjoja lahjaksi dekkareiden lukijoille.

 


 

Richard Osmanin Mies joka kuoli kahdesti jatkaa sympaattisella huumorilinjalla tarinointia  seniorikylän murhakerhosta, joka ratkoo murhia ja muita rikoksia tällä kertaa timanttien vastustamattoman lumovoiman loisteessa. Sarjan ensimmäinen dekkari on nimeltään Torstain murhakerho. Tämä on yksi lempparisarjoistani. Ja sarja sopii tietysti jännityskirjojen lukijoille.

 


 

Japanilaisen Keigo Higashinon teos Namiyan puodin ihmeet sisäsi mielettömän huikean mysteeritarinan, jossa oli mukana yliluonnollisia aineksia. Rakastuin syvästi tämän kirjan tarinaan.

Uskon, että tämän kirjan tarina lumoaa jokaisen lukijan.


Toivottavasti löydät joululahjoiksi kirjoja, sillä lukeminen on ihan parasta ajanvietettä. Ja ainahan lahjaksi voi antaa myös lahjakortin, niin että lahjan saaja voi itse valita lukulahjansa.


                   Lukuiloa tarinoiden jouluun!

6 kommenttia:

  1. Kiitos vinkeistä, oli koottu kaikkea kiinnostavaa!
    Meillä on tänä vuonna kierrätysteema perhejoulussa, niin lähtee lahjoiksi vähän vanhempia teoksia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kierrätysidea! Minä yritän vaivaihkaa antaa omia kirjojani vierailijoille aina kun kehtaan. Kirjoja vaan kerääntyy, vaikka luen yleensä vain kirjaston kirjoja. Joidenkin kirjojen varausjonot ovat hurjan pitkiä, joten sorrun ostoksille. Kirpparihyllyillä en uskalla edes käydä, kun tiedän, että mukaan lähtee tosi monta kirjaa.

      Poista
  2. Tuohon listaan laittaisin vielä nämä kaksi:
    Kate Quinn Tähtisilmä
    https://kirjakassi.blogspot.com/2022/12/kate-quinn-tahtisilma.html?m=1
    Ja Mark Sullivan: Kohti vihreää laaksoa.
    http://kirjakassi.blogspot.com/2022/11/mark-sullivan-kohti-vihreaa-laaksoa.html?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kirjavinkeistä. Kuulostavat siltä, että voisin itsekin lukea nuo kirjat. Olen lukenut Sullivanin Palavan taivaan, joka oli todella hyvä.

      Poista
  3. Kirja on aina hyvä lahja <3 ja tässä on monta mainiota vinkkiä!

    VastaaPoista