perjantai 1. helmikuuta 2013

Puolikas keltaista aurinkoa







”Muistakaamme aina”, nämä ovat nigerialaissyntyisen Chimamanda Ngozi Adichien viimeiset sanat kirjassa Puolikas keltaista aurinkoa (Half of a Yellow Sun 2006, suom. 2009). Kirjailija haluaa muistuttaa, että emme unohtaisi Biafraa, joka itsenäistyi Nigeriasta 1967 ja joka taisteli kolme vuotta ja antautui 1970. Biafran valtio oli olemassa jo 1500-luvun kartoissa ja silloin se oli paljon 67-70-luvun maata isompi.  Kirjailija halusi kirjallaan kunnioittaa isoisiään, jotka kuolivat Biafran sodassa ja isoäitejään, jotka selvisivät sodasta. Biafran kansasta kuoli miljoona ihmistä, ei ainoastaan sotaan, vaan myös nälänhätään. Kirjassa kerrotaan suorasanaisesti miten ihminen kuolee ilman vettä ja ravitsevaa ruokaa ja syö kaiken elävän mikä tulee vastaan mm. liskot, rotat ja torakat.
 

Kirja on vahva kertomus nigerialaisesta elämänmenosta, ruoasta, kulttuurista ja heimojen välisistä ristiriidoista. Tietysti oman soppansa kirjan juonikeitokseen tuovat taustalla juonivat britit, amerikkalaiset ja neuvostoliittolaiset, jotka olivat oppineet viemään Afrikasta luonnonvarat afrikkalaisten köyhtyessä entisestään.

Kirjan tarinaa kantaa Isossa-Britanniassa maisteriksi valmistuneiden kaksostyttöjen Olannan ja Kainenen rakkaustarinat, jotka alkavat 60-luvun alussa ja kestävät sota-ajan. Tytöt ovat rikkaasta teollisuusperheestä ja oppineet saamaan kaiken. Kirja on jaettu kahteen osaan 60-luvun alkuun ja 60-luvun loppuun, joten lukija voi verrata tyttöjen elämää hyvinvoinnista kurjuuteen. Isän ja äidin paetessa Lontooseen sodan alussa, tytöt haluavat jäädä maahan taistelemaan oman kansansa, Biafran puolesta. 

Olannan mies on kiihkeä yliopisto-opettaja Odenigbo, joka saa lapsen äitinsä palvelijan kanssa. Lapsen äiti ja suku eivät halua lasta, joten Olanna pakottaa miehensä ottamaan lapsen heidän lapsekseen. Olanna toimi pakolaisleireillä lasten opettajana. Odenigon palvelija Ugwu on oppimaton nuori poika tullessaan kotikylästään 60-luvun alussa, mutta hänestä kasvaa oppinut ja kekseliäs mies. Sota tuo hänellekin haavoja sekä sieluun että ruumiiseen. Kirjan lomassa polveilee Ugwun kirja, jonka hän aikoo julkaista jonakin päivänä.

Kainenen mies on brittiläinen Richard, joka ei kirjassa juuri muuta tee kuin yrittää kirjoittaa kirjaa, mutta hän oppii igbon kielen ja rakastaa Kainenea. Mies on heikko ja avuton, mutta Kainene on rohkea, vahva ja neuvokas varsinkin hankkiessaan ruokaa pakolaisleireille. Sisarusten välit menivät poikki lähes neljäksi vuodeksi, mutta sota lähensi heidät.

Kirja on upea ja kerronta on niin mieleenpainuva, suorastaan unohtumaton, minulta loppuvat sanat, sillä lukukokemus oli todella tunteita koskettava, kirjan loputtua en voinut muuta kuin itkeä. Kirjailija sai teoksesta vuonna 2007 brittiläisen Orange-palkinnon, joka on vuodesta 1996 jaettu englanninkielellä kirjoittaville naisille. Adichien Purppuranpunainen hibiskus on kirjailijan esikoisteos, jota suosittelen yhtä lämpimästi kuin Puolikas keltaista aurinkoa –kirjaa. Muistakaamme aina. *****

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti