keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Trent Dalton: Poika nielaisee maailmankaikkeuden



Slim sanoo, että minulla on aikuisen mieli lapsen ruumiissa. Olen vasta kaksitoistavuotias, mutta Slimin mielestä kestän kyllä kuulla koviakin juttuja. Slimin mielestä minun pitää saada kuulla vankilajuttuja miesten raiskauksista ja lakanaköysikiipeilyssä taittuneista niskoista, terävistä, sisuskaluja repivistä metalliesineistä, joita vangit nielivät päästäkseen viikon lomalle aurinkoiseen Royal Brisbane – sairaalaan.

Australialaisen Trent Daltonin esikoiskirja Poika nielaisee maailmankaikkeuden alkaa kertomalla päähenkilön ystävyyssuhteesta. Päähenkilö oli 12-vuotias Eli, joka vanheni kirjan tarinassa 18-vuotiaaksi. Elin veli oli August eli Gus, joka oli lopettanut puhumisen alle kouluikäisenä. Pojilla oli oma kommunikointityylinsä ja he olivat hyvin läheisiä toisilleen. Syynä vanhempien huume- ja alkoholihuuruinen elämäntapa. Turvaa he hakivat toinen toisistaan. Slim oli poikien lastenhoitaja sekä ystävä. Hänen taustaltaan löytyi pitkäaikainen vankilakierre, josta hänellä riitti tarinoita. Slimin ansiosta Eli kirjoitti kirjeitä pitkäaikaisvangeille, joilla ei ollut läheisiä ihmisiä. Eli rakasti kirjoittamista ja halusi isona toimittajaksi, kuten kirjan kirjoittajakin, josta tuli toimittaja.

Slim sanoo, että kestän kyllä kovat tarinat, koska ruumiini ikä ei merkitse mitään sieluni iän rinnalla. Sieluni ikä sijoittuu Slimin mukaan suurin piirtein johonkin seitsemänkymmenen ikävuoden ja dementian välimaille. Muutama kuukausi sitten Slim sanoi tässä samaisessa autossa, että olisi mielellään jakanut vankilasellin kanssani, koska minä osaan kuunnella ja myös muistan, mitä kuulen. Poskelleni valui pieni kyynel tämän kunnianosoituksen johdosta.

Miksi 12-13-vuotiaat pojat tarvitsivat lapsenhoitajaa, joka oli vieläpä entinen vankilakundi? Se selviää kirjan tarinasta tarkemmin, mutta voin sanoa, että asuinseutu Brisbanen työläiskaupunginosassa, jossa he asuivat, oli sen verran paha, että en olisi itse uskaltanut asua siellä. Vanhemmat olivat lisäksi sekaantuneet huumekauppaan päivätyönsä ohessa. Rikoksia ja rikollisia riitti kirjan tarinassa ihan riittämiin. Kirjan genressä sekoittuvat proosa ja jännityskirjallisuus sulavasti toisiinsa, löytyypä tarinasta sopivasti myös fantasiaan liittyviä elementtejä, jotka sopivat hyvin kasvavien poikien maailmantyyliin.

Joskus istun Augustin vieressä sohvalla pelaamassa Super Breakout – peliä Atarilla, ja meillä on niin hauskaa, että vilkaisen häntä ja olen varma, että hän aikoo sanoa jotakin. ”Sano se”, minä sanon. ”Tiedän, että haluat. Sano vain.” August hymyilee, kallistaa päänsä vasemmalle ja nostaa vasenta kulmakarvaansa, oikea käsi tekee kaartuvan liikkeen kuin silittäisi näkymätöntä kupua. Se on Augustin tapa pyytää anteeksi. Jonain päivänä, saat kyllä tietää, miksi en puhu, Eli. Mutta et tänään, Eli. Sun vuoro.

Kirjan tarinaan kuului tosi paljon vaikeita ja suorastaan pahoja asioita, mutta siitä huolimatta tarina on huippuihana. Eli on supersympaattinen päähenkilö, ja kaikesta kokemastaan huolimatta, hän oli hyvin positiivinen ja huumorintajuinen selviytyjä. Samoin hänen isoveljensä. Trent Dalton halusi kirjoittaa äitinsä ikävistä kokemuksista, mutta lopulta hän kirjoitti tarinaan myös omia kasvukokemuksia. Poika nielaisee maailmankaikkeuden päättyi todella tunnelmalliseen ja herkkään kohtaukseen loppupuolen trillerimäisesti etenevien kohtausten jälkeen. Loppu hyvin kaikki hyvin. Tarina on uskomattoman hieno.

Loppusi on kuollut sininen lintu.

Trent Dalton, Poika nielaisee maailmankaikkeuden *****
suom. Kira Poutanen
HarperCollins 2019
s. 465
Boy Swallows Universe 2018

6 kommenttia:

  1. Onpa kiva kuulla, että sinäkin tykkäsit tästä. Minustakin tämä oli todella upea kirja. Muistaakseni laitoin tämän kirjan viime vuoden ulkomaisen kaunon ykköseksi. Hyvä lukukokemus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä Anneli, kirja oli hyvä lukukokemus!
      Olen seurannut kirjan bloggauksia ja ajatellut, että luen kirjan jonakin päivänä. Tämä kirja nimittäin odotti omassa kirjahyllyssä lukemista. Onneksi se ei pölyttynyt kovin monta vuotta, sillä tämä tarina oli minun mieleeni. Sopivasti faktaa, fiktiota, fantasiaa, jännitystä ja romantiikkaa hippunen <3

      Poista
  2. Minäkin pidin tästä kirjasta, vaikka alkupuolella olikin suvantokohta, jossa lukemiseni ei meinannut edetä. Erilainen kirja, joka ei kaunistele asioita, mutta Elin sympaattisuus tekee kirjasta hienon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tässä tapahtui sopivasti kaikenlaista ja ajatus pysyi kirkkaasti mukana. Kirjassa oli sopivasti huumoria ja paljon erilaisia tunteita. Voiko rakastaa ihmistä, joka hakkaa??? En usko.
      Eli on todella symppis persoona.

      Poista
  3. Hieno ja mieleenpainuva romaani. Ihan alussa epäröin ja kirja jäi kesken, sitten ystävän suosituksesta aloin lukea uudestaan ja ihastuin Daltonin kirjaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja kommentista. Olen ihan samaa mieltä kirjasta, se on mieleenpainuva ja hieno.
      Tästä kirjasta olen lukenut vain hyviä arvioita, vaikka Eli koki väkivaltaa ja pyörittiin huumemaailmassa. Poikien elämä olisi voinut olla aikuisenakin huumemaailmaan liittyvä, onneksi ei.
      Jotkut kirjan kohtauksista ovat sellaisia, että ne on pitänyt kokea, jotta niistä pystyy kirjoittamaan niin aidosti kuin Dalton kirjoittaa. Tuntui kuin itse olisi ollut seuraamassa joitakin kohtauksia.

      Poista