torstai 24. lokakuuta 2013

Kotiinpalaajat




The Guardianin mainos Chimamanda Ngozi Adichien Kotiinpalaajat kirjan takakannessa kertoo, että ”jotkin romaanit kertovat upean tarinan, toiset muuttavat tapasi katsoa maailmaa. Kotiinpalaajat onnistuu tekemään molemmat”. En ole lehden kanssa samaa mieltä, mutta mielestäni kirja antoi useita eri aiheita, joita voi katsoa vielä tarkemmin. Kirjan tarkastelukohteina olivat päähenkilöiden lapsuus ja nuoruus Nigeriassa, maahanmuuttajina eläminen Briteissä ja Yhdysvalloissa, ja kotiinpaluu Nigeriaan. Kirja oli samalla kirjan päähenkilöiden Ifemelun ja Obinzen rakkaustarina. Heidän rakkautensa syttyi ensikatseesta teini-ikäisenä, mutta rakkaus jäi katkolle Ifemelun muuttaessa Yhdysvaltoihin.

He suutelivat, painoivat otsat vastakkain ja pitivät toisiaan kädestä. Obinze suuteli pehmeästi, Ifemelua melkein pyörrytti; se oli ihan toista kuin entisen poikaystävän Mofen tapa, jossa oli liikaa sylkeä.

Ifemelu ja Obinze olivat molemmat perheidensä ainoat lapset. Molemmat olivat tottuneet köyhiin olosuhteisiin, mutta myös siihen, että vanhemmat halusivat heidän menevän yliopistoon opiskelemaan. Näin tapahtuikin, vaikka Ifemelun perheellä ei ollut aina edes rahaa maksaa vuokraa. Ilman Uju-tädin apua, perhe olisi joutunut suuriin ikävyyksiin. Uju-täti sai rahansa ja elantonsa naimisissa olevalta miesystävältään, joka oli yleistä Ifemelun lapsuudessa ja myös sen jälkeen kun hän palasi takaisin Nigeriaan.

Ifemelu koki suuria vaikeuksia päästä sisälle amerikkalaiseen elämänmenoon. Suurin vaikeus oli työpaikan saaminen. Kirjailija paneutui tähän maahanmuuttajien kokemaan suureen ongelmaan myös Obinzen muuttaessa Britteihin. Koska Obinzella ei ollut viisumia, hän joutui tekemään pimeää työtä ja käyttämään toisen ihmisen henkilökorttia, jotta pystyi töihin. Tähän samaan ongelmaan joutuvat monet maahanmuuttajat myös Suomeen muuttaessa. Töitä löytyy ns. harmaan talouden piiristä, joka on laitonta. Työntekijät eivät maksa veroja eikä työnantajat sosiaalimaksuja. Työn teettäjät ja työnhankkijat hyötyvät. Ifemelu joutui kohtaamaan myös ikäviä työnhakutilanteita, joihin liittyi seksuaalinen väärinkäyttö.

Yksi vaikeimmista asioista minkä maahanmuuttaja kohtaa, on yksinäisyys, masennus ja erilaisuuden sietäminen. Nigeriassa suurin osa asukkaista oli mustia, mutta Yhdysvalloissa ja Briteissä oli asukkaita kaikista maanosista. Jopa mustia oli eri variaatioita, johon kirjailija kiinnitti huomionsa Ifemelun blogikirjoittelussa. Kirjaan oli liitetty useita blogitekstejä, jotka olivat mielestäni liian tietoperäisiä. Blogilla Ifemelu ansaitsi elantonsa. Lisäksi hän sai stipendejä opintoihin, jotka venyivät pitkäksi aikaa.

Obinze palasi kotimaahansa poliisisaattueessa, sillä hänellä ei ollut viisumia. Hän liittyi rikollisjärjestöön, josta kirjassa ei juuri muuta mainita, ja hänestä tuli rikas ja arvostettu kansalainen. Hän meni naimisiin ja heille syntyi tyttö. Ifemelu palasi Nigeriaan hissukseen hiljaisuudessa. Hän halusi tutustua synnyinmaahansa muiden auttamatta ja katsoa maan elinoloja omasta muuttuneesta näkökulmasta. Hän olisi saanut apua rikkaalta Obinzelta, mutta hän ei ilmoittanut miehelle kotiinpaluustaan pitkään aikaan. Lukijat saavat itse ottaa selville milloin Ifemelu ja Obinze tapasivat ja mitä sitten tapahtui.

Ensin Lagos tuntui hyökkäävän päälle: kaikkialla huumaava kiire, keltaiset bussit täynnä ihmisten toisiinsa likistyneitä raajoja, hiestä märät kaupustelijat, jotka juoksivat autojen perässä, rumat mainostaulut (seiniinkin oli töherretty - PUTKIMIES; SOITA 080177777) ja jätteiden kasat, jotka lojuivat tienvarsilla kuin vitsaus.

Kirjassa on runsaasti kantaaottavia teemoja, joihin voisi kiinnittää enemmänkin huomiota. Itse ärsyynnyin pitkistä kampaamoteksteistä ja muutenkin kirjassa kiinnitettiin epätavallisen paljon huomiota naisten hiuksiin. Kirjailijalta onkin haastatteluissa kyselty paljon juuri hiuksista ja kirjan kantaaottavat teemat kuten maahanmuuttajien ongelmat ovat jääneet vähemmälle. ****

Aisha nyt oli aito torin kasvatti, eikä perustanut amerikkalaisen asiakaspalvelun turhantarkoista vaatimuksista. Ifemelu kuvitteli hänet töihin jollekin Dakarin torille, tekemään niin kuin Lagosin letittäjät, jotka niistivät nenänsä ja kuivasivat kätensä asiakkaan kappaan, nykäisivät pään kovakouraisesti parempaan asentoon, marmattivat hiuksista, jos ne olivat heidän mielestään liian paksut, liian tankeat tai liian lyhyet, ja huutelivat ohi kulkeville naisille samalla kun kaiken aikaa pajattivat ja kiersivät lettejä liian kireälle.

Chimamanda Ngozi Adichie, Kotiinpalaajat
suom. Hanna Tarkka
Otava 2013
s. 522

Luin kirjan Opuscolon kirjapiirissä yhdessä Valkoisen kirahvin, Hannan ja Sannan kanssa.
Sanna/Luettua blokkaus
Opuscolon blokkaus

Voit lukea plokkaukseni Adichien Purppuranpunaisesta Hibiskuksesta, Puolikas keltaista aurinkoa ja Huominen on liian kaukana - novellikirjasta.

12 kommenttia:

  1. Minä pidin niistä hiusosuuksistakin. Olivathan nekin tietyllä tapaa kannanottoja "mustana olemiseen" esim. siihen, mikä on uskottavaa. Ihmisiä (mustia) arvostellaan jopa heidän hiusmalliensa perusteella: vastaavaa ei tehdä muiden kohdalla. Hiukset eivät myöskään monelle ole niin suuri "ongelma" kuin mustille, joiden hiusten hoitaminen vie usein aikaa.

    Tämä kirja oli kyllä todella tuhti ja runsas, olisi ollut paljonkin asioita joihin kiinnittää huomiota. Joskus runsaus voi mennä överiksikin, mutta tässä kirjassa se ei mennyt. Hieno kirja kaiken kaikkiaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omilla pojilla on kiharat hiukset ja he leikkaavat ne kerran kuussa ihan millin sängelle. Heistä heidän hiukset ovat rumat eli niistä on iso ongelma.
      Ifemelu alkoi jossakin vaiheessa pitää hiuksiaan auki afrona, joten sekin oli jokin kannanotto.
      Asiaa oli tosi paljon, mutta imaisin kirjan nopeasti, sillä Adichie koukutti kunnolla.

      Poista
  2. Mai, kiitos postauksesta, luin sen kahteen kertaan...
    Uskon että tässä kirjassa näkökulmia on useita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa siinä, että tässä oli monta erilaista näkökulmaa eri teemoihin. Kirja pitäisi lukea hitaammin, mutta kun pääsin vauhtiin se oli luettu kahdessa päivässä. Adichie on aika koukuttava kirjailija.

      Poista
  3. Olen pikkuhiljaa kiinnostunut Adichiesta, ja juuri lainasinkin kirjastosta hänen vanhemman teoksensa. Jotain afrikkalaista kirjallisuutta on tehnyt mieli kokeilla jo pitkän aikaa, että katsotaanpa miten minun käy. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut aika monen afrikkalaisen kirjailijan kirjoja, postauksiakin löytyy. Adichien kaksi ensimmäistä romaania ovat hurjia. Suosittelen.

      Poista
  4. Tämä kirja kiinnostaa todella paljon. Kaikki aiemmat Adichielta suomennetut ovat olleet minulle ihan nappikokemuksia. Toivottavasti tänään kirjamessuilla Adichielta kysytään paljon muustakin kuin hiuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on niin kantaaottava maahanmuuttaja-asioihin, että olisi sääli, jos hiukset vievät tärkeämmiltä asioilta aikaa.
      Adichiella on itsellään vankka kokemus maahanmuutosta.
      Kirjailija on kyllä oikea taituri tarinankerronnassa.

      Poista
  5. Mai, palaan pian! Nyt, kun kirja lötköttää taas tyytyväisen näköisenä pöydälläni... :)

    VastaaPoista
  6. No lopulta! Oli mahdotonta tehdä tätä tekstiä kepeästi tuosta noin vain. Piti rajata. Kirjassa oli tosiaan niin moneksi. Jäin muuten miettimään myös tuota Uju-tätiä, josta olisi voinut tarinoida enemmänkin. Hän on kirjassa aika kiinnostava hahmo. Nainen, jonka olemassaolo perustuu täysin miehiin. Tästä Adichie puhui myös kirjamessuilla.

    Oli mukava lukea kirjaa yhdessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uju-tädin asema oli aika mielenkiintoinen. Aika monen naisen elämä perustuu täysin miehiin. Maapallollahan on edelleen maita, joissa naisilla ei ole äänestysoikeutta saatikka opinto-oikeuksia. Adichie on ajatusten herättäjä...

      Sama juttu, yhdessä lukeminen piristi syksyä.

      Poista