maanantai 10. helmikuuta 2014

Liian paksu perhoseksi


Oli virkistävää lukea pitkästä aikaa Sisko Istanmäen Liian paksu perhoseksi (1995) teos. Olen nähnyt kirjasta tehdyn tv-elokuvan ja kesäteatteriesityksiä, joten kirjan sanoma on jäänyt hellyttäväksi muistoksi mieleeni ja luen sen aina silloin tällöin. Kirjan pääosissa ovat Kaisu ja Erni, Ruutinojan Sekatavaran kauppiaspari 60-luvulta. Kaisu tuli Ruutinojan Sekatavaraan kauppa-apulaiseksi, mutta huomasi pian kauppiaan katselevan häntä ja ei aikaakaan, kun pari nukkui samassa sängyssä. Ainoa huono puoli tarinassa oli Ernin sisko ja ilkeä anoppi, jotka tyhjensivät kaupan ja ostivat Ernin laskuun ihan liian paljon tavaraa kaupunkireissuiltaan. Erni ei pystynyt kieltämään mitään äidiltä ja siskolta.

Kaisu sanoo kädestä kiitokset isäntäväelle ja kävelee ovelle. Siinä hän ottaa Ernin kainaloonsa ja vie pihalle. Kun hän pääsee hämärälle tielle, hän nostaa miehen olkapäälleen ja poikkeaa metsän kautta oikotietä kotiin. Erni yrittää kouria kämmenillä pakaroita ja laulaa hänen kävelynsä tahdissa, mutta jättää sitten pelkäksi örinäksi ja makaa velttona yläruumis roikkuen pitkin Kaisun selkää.

Kaisu oli iso ja vahva nainen. Kaisun rinnalla Erni oli pieni ja hento mies. Kaisu oli hyvä pidättelemään raivoaan, mutta kun hän suuttui, niin siitä ei hyvää seurannut. Ernin siskon ja anoppinsa suhteen Kaisu sai pidätellä raivoaan ihan oikeasti. Kaisu kesti naisten ilkeilyt Ernin vuoksi, koska rakasti miestä. Lopulta seinä tuli vastaan, ja silloin Kaisu lähti töihin veljensä myymälään Helsinkiin. Erni ei kuitenkaan unohtunut mielestä.

Kaisu ajaa nyt lujaa vauhtia. Hän haluaisi unohtaa riidat ja pahat ajatukset, jättää ne taakseen niin kuin nuo kilometripylväät, jotka vilistävät ohi. Hän haluaisi yhdessä Ernin kanssa sukeltaa jääkylmään veteen ja nousta sieltä uutena ihmisenä, kaikki entinen pois pestynä.

Kaisu palaa takaisin Ruutinperän Sekatavara-kauppaan, kun Erni tuli häntä katsomaan neljän vuoden jälkeen Helsinkiin. Velkaa oli paljon, mutta yhdessä puhallettiin yhteiseen hiileen ja tehtiin työtä kovasti, Kaisu tietysti enemmän, koska oli riuskempi ja vahvempi työihminen. Kirjan sanoma on rakkaus voittaa erimielisyydet ja puhuminen auttaa, riitojen ei kannata antaa vahvistua liian isoiksi. Kirja on oikein avioliittoelämän räjähtävä ilotulitusraketti, samalla kertaa koskettava ja itkettävä ja samalla nauruhermoja kutkuttava. Kirjan sanoma ei ole hävinnyt mihinkään vuosien saatossa. Anteeksiantamisen voima on vahva voima parisuhteessa. Sisko Istanmäki on tehnyt kirjan naisesta vahvan ja miehestä heikon, kääntänyt normaaliparisuhteen nurinpäin ja näyttää lukijoille täysin eriparia olevan pariskunnan, joka kuitenkin rakastaa toisiaan. Heikkoluonteinen, herkkä, itkeskelevä Erni, jolle perhe on tärkeä ja vahva, isokokoinen ja lujaluonteinen Kaisu, joka kulkee siitä mistä haluaa ja tekee mitä haluaa. Liian paksu perhoseksi on todella herkullinen lukupaketti. *****+

Sisko Istanmäki, Liian paksu perhoseksi
Tammi 2002
10. painos
Teos ilmestyi ensi kerran 1995 Kirjayhtymä Oy:n kustantamana.
s. 214


2 kommenttia:

  1. Olen nähnyt pari kertaa Liian paksu perhoseksi kirjan elokuvana. Hauska oli, ja Ernillä mainio nainen. En muista luinko kirjan, mutta silti jäi hyvin mieleeni:)
    Hyvää viikkoa sinulle, Mai.♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen sinulle tätä kirjaa, pidät varmasti siitä :)
      Hyvää viikkoa sinulle :)

      Poista