torstai 18. tammikuuta 2018

Asko Sahlberg: He


Hän tuijottaa aikansa taloa, jonka ikkunoista hohkaa paksujen kartiinien tukahduttama valo ja joka pimeän paisuttamaa metsää vasten piirtyessään näyttää kokoistaan suuremmalta. Hän tosin tietää täsmälleen minkä kokoinen se on, miten paljon murhetta ja pettymyksiä siihen mahtuu.

Asko Sahlbergin pienoisromaani He on vahvojen tunteiden tulkki. Kirjan perhe on täynnä salaisuuksia, petoksia ja vehkeilyjä. Talo on täynnä tunteita salailusta murhanhimoiseen kateuteen asti ja kirjan lukeminen läpi kaikkien siihen kuuluvien henkilöiden ajatusten läpi oli uuvuttavaa, mutta samalla palkitsevaa. Kirja on syvien ja synkkien ajatusten ja tekojen jännittämä tarina.

Perheessä on kaksi aikuista poikaa Henrik ja Erik, joista vanhempi oli tullut kotiin Pietarista Suomen sodan jälkeen. Kotitilaa hoitaa nuorempi veli vaimonsa ja poikien äidin kanssa. Lisäksi talossa asustaa palveluskuntaa. Veljekset ovat sotineet toisiaan vastaan sodassa, jossa Suomi siirtyi Ruotsin alaisuudesta Venäjän alaisuuteen. Kuninkaanvallasta tsaarinvaltaan. Kuninkaan alaisuudessa taistelleet olivat pettureita. Sekin vielä. Henrik oli palatessaan täynnä vihaa, joka etsi purkautumistietä.

Talon vanha emäntä suri poikiensa erimielisyyksiä. Mies oli kuollut vuosia sitten ja jaksaminen oli paloviinan varassa. Vanha emäntä uskoi juomisen pysyvän salassa, mutta miniä ja piiat tiesivät, että pulloja oli piilotettuna ympäri taloa. Kunhan nyt eivät tappaisi toisiaan. Vanha rouva ei uskonut mitä kauheuksia vielä oli tulossa.

Taloa asusti myös Mauri, joka oli poikien serkku. Mauri oli aina ollut palvelijan asemassa talossa, vaikka oli sukulainen. Erik ilmoitti hänet sotaan ilman hänen suostumustaan tai edes kysymällä halusiko hän sotaan. Sodan aikana Mauri pelasti Erikin hengen, mutta ei siitäkään mitään kiitosta tullut. Mauri oli kateellinen ja huonosti kohdeltu mies. Mies, joka muisti jokaisen tölväisyn ja ylenkatseen. Myrkky oli tulvinut yli aikoja sitten. Nyt oli koston paikka lähellä. Parempi, että molemmat pojat olivat paikalla.

Asko Sahlbergin He kuvaa ihmismielen pimeitä puolia. Näitä pimeitä taisteluja on syntynyt aikojen saatossa vähäisestäkin omaisuudesta, naisesta, hevosesta jne. Kirjan kuvioissa omaisuutena on pitäjän suurin talo ja sen maatilat ja metsät. Kuka lähtee ja kuka jää selviää kirjan lopussa.

Asko Sahlberg, He ****
Wsoy 2010
s. 120

8 kommenttia:

  1. Luin tämän juuri. Kirjoitan kunhan olen sulatellut. Melkoiset tunnelmat tässä kirjassa, hieno asetelma. Jäin pohtimaan sitä hurjaa hevosta. Tekisi mieli lukea koko kirja uudeleen nyt kun tiedän enemmän monestakin henkilöstä.
    Ajattele, minkä elokuvan tästä saisi, hurjan ja kiihkeän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on sitten sama kirja ollut lukuvuorossa. Tässä oli paljon sulateltavaa, vaikka oli pienoisromaani. Synkkyys ja tunnelmalataus oikein hyökyivät päälle.
      Ajattelin niitä vanhoja suomalaisia elokuvia, kun luin kirjaa. Mahtava elokuva, mutta uskoisin, että näytelmä olisi huippuhyvä. Tosiaankin hurja ja kiihkeä, se oli kirjan tunnelma.

      Poista
  2. Luin Irinan kuolemat syksyllä. Koin sen hyvin painostavana ja toivottomana. Ihmisen julmuudella ei tunutunut olevan mitään rajaa. Aikuisten hulluus ja lasten kärsimys on minulle kyllä fiktionakin liian kova yhdistelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen näköjään tykännyt Irinan kuolemista viiden tähden verran, joten se on varmasti vaikuttanut syvästi, niin kuin hyvän kirjan tuleekin vaikuttaa.
      He kirjassa ei ole lapsia, joten suosittelen sitä seuraavaksi. Niitä tunnepuolen tummia juttuja löytyy myös tästä kirjasta.

      Poista
  3. Tämän haluan kyllä lukea, kiitos vinkistä Mai.

    VastaaPoista
  4. Asiaa! Aikoinaan He vakuutti minut: Sahlbergilla on taito hyppysissään. Värisevä vaaran tunne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija :)
      Hienosti sanottu, värisevä vaaran tuntu kuulostaa just sopivalta ajatukselta tämän kirjan seurassa.
      Olen täysin samaa mieltä, että Sahlbergillä on taito hyppysissä.

      Poista