tiistai 1. lokakuuta 2013

Samoilla silmillä




Peter Franzén jatkaa omaelämäkerrallista tarinaa toisessa kirjassaan Samoilla silmillä. Esikoisteos Tumman veden päällä aloitti pienen Peten lapsuuskuvaukset ja Samoilla silmillä jatkaa Peten tarinaa murrosiässä. Ensimmäisessä kirjassa Peten äiti oli naimisissa väkivaltaisen poliisin kanssa, mutta erosi tästä ja muutti lapsineen vuokra-asuntoon asumaan. Isä, joka oli Peten kasvatusisä, ei jättänyt perhettä rauhaan, vaan jatkoi väkivaltaista käytöstään aina humalassa. Kirja kerrottiin pienen pojan äänellä, joka tehosti kirjan ikävää tunnelmaa. Tumman veden päällä kirjasta on tehty myös elokuva.

Samoilla silmillä kirjassa oli kolme näkökulmaa, Peten, Peten äidin ja Peten kasvatusisän. Peten äiti opiskeli sairaanhoitajaksi Oulussa ja lapset, 13-vuotias Pete ja 10-vuotias Suvi, asuivat kaksistaan Keminmaalla. Äidin vanhemmat toivat päivittäin ruokaa lapsille ja katsoivat lasten perään. Lastenhoito oli mielestäni järjestetty aika huolettomasti, ja kirjaa lukiessa tuli mieleeni lasten tuntema turvattomuus, johon Pete hankki lisäturvaa nyrkkeilyharrastuksesta. Ehkä Peten tuntema pelko kasvatusisää kohtaan lisäsi halua olla vahva. Kaipasin myös ensimmäisen kirjan enoja ja Peten omaa isää, joita ei näkynyt kirjan juonikuvioissa. Vuosien saatossa Pete ja Suvi olivat saaneet tottua äidin vaihtuviin poikaystäviin, joiden käytöksessä ei ollut juuri hurraamista. Yhdestä väkivaltaisesta miehestä irtipäästyään, äiti otti aina toisen tilalle.

Kolmas kirjan näkökulma oli Peten kasvatusisän yritys ponnistella alkoholismista ja väkivallasta eroon. Kasvatusisä oli masentunut ja halusi päättää päivänsä, mutta kohtalo puuttui asiaan. Tässä kirjassa Franzén oli armollinen kasvatusisälleen ja kuvasi hänet tekojaan katuvana miehenä, joka oli ansainnut uuden alun, kun taas oma äiti sai negatiivisen näkökulman lasten heitteillejättäjänä ja miehiinmenevänä viininlipittäjänä. Pete ja Suvi saivat tehdä keskenään mitä halusivat, sillä kukaan ei määrännyt turvallisia rajoja. Varsinkin Pete kokeili kaikenlaista, mutta äiti piipahti vain mutkan kotosalla kuultuaan Peten kolttosista ja kiirehti saman tien takaisin Ouluun uusimman valloituksensa luokse.

”Millo juuaan?” Pekka kysyy yhtäkkiä.
”No ne tytöt tullee yheksältä oottaan tuoho alikulkusillalle, kysytään jos ne lähtis meijän kanssa kellarriin”, vastaan ja tuntuu kummalta, niin kuin olisin suunnitellut jotakin etukäteen.
Meillä on viinaa kellarissa.

Samoilla silmillä ei vakuuttanut minua kerronnallisilla ansioillaan, kuten Tumman veden päällä teki. Kolme näkökulmaa oli liikaa. Parasta olisi ollut ainoastaan Peten oma näkökulma tapahtumiin, sillä uskoisin, että siten kirjaan olisi tullut se sama syvyys ja tunnelataus, joka oli ensimmäisessä kirjassa. Orastava kiinnostus tyttöjä kohtaan oli todella herkästi kirjoitettu ja parasta kirjan antia, ja mielestäni tunteiden esiintuominen ja rakkaus ovat tietysti plussan arvoisia. ***+

”Hyvää yötä, kläppi”, Tupu kuiskaa ja pussaa kättäni.
”Hyvää yötä”, kuiskaan.
Luulen, etten saa tänä yönä unta.

Peter Franzén, Samoilla silmillä
Tammi 2013
s. 223

Lauran plokkaus

2 kommenttia:

  1. Aloinkin miettiä, että olisiko tosiaan pelkkä Peten näkökulma kirjassa ollut riittävä, jopa parempi. Hmm, ehkä? Minullakin pisti silmään Peten äidin poissaolo kotoaan ja lastensa luota, kertookohan se jotain ajasta? Olen itse sen verran nuori, että olen ehtinyt elää 1980-lukua vain yhden vuoden verran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oulun ja Keminmaan välillä on noin sata km, joten ihmettelen sitä, että äiti ei kulkenut kotoa pitäen opiskelemassa. Kahden asunnon pitäminen kuitenkin maksoi. Toisaalta kirjan äitikuva ei ole äidillinen, vaan uutta nuoruutta elävän naisen muotokuva.
      Tänä päivänä puututaan herkemmin perheen ongelmiin eli sosiaaliviranomaiset huolehtivat alaikäisistä, jotka ovat humalassa ja ottavat yhteyttä vanhempiin.

      Poista