Jostain kaukaa kuului vaimeaa natinaa. Ääni tuntui kiirivän poukamaa pitkin, kuin värähtelynä järven jäätyneessä vedessä, ja Gun tiesi, mitä se tarkoitti. "Varo!" hän huusi täyttä kurkkua, mutta jään pettäessä kaikki kävi niin nopeasti, ettei hän ehtinyt silmäänsä räpäyttää.
Nainen katosi järven syvyyksiin hetkessä.
Ruotsalaisen Frida Skybäckin Musta lintu aloitti uuden dekkarisarjan. Kirjan päähenkilönä toimi rikostutkija Fredrika Storm, joka oli palannut kotiseudulleen, ja alkoi tutkia tapausta kollegansa Henry Calmentin kanssa. Yllä olevan tapahtuman silminnäkijänä toimi Fredrikan isoäiti, joka oli kasvattanut perheen maatilalla Fredrikan Harlösan pikkukylällä. Isoisä oli kuollut, ja nykyisin Fredrikan isä johti maatilaa. Kirjan tapahtumissa kaikki Fredrikan sukulaiset tulivat tutuiksi.
Fredrika istui autoon, ja kaikki vyöryi päälle. Hän oli hirveän kyllästynyt siihen, ettei tiennyt, että tunsi itsensä muukalaiseksi omassa elämässään.
Onneksi Fredrika sai uudesta työpaikasta kivoja työkavereita ja välit sukulaisiinkin alkoivat lämmetä, vaikka Fredrika joutui puhuttelemaan heitä työasioissa. Isä olisi halunnut, että Fredrika olisi jatkanut maatilan pitämistä yhdessä hänen kanssaan, mutta Fredrika oli kiinnostunut poliisin työstään. Hän halusi, että oikeus toteutuisi, ja jäihin pudonneen naisen tapaus ratkeaisi. Hän oli hyvä ratkomaan rikoksia, jotka valitettavasti koskivat myös sukulaisia. Syyllinen saatiin lopulta kiinni.
Vombsänkan männikköineen, ryhmyisine koivuineen ja tiheine vesakkoineen oli hänen oma paikkansa. Hänestä oli ihanaa olla sen kaiken keskellä, tuntea marjoista painavien pensaiden oksat sormissaan, löytää sammaleen seassa kullan lailla kimaltavia sieniä ja makoilla maassa katselemassa puiden latvojen yllä liiteleviä mustia lintuja.
Ehtihän se Fredrika nauttimaan myös luonnosta. Hän löysi kivan ystävän paikallisesta oikeuspatologista, Jonaksesta, jonka seurassa olisi kiva kulkea metsämaisemissa. Frida Skybäck taitaa myös luontokuvaukset ja mikä ettei myös dekkarit. Hän on aiemmin kirjoittanut ihmissuhderomaaneja esim. Kirjakauppa Thamesin varrella, Lukupiiri maailman laidalla ja Kirjahyllyn salaisuus ovat hyvin menestyneitä meillä ja maailmalla.
Frida Skybäckin dekkarissa Musta lintu ratkottiin pikkukylän rikoksia.
Frida Skybäck, Musta lintu
Suom. Jonja Rajala
Wsoy 2024
s. 459
Svartfågel 2022
Dekkari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti