sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Jää






Vihdoin sain kirjastosta luettavaksi viime vuoden Finlandia-voittajakirjan Ulla-Lena Lundbergin Jään (2012 Teos&Schildts&Söderströms). Nyt kun olen lukenut kirjan pitkän kirjasto-odotuksen jälkeen, ostan kirjan itselleni, sillä kirja on jälleen osoitus suomalaisesta kauniista kaunokirjallisuudesta. Vaikka pyrin irti kasautuvista kirjavuorista, Jää on jotain niin mieleenpainuvan unohtumatonta, jonka haluan lukea uudelleen.

Jään tarinasta kuulin pätkiä sieltä ja täältä ja minulla oli hiukan negatiivisia ennakkoasenteita kirjaa kohtaan, ilmeisesti olin lukenut enemmän negatiivisia kuin positiivisia mielipiteitä kirjasta ja se hiukan vaikutti etukäteen. Alettuani lukea kirjaa, kaikki negatiiviset ennakkoasenteet lensivät huhumyllyjen taivaisiin ja tiesin ensimmäisestä sivusta lähtien pitäväni kirjasta ja lopputekstien jälkeen tiesin miksi kirja valikoitui Finlandia-palkinnon voittajaksi, se oli ehdottomasti paras viime vuonna julkaistu kirja. Kaikkia kirjoja ei voi millään lukea, mutta onneksi luin Jään, sillä muuten minulta olisi jäänyt lukematta suurenmoisen luontokuvaus ja ankara kuvaus saaristolaiselämästä, johon olen itsekin tottunut viimeisen kahdeksan vuoden aikana. Kaikki on vaikeampaa, kun ei ole tieyhteyksiä.

Kirjan nuori pappisperhe muuttaa pienen vauvansa kanssa saaristoon asumaan sodan jälkeen. Mies, Petter Kummel, on valittu väliaikaiseksi papiksi ja tehtyään pastoraalinsa, hänet valitaan sinne vakinaiseen virkaan. Kaikki luotolaiset rakastuvat iloiseen nuoreen pappiin, jolla on aina hyvä sana jokaiselle luotojen asukkaalle. Luotolaiset rakastavat laulamista ja tällä pastorilla on komea basso, jota hän käyttää ahkerasti kirkonmenojen aikaan. Nuori papinrouva, Mona, on opettaja ammatiltaan, mutta jää kotiin pienen lapsensa kanssa. Työt eivät lopu pappilassa, sillä Monalla on vikkelät kintut ja ahkerat kädet. Jokainen luotolainen näkee nuoren pappisperheen syvän rakkauden.

Kirjan yhtenä kertojana on Anton, joka kuljettaa postia luodolle säässä kuin säässä. Antonin apuna ovat henkiolennot, joista hän kertoo myös papille. Pappi ei puheista säikähdä eikä kiellä niitä. Antonin omalaatuiset kertomukset kirjan tarinan sisällä tuovat ylimääräistä lisäsisältöä juonenkäänteisiin, kaikki luotolaiset tietävät Antonin näkijänkyvyistä.

Kirjan tarina kertoo luotolaisten taistelusta luonnonvoimia vastaan. Joskus on annettava luonnolle periksi, kun aika on tullut. Sanotaan, että hyvät lähtevät ensiksi, niin tässäkin kirjassa. Kirja on täynnä tunnetta ja teksti on kauniisti soljuvaa, kuin istuisin kesällä luodon kalliolla ja katselisin levollista merta auringonpaisteessa. Ehkä sain kirjasta enemmän, kun olen itse elänyt saaristolaiselämää. *****

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti