Elly Griffiths: Kivikehä

 

 

Komisario Nelson,

tässä sitä taas ollaan. Loppu on meille aina toden totta uusi alku. Mitä kuuluu ruumiille, jonka hautasit puutarhaasi? Joko se versoo? Joko se kukkii tänä vuonna?

Englantilaisen Elly Griffithsin yhdestoista Ruth Galloway-dekkari on nimeltään Kivikehä. Aika tylsä nimi dekkarille, mutta se kertoi kivikehästä löytyvästä ruumiista. Kivikehät liittyvät historiaan, ja kirjan kannessakin on ns. kivikehä, eli muinaiseen uskontoon liittyvä  paikka, missä ihmiset juhlistivat eri aikoja ja jumalia ja uhrasivat heille. Ruth Galloway on arkeologi ja sarjassa pyöritään eri kaivauksilla, joita riittää Englannissa.

Ylläoleva lainaus oli kirjeestä, jonka komisario Nelson sai. Kirjeessä oli salaisia tietoja, jotka eivät olleet ihan kaikkien tiedossa. Komisario oli saanut niitä aiemminkin eräältä henkilöltä, joka oli tosin jo kuollut. Kyseessä oli matkija. Nelson oli Ruth Gallowayn lapsen isä ja nyt oli tullut aika paljastaa myös hänen jo aikuisille tyttärille, että Katie oli heidän siskonsa. Temperamenttinen Laura sydämistyi tosissaan isänsä puuhista toisen naisen kanssa. 

Ruth osoittaa taskulampullaan kohtaan, missä osa kalloa on näkyvissä. Metalli välkehtii valossa.

"Hammaspaikka", Nelson sanoo.

"Niin", Ruth sanoo. "Se auttaa ajoittamisessa. Ja tietysti myös hammaslääkärin tiedot."

Jälleen löytyi kivikehästä ruumis, joka oli haudattu tarkoituksella suolamarsille, koska siellä oli käynnissä kaivauksia. Ruth ja Nelson  työskentelivät pitkästä aikaa yhdessä. Dekkarisarja on kehittynyt heidän rakkaustarinansa ympärille. Ruth on kaivannut rinnalleen kumppania, mutta aina on Nelson onnistunut vesittämään aikeet ja muut miehet. Nelson itse on tiiviisti naimisissa vaimonsa kanssa ja heille syntyi kirjassa iltatähti. Sarjassa on riittänyt rakkausdraamaa ja suhdesoppia kerrakseen.

Elly Griffithsin Kivikehä sisälsi menneisyyden ja nykyisyyden rikoksia kietoutuneena kiehtovaan arkeologiaan.

 

Elly Griffiths, Kivikehä

suom. Anna Kangasmaa

Tammi 2022

s. 345

The Stone Circle 2019

Dekkari

Ruth Galloway-sarja 11. osa 

Elina Airio: Metsässä juoksee nainen

 

Pysy täällä

hän sanoi

Pidä vauvaa ja pysytte täällä

hän sanoi

Pidä vauvaa äläkä tule pois ennen kuin haen teidät

 

Elina Airion riipaiseva esikoisteos Metsässä juoksee nainen kertoi jo heti ensimmäisissä lauseissa kirjan teeman. Mimi oli muutama viikko sitten synnyttänyt vauvan ja hänelle soviteltiin perhevalmennusta siihen, miten toimia omien lastensa kanssa. 

Kun Mimi ei ollut jaksanut olla vauvan ja isomman lapsen kanssa, hän oli lukinnut heidät lastenhuoneeseen. Kuten aina tällaisissa tapauksissa, päivähoito kiinnitti huomiota isomman lapsen hätään ja teki lastensuojeluilmoituksen.

Hän siivosi kuolleita lehtiä seinistä, ja kätensä tärisivät. Hän lakaisi risukkoa ja neulasia lattialta, ja hänen niskansa kihelmöi. Vauva itki huoneessa ja tytön lohdutus lauloi itkun alla.

Perhevalmennus on ihan hyvä asia, mutta tässä tapauksessa valmentajakin huomasi heti, että perheen äiti tarvitsee apua vielä vakavampaan asiaan, synnytysmasennukseen. Perhevalmentajan puhuttua esimiehelle asiasta, perhevalmennusta vain lisättiin ja vauva sai ulkopuolisen ulkoiluttajan, mutta äidin mielenterveysongelmiin ei puututtu mitenkään, eikä häntä ohjattu terapiaan.

Voi saatana, hän ajatteli ja ruokkosi inhottavaa vahaa hiuksistaan. Se tarttui sormiin ja sotki ovien kahvat, jäi tyttöjen ohuille ihoille ja likasi hänen tavalliset valvoneen kasvonsa. 

Elena Airion psykologinen esikoisteos Metsässä juoksee nainen riipaisee syvälle tunteisiin.

Elina Airio, Metsässä juoksee nainen

Gummerus 2022

s. 204

Esikoisteos

 

 

Anna-Liisa Haavikko: Kaari

 

Kaari Utrion kirjailijanura on näköala suomalaisen viihdekirjallisuuden historiaan ja asemaan. Tätä elämäkertaa kirjoittaessa eniten on hämmentänyt suhtautuminen naistenviihteeseen Utrion uran alkuaikoina. Viihderomaaneja kirjoittava naiskirjailija saattoi saada kritiikeissä määritelmiä, jotka nykyisin voitaisiin tulkita vihapuheeksi. Lyhyessä ajassa 1980-luvun lopulla ammattikirjailijoiden vastaanotto muuttui ja lajia alettiin arvioida omana genrenään. (Anna-Liisa Haavikko)

Olen Kaari Utrion kirjojen fani, joten oli ilman muuta selvää, että luen Anna-Liisa Haavikon kirjoittaman elämäkerran, joka on nimeltään Kaari. Kirjasta selviää heti alussa, että Kaari Utrio syntyi sota-aikana 1942, joten heinäkuun 28. päivä kirjailija täyttää 80 vuotta, juhlavuosi on siis menossa. Kaari Utrion vanhempien suhde oli kuin suoraan romaanista, sillä isä oli naimisissa, kun hän seurusteli äidin kanssa, ja ero tuli vasta Kaarin syntymän jälkeen. 80 vuotta sitten lapsen saaminen avioliiton ulkopuolella oli ikävä asia. Kaari sai lempinimekseen Torkku.

Aleksis Kiven päivänä lokakuussa 1968 Kaari piti kädessään esikoisteostaan. Kannessa komeili Kaari Utrio, vaikka hänen nimensä oli Kaari Virkajärvi. 

Nuori vastavalmistunut historian maisteri eli nuorikkoaikansa Vekarajärven maisemissa, sillä hänen miehensä oli töissä armeijassa. Koska lähistöltä ei löytynyt opettajan tehtäviä, jäi aikaa kirjoittamiselle. Ensimmäinen teos oli nimeltään Kartanonherra ja kaunis Kirstin. Sen jälkeen hän on kirjoittanut 37 romaania ja parikymmentä populääriä tietokirjaa. En ole lukenut yhtään Utrion tietokirjaa, mikä nyt harmittaa, sillä niissä on kerrottu naisten, lasten ja perheiden historiaa, josta olen ollut aina kiinnostunut. 

Ennen kuin verohallituksen pääjohtajan vastaus ehti saapua, kolahti postilaatikkoon yllättävä tervehdys. Vihreällä tussilla kirjoitetussa leijonanvesileimalla varustetussa kortissa muutamalla rivillä kiitettiin Pirkkalan pyhät pihlajat-romaania. Allekirjoitus: Kunnioittavasti tervehtien Urho Kekkonen.

Kaari Utrio sai myös kokea elämää muuttavan rakkauden, kun hän kohtasi Kai Linnilän. Kaari erosi ja pienet pojat jäivät isänsä hoidettaviksi, kun Kaari muutti Kain kanssa asumaan. Perheen elättäjän rooli jäi Kaarin harteille. Oli kauhea isku, kun pankki ilmoitti muuttaneensa viiden vuoden lainanmaksun kolmeksi vuodeksi. Kaari joutui valtavan työmäärän eteen saadakseen lainat maksettua kirjoittamalla. 

Kaari Utrio kutsuttiin Historiallisen Yhdistyksen tilaisuuteen kertomaan kirjan synnystä. Kiivaassa alustusta seuranneessa debatissa Kaari Utriota nimitettiin kirjallisuuden Spede-ilmiöksi.

Kirjoja syntyikin melkein kuin liukuhihnalta. Kaari Utriolla on ollut uskomaton työmoraali ja sitoutuminen siihen mitä hän tekee. Kun hän teki ensimmäistä tietokirjaansa Tammen julkaistavaksi, nimeltään Eevan tyttäret (1984), ei sen uskottu alkuun menestyvän ollenkaan. Siinä kävi päinvastoin, sillä naisten historia kiinnosti kovasti lukijoita. Tutkijoilta sitävastoin tuli ankaraa kritiikkiä.

Anna-Liisa Haavikon elämäkerta Kaari on oikea runsaudensarvi ja kuvaa hyvin ahkeraa kirjailijaa, jota olen aina ihaillut. Kirja toi hyvin esille myös sen ikävämmän puolen elämästä, sillä hänellä oli aina suru siitä, että oli joutunut jättämään poikansa isänsä hoitoon. Välit poikiin paranivat heidän aikuistuttua ja perustettuaan omat perheensä.

Myös rakkausliitto Kai Linnilän kanssa koki omat myötä- ja vastamäkensä. Vastamäkiä löytyi puolison alkoholismista, josta voit lukea tarkemmin kirjan sivuilta. Vastamäkiä löytyi myös viihdekirjallisuuden kriitikoista ja tutkijoista. Kaari Utrio ei ole jäänyt hiljaiseksi, vaan on puolustanut vahvasti kirjoittamaansa tekstiä ja kirjoja. Hänestä löytyy myös yhteiskunnallinen vaikuttaja ja tiedottaja, joista kertovat hänen runsaat luottamustoimensa.

Anna-Liisa Haavikon Kaari kertoo vilkkaan ja sanavalmiin Kaari Utrion kirjailijan urasta iloineen ja suruineen. 

Anna-Liisa Haavikko, Kaari *****

Siltala 2021

s. 509 + runsaasti kuvia + tuotanto + Käännökset, palkinnot ja luottamustoimet + Lähteet + Henkilöhakemisto

Elämäkerta

Kaari Utrio: Vendela

Kaari Utrio: Yksisarvinen

 

Karina Sainz Borgo: Kolmas maa

 

 

Tulin Mezquiteen etsimään Visitacion Salazaria, naista joka sittemmin hautasi lapseni ja opetti minut hautaamaan muiden lapsia. Kävelin maailman loppuun saakka, tai sinne mihin uskoin maailmani loppuvan.

Venezuelalaisen Karina Sainz Borgon teos Kolmas maa kertoi tarinan Angustiasta, joka etsi hautapaikkaa kaksosvauvoilleen. Vauvat olivat kuolleet heidän paetessaan kulkutautia, joka riehui heidän kotiseudullaan. Mezquite nimisessä rajaseutukylässä piti köyhien hautausmaata nainen nimeltään Visitacion. Hautausmaan nimi oli Kolmas maa. 

Vainajan hautaaminen tuli tutuksi jo Sainz Borgon ensimmäisestä teoksesta, joka oli nimeltään Caracasissa on vielä yö, kun päähenkilö etsi äidilleen hautapaikkaa. Molemmissa kirjoissa oli myös pakolaisia ja sekasortoinen maa, jota hallitsi rikolliset ja sissit. Venezuelan tilanne on jo ollut pitkään sekasortoinen ja sitä ovat hallinneet diktaattorit, Nicolas Maduro vuodesta 2013 asti. Rikollisuus ja korruptio ovat räjähtäneet käsiin. Huumekartellit hallitsevat rajaseutuja.

Lapseni eivät heränneet kuolleista, ja kohtuni kuivui. Lakastuin kuin liaani ja juurruin siihen hiekkamaahan, jossa ainoat koskaan rakastamani olennot nukkuivat vuoratuissa kenkälaatikoissaan.

Visitacion hautasi Angustian kaksosvauvat hautausmaallensa ja Angustias halusi jäädä hautausmaalle töihin ollakseen lastensa lähellä. Visitacionilla ei ollut lupaa pitää hautausmaata, ja alueen halusi sekä eräs vallanjanoinen Abundia että sissijoukkio. Alueella siis vieraili kaikenlaisia epämääräisiä pyssynheiluttajia vaatimassa alueen luovutusta heille.

Poikkesimme valtatieltä etsimään suuhunpantavaa. Mezquiteen johtavan päätien reunat olivat siihen aikaan täynnä kaupustelijoita ja ruokakojuja, joilla väki lounasti siankamaralla täytettyjä arepoja ja lihasta ja kasviksista haudutettua, kaakaotaarolla ryyditettyä pataa.

Sainz Borgon kirjoista nousee hyvin esille venezuelalainen elämänmeno arkisine ruokailuineen ja juominkeineen. Eläminen sekasortoisessa yhteiskuntassa vaati nokkeluutta, oveluutta ja tietysti aseita. Sissejä ja rikollisia oli joka paikassa. Pelkoa ei kannattanut näyttää kenellekään.

Kylän suojeluspyhimys oli Kuollut Tyttö, neitsytruumis, joka varjeli tuon rikollisen markkinapaikan kauppiaita. Häntä kuvailtiin morsiuspukuun sonnustautuneeksi luurangoksi, jolla oli valkoinen tulikehä kruununaan. Hänestä käytettiin nimitystä Unohdettujen Neitsyt; häneen palkkatappajat uskoivat ja hänen nimeensä he manasivat ja rukoilivat.

Venezuelan pääuskonto on roomalaiskatolisuus, joten maassa on runsaasti suojeluspyhimyksiä. Angustinus oli menettänyt oman uskonsa, eikä ihme, sillä köyhyys, kurjuus ja kulkutauti, sekä omien lasten kuolema, olivat vieneet uskon antaman lohdun.

Karina Sainz Borgon teos Kolmas maa kuvasi rujosti ja kaunistelematta venezuelamaista elämänmenoa ja sekasortoista yhteiskuntaa.

Karina Sainz Borgo, Kolmas maa ****

suom. Satu Ekman

Aula & Co 2022

s. 272

El tercer pais 2021

Venezuela

Etelä-Amerikka

Karina Sainz Borgo: Caracasissa on vielä yö

 

Johanna Mo: Varjolilja

 

Yllätys muuttuu paniikiksi, eivätkä aivot saa kieppuvia palasia yhteen. Etenkään tuota vihaista ilmettä. Päättäväisyyttä. Miksi? Ahdistus pusertaa sydämen kurkkuun, ja näkökenttä hämärtyy. Yksi ainoa kristallinkirkas ajatus murtautuu läpi: Auta, ole kiltti.

Ruotsalaisen Johanna Mon Varjoliljat jatkaa Saarimurhat-dekkarisarjaa. Viihdyin tosi hyvin ensimmäisen dekkarin Yölaulajan seurassa ja Varjoliljat jatkoi samaa pehmeämpää dekkarityyliä, mikä sopii herkemmillekin lukijoille. Kirjan miljöönä toimii tunnelmallinen Öölanti.

Sarjan poliisiparina toimii Hanna Duncker ja Erik Lindgren. Hanna oli  kotoisin Öölannista, mutta muutti jo lukion jälkeen Tukholmaan. Hän oli siis paluumuuttaja, mutta saarella asui useita henkilöitä, jotka toivoivat Hannan muuttavan takaisin Tukholmaan. Nuo henkilöt olivat valmiita tekemään kaikkea ikävää Hannalle. Hanna halusi etupäässä ratkaista oman isänsä rikokset. Isä oli jo kuollut. Ihmiset eivät halunneet, että Hanna kaiveli vanhoja rikoksia esille.

Varjoliljaan loi tunnelmaa kuuma elokuinen sää. Hanna ja Erik saivat tehtäväkseen etsiä erästä isää ja hänen pientä poikaansa. Perheen äiti odotti heitä vastaan junalle, joka palasi matkalta, mutta heitä ei näkynyt, eikä isä enää vastannut puhelimeen. Oliko kyseessä kenties lapsikaappaus ja ikävä perhedraama? Pian pienen pojan etsintään osallistui suuri joukko vapaaehtoisia etsijöitä.

Johanna Mon Varjoliljat ratkoi rikoksia tunnelmallisella Öölannin saarella. Johanna Mon vähäeleinen tyyli koukuttaa ja viihdyttää yllättävästi.

Johanna Mo, Varjoliljat

suom. Kristiina Vaara

Like 2022

s. 398

Skuggliljan 2021

Dekkari

Saarimurhat-sarja 2

Johanna Mo: Yölaulaja

 

Chi Zijian: Puolikuu

 

 

En suostu nukkumaan talossa, josta ei näe tähtiä. Olen syntymästäni asti viettänyt yöni tähtien kanssa. Jos heräisin yöllä ja näkisin sysimustan katon, tulisin sokeaksi.

Kiinalaisen Chi Zijianin teos Puolikuu lumosi minut uskomattomilla luontokuvauksilla vuoristossa Venäjän ja Kiinan rajaseuduilla Argunjoen lähistöllä. Kirjan kertojana toimi yhdeksänkymmentävuotias evenkinainen, joka oli jäänyt lapsenlapsensa kanssa Iso-Hinganin vuoristoon porojensa kanssa, kun muu heimo oli muuttanut heille rakennettuihin taloihin. Evenkit olivat paimentolaisia, jotka siirtyivät porojaan seuraamalla seuraavaan porojen ruokapaikkaan. Itse he metsästivät ja kalastivat ruokansa.

En ole kummoinen tarinankertoja. Mutta tässä hetkessä, nyt kun kuuntelen sateen suhinaa ja seuraan liekkien tanssia, minun tekee äkkiä mieli puhua. Tatjana on lähtenyt, Siban on lähtenyt, Ljuša ja Maksim ovat hekin poissa. Kenelle kertoisin tarinani? Antšaur ei ole puheliasta sorttia, eikä hän jaksa kuunnella. Kuulkoot siis sade ja tuli tämä tarinani. Sillä kuten ihmisellä, myös näillä toistensa perivihollisilla on korvat.

Kirjan kertoja aloitti tarinoinnin omasta syntymästään, joka tapahtui talvisaikaan. Kirjan edetessä aukesi koko suvun ja heimon henkilöiden tarinat auki. Heimolla oli myös oma šhamaani, joka tanssi tarvittaessa, kun joku sairasti tai he olivat saaneet hyvän metsästyssaaliin, jota kannatti juhlia jne. 

Kertojan isä oli heimon šhamaanin veli ja he molemmat olivat nuorena ihastuneet tulisesti kertojan äitiin. Lopulta jousinuolella ampuminen oli ratkaissut sen, kumpi heistä menisi naimisiin Tamaran kanssa.  Tästä seurasi veljesten vihanpito, joka kesti toisen kuolemaan asti. 

Kirjasta löytyi muitakin epäonnisia tai onnistuneita avioliittoja, ja muita ihmiseloon liittyviä tapahtumia, kuten synnytyksiä ja kuolemia. Heimon lukumäärä nousi ja laski. Heimot yhdistyivät ja erkanivat mm. avioliittojen vuoksi. Kirjan kertoja oli ollut naimisissa kaksi kertaa, ja kirjasta löydät vastauksen siihen, oliko avioliitot onnistuneet vai eivät kertojan mielestä.

Jos minua vertaa vanhaan puuhun, joka kaikista tuulista ja sateista huolimatta yhä seisoo pystyssä, silloin jälkeläiseni ovat oksat, joita kasvaa rungostani. Olinpa kuinka iäkäs hyvänsä, nuo oksat kukoistavat aina entiseen tapaansa. Antšaur on kaikista oksistani se, jota rakastan eniten.

Vuonna 1932 japanilaiset olivat valloittaneet alueen, jossa evenkkiheimo asusti. Japanilaiset vihasivat neuvostoliittolaisia ja sinisilmäisiä ihmisiä, joten heimoon kuuluvat sinisilmäiset pakenivat japanilaisia silloiseen Neuvostoliittoon. Japanilaiset pakottivat myös evenkkimiehet sotilaiksi ja armeijan koulutusleireille, joten naiset saivat selvitä kuukausikaupalla ilman miestensä apua vuoristo-olosuhteissa metsästäen ja kalastaen ilman ampuma-aseita, jotka miesten oli pitänyt ottaa mukaan koulutukseen.

Kohotan katseeni ylös kuuhun, ja minusta se on kuin meitä kohti nulkkaava poro. Kun siirrän katseeni takaisin lähestyvään poroon, ajattelen, että se on juuri näkemäni puolikuu, joka on pudonnut maahan.

Chi Zijianin Puolikuu kertoi hienosti polveilevan sukusaagan evenki-paimentolaisten elämästä vuoristoisella seudulla Kiinan ja Venäjän rajaseudulla, jossa luonto oli läsnä jokaisessa hetkessä.

Chi Zijian, Puolikuu *****

suom. Rauno Sainio

Aula & Co 2022

s. 351 + Suomentajan jälkisanat

Huangchao 2005

Evenki-paimentolaiskansa

Alkuperäisasukkaat

Kiina

 

Sari Vuoristo: Etäisyys linnuntietä

 

 

Welcome to Ben Gurion Airport, lukee kyltissä, mutta muistakaa, että kun toisille olemme tervetulleita, toisille emme todellakaan ole, meille sanottiin.

Sari Vuoriston neljännen teoksen Etäisyys linnuntietä tapahtumat sijoittuvat pääosin 1980-luvun Libanoniin. Suomalainen Jari lähti YK:n rauhanturvaajaksi sodan runtelemaan maahan. Israelilaisten poistuminen maasta kävi hitaasti ja yhteenottoja sattui koko ajan. Myös Jari joutui osalliseksi erääseen ikävään konfliktiin.

On syitä. On seurauksia. On asioita, joita ei niiden tapahduttua voi korjata.

Rima oli joutunut siskonsa pienen pojan huoltajaksi siskonsa kuoleman jälkeen. Farid oli vammautunut samassa tapahtumassa, missä hänen äitinsä kuoli. Farid eli tätinsä kanssa vähään tyytyväisenä, hymyili kaikille ja hoiti lintuja. Ihmisten oli vaikea kohdata erityinen lapsi ja vielä pahempaa ihmisten käytös oli, varsinkin miesten käytös, kun hän kasvoi nuorukaiseksi.

Kaksikymmentäkuusi suomalaista YK-sotilasta on otettu panttivangiksi Etelä-Libanonissa. 

Jarin kymmenvuotias tyttö Milla oli joutunut sopeutumaan isän lähtöön pitkäksi aikaa. Isän tytölle oli kauheaa menettää päivittäinen tuki ja turva, jonka isän läheisyys oli antanut. Sota, tappaminen, pommit ja kaikenlainen uhka oli hänen mielessään koko ajan. Isän jouduttua panttivangiksi, ajatukset vain pahenivat.

Ehkä vanhenen, ja istun vielä ryppyisenä, mustiin puettuna eukkona yhä rannalla ja odotan, katson kaikkea seiniin hakattua historiaa, eikä se kosketa minua enää millään tavalla.

Kirjan tapahtumat kerrottiin näiden neljän kertojan äänellä; Jari, Milla, Rima ja Farid. Tämä aika, kun Ukraina on ollut Venäjän hyökkäyssodan kohteena, ei ole ollut paras aika lukea tätä kirjaa. Sota on liian lähellä meitä. Luin vähän aikaa sitten Susan Abulhawan Jeninin aamut, jossa kerrottiin Lähi-idän menneisyydestä. Tämä kirja jatkaa omalta osaltaan Lähi-idän menneisyydestä kertomista. Etäisyys linnuntietä ei ollut varsinainen sotakirja. Se oli kirja rauhasta ja rauhattomuudesta maassa, jossa sota Israelin kanssa oli ollut ihmisten mielessä koko ajan. Liian paljon oli menetetty puolin ja toisin.

Sari Vuoriston Etäisyys linnuntietä vei sodan raunioittamaan Libanoniin. Kirja täydensi Susan Abulhawan teosta Jeninin aamut Lähi-Idän menneisyydestä. Lähi-Itään on sijoittunut myös pääsiäisen ajan tapahtumat noin 2000 vuotta sitten Raamatun kertomusten mukaan, joten oli hyvä lukea myöhemmistäkin tapahtumista tehtyjä kirjoja, koska saamme viettää pääsiäistä tänäkin vuonna rauhassa. Tosin Ukrainassa ja monessa muussa maassa maapallolla on sota käynnissä.

 

Sari Vuoristo, Etäisyys linnuntietä

Aviador 2022

s. 257

Lähi-itä

1970-80-luku 

 

         Toivon kaikille ihmisille rauhallista 

                   pääsiäisen aikaa 💛