keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Mikko Kamula: Iso Härkä

Unet olivat tärkeitä, eikä niihin suhtauduttu milloinkaan yliolkaisesti. Niinpä hän ryhtyi kertomaan samalla kun Varpu auttoi häntä sytyttämään tulen kiukaan tulipesään. Siinä vierähti tovi, joten Tenho ehti käydä painajaisensa läpi alusta loppuun. Hän päätti kuvauksensa siihen, miten oli vajonnut verenpunaisena virtaavaan veteen. Varpu näytti säikähtäneeltä.
”Kuulostaa huolestuttavalta. Yksi uni voisi olla sattumaa, mutta monta samanlaista merkitsee varmasti jotain.”

Mikko Kamulan Iso härkä teos kuvaa juuri sitä mistä Tenho näki painajaisia, suuren suurta härkää, joka kasvoi joka kerta suuremmaksi, kun Tenho näki sen unessa. Lähistöltä alkoi kuulua huolestuttavia uutisia siitä, miten iso härkä tappoi ihmisiä ja tuhosi rakennuksia. Tenho oli Yörnin äijän opissa oppimassa tietäjäksi. Unet tiesivät jotain tulevaksi ja se tuleva oli pelottavaa. Tenho oli vielä nuori poika, joten painajaiset suuresta härästä, joka ajoi häntä takaa, uuvuttivat häntä. Tenho oli Juko Rautaparran nuorempi poika ja Varpu oli hänen tyttärensä. Vanhin poika oli nimeltään Heiska ja Jukon vaimon nimi oli Mateli. Perhe tuli tutuksi Mikko Kamulan Ikimetsien sydänmailla teoksesta, joka aloitti 1480-luvulle sijoittuvan Metsän kansa -sarjan. Ihastuin suunnattomasti jo Ikimetsien sydänmailla teokseen, ja Iso härkä vei minua kovaa kyytiä ympäri keskiaikaista Savoa, kyytiä, josta pidin mielettömän paljon.

Juko Rautaparta sai sarjan ensimmäisessä kirjassa Tönius Ikäheimosen, joka toimi neljännesmiehenä etsimässä uusia verotettavia, vihat niskaansa. Jostakin syystä Ikäheimonen alkoi piinata Jukon perhettä. Tällä kertaa perhe joutui monenmoiseen kiipeliin Ikäheimosen johdosta. Mutta Ikäheimosenkin aiheuttama piina oli pientä ison härän hirmuisten voimien edessä.

Mikko Kamula on rakentanut onnistuneen sarjan historian aineksista, johon hän on keitellyt mukaan mytologiaa ja fantasiaa myös lappalaisten historiasta. Taru alisesta tulee tutuksi kirjan sivuilla, kun haetaan keinoja nujertaa härkä joillakin keinoin. Niihin keinoihin tarvitaan sekä taikuutta, magiaa ja suuria sotajoukkoja, jotka koostuivat myös taruolennoista. Isolla härällä oli uskomattomat voimat. Tenho oli kiinnostunut syvemmin siitä, mistä ne voimat tulivat ja kuka niitä voimia ohjaili, sillä härkä oli vain härkä.

Iso härkä on uskomattoman mielikuvitusrikas ja koukuttava teos. Jotta seuraavakin sarjan kirja tulee luetuksi, on kirjan lopussa jälleen oikea loppukoukutus seuraavaan kirjaan, jota en halua missata missään nimessä. Keskiaikaiset tarinat ruokkivat mielikuvitusta, sillä aika oli uskomusten, tietäjien, noitien, mytologisten taruolentojen, henkien jne. aikaa. Kirjailija on luonut keskiajan saagan, joka sisältää runsaasti tietoa keskiajan asuinoloista, ihmisistä, yhteiselosta ja muuttuvasta maailmasta. Olavinlinnan rakentaminen tulee tutuksi, samoin Viipurinlinna. Historiaan tutustuminen käy kuin luonnostaan kirjan sivuilla, joita ei malttaisi jättää millään kesken. Maagista ja henkeäsalpaavaa tarinointia kirjan jokaisella sivulla.

”Rangaistus on vuosi pakkotyötä Pyhän Olavin linnassa. Se lasketaan samalla Rautaparran perheen työveroksi. Tuomio astuu voimaan välittömästi. Määrään syytetyn menemään suoraan Olavinlinnaan ja ilmoittautumaan voudille…”

Mikko Kamula, Iso härkä *****
Gummerus 2018
s. 602

Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla

6 kommenttia:

  1. Minä tykkäsin tästä, jopa sanoisin parempi kuin eka joten innolla odottelen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin ekasta tosi paljon, mutta kyllä tämä toinen vei voiton ensimmäisestä kirjasta. Minäkin odotan innolla jatkoa :)

      Poista
  2. Mielikuvitusrikas ja koukuttava on jotain, mitä nyt tarvitsen. Ensimmäisestä osastakin pidin paljon, tämä selvästi vieläkin parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä sarja on aivan uskomaton. Historiaa, seikkailuja, mytologiaa, rakkautta, perhesaaga ym. Ihana kuulla, että pidit ensimmäisestä kirjasta. Isosta härästä tulee sinulle upea seikkailu historiaan :)

      Poista
  3. Tätä lueskelen juuri nautiskellen. Historialliset romaanit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso härkä tarjoaa lukunautintoja pitkälle ajalle. Ihana kirja, jossa fantasia ja historia kohtaavat :)

      Poista