maanantai 5. kesäkuuta 2023

Sarah Penner: Lontoon salatieteellinen seura #dekkariviikko

 


Hylätyssä linnassa Pariisin metsäisillä laitamilla oli alkamassa synkkä spiritistinen istunto.

Yhdysvaltalaisen Sarah Pennerin historiallinen dekkari Lontoon Salatieteellinen seura kertoi vuodesta 1873, jolloin nuori Lenna Wickes yritti ratkaista siskonsa murhaa yhdessä kuuluisan spiritualistin Vaudeline D´Allairen kanssa. Spiritistisissä istunnoissa yritettiin saada yhteyttä kuolleisiin, ja kuolleet kertoivat sitten murhaajansa nimen Vaudelinelle. Lenna oli aloittanut meedio-opintonsa Vaudelinen luona, samoin kuin siskonsa oli tehnyt.

Lenna oli ollut muutaman viikon Vaudelinen opissa, eikä hänen tarvinnut pyytää tarkennusta. Hän tiesi, että mediumissa transsitilaan pääsi, kun henki kirjaimellisesti kaappasi meedion ruumiin ja heräsi elossa olevan, hengittävän ihmisen sisällä. 

Lontoon Salatieteelliseltä seuralta tuli pikainen pyyntö Vaudelinelle saapua Lontooseen, sillä seuran johtaja oli murhattu. Myös poliisi olisi mukana tutkimuksessa, joten Vaudeline olisi turvallisissa käsissä. Tietysti pelkona oli, että murhaaja kävisi myös Vaudelineen käsiksi, ettei hän paljastaisi syyllisiä. 

Lenna päätti auttaa tutkimuksissa, jotka veivät hänet yllätys yllätys myös hänen siskonsa jäljille. Sisko oli ollut todella salaperäinen jo pitemmän aikaa ennen kuolemaansa, ja Lenna oli epäillyt, että hänellä oli mielitietty, jonka luokse hän aina katosi.

Lontoon Salatieteelliseen seuraan ei naisilla ollut asiaa. Seuran jäsenistä oli alkanut kuulua huhuja, että he tekivät vilppiä ja kaikenlaisia temppuja, jotka eivät kuuluneet oikeisiin okkultismin menetelmiin. Kuka tai ketkä olivat temppujen takana? Olivatko he myös murhaajia?

Sarah Pennerin teoksessa Lontoon Salatieteellinen seura oli mukana salaperäistä mystiikkaa ja murhia ripauksella fantasiaa. Mainio kesäkirja.

 

Sarah Penner, Lontoon Salatieteellinen seura

suom. Pävi Paju

HarperCollins 2023

s. 351

The London Séance Society 2023

Historillinen dekkari

1870-luku

Taikausko

 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti