tiistai 4. maaliskuuta 2014

Jakarandapuun lapset



Iranilaissyntyisen Sahar Delijanin ensimmäinen romaani Jakarandapuun lapset kertoo iranilaisesta suvusta, joka on pelännyt maassaan vainoja ja vankilaa, mutta silti taistellut tasa-arvonsa, ihmisoikeutensa ja vapautensa puolesta. Kirjoittajan omat sukulaiset ovat kokeneet nämä vainot, joten hänellä on lähipiiristä saatuja tietoja vankilassaoloista ja murhista, joiden kohteeksi tavalliset ihmiset joutuivat osoittaessaan mieltä valtaapitäviä kohtaan. Kirjalla on kaunis nimi, mutta kirjan tarina ei ole kaunis.

Azar kertoi vapisevalla äänellä nimensä. Sitten hän ilmoitti kannattamansa puolueen nimen, miehensä nimen. Uusi kivun vihlaisu ja hän kyyristyi, suusta pääsi vaimea uikutus. Mutta mies ei tuntunut kuulevan eikä näkevän. Kysymykset tipahtelivat hänen huuliltaan konemaisesti kuin hän olisi lukenut saamaansa listaa josta ei tiennyt mitään. Äänessä oli aggressiivinen sävy, joka oli peräisin omiin kysymyksiinsä kyllästyneen kuulustelijan syvästä ja vaarallisesta tympääntymisestä.

Kirja alkaa siitä, kun Azar synnyttää teheranilaisissa vankilaoloissa tytön, Nedan, vuonna 1983. Azar joutui vankilaan, koska oli miehensä kanssa mukana maanalaisessa toiminnassa. Tuohon aikaan tapettiin tuhansia Azarin ja hänen miehensä kaltaisia nuoria maanpetoksesta. Iranin islamilainen vallankumous muutti ihmisten elämän täydellisesti. Monet muuttivat tai pakenivat ulkomaille maanpakoon, mutta suurin osa jäi. Kirja kertoo niistä, jotka jäivät ja niistä, jotka lähtivät ja sitten heistä, jotka palasivat. Kirjan tarina kerrotaan vuodesta 1983 vuoteen 2011. Kirja päättyy vuoden 2011 Torinoon, jossa aikuinen Neda juttelee miesystävänsä Rezan kanssa. Mielenosoitukset ja maanalainen vastavallankumoustoiminta oli palannut Iraniin. Kansaa kuritettiin kovalla kädellä.

Raskaat saappaat. Juuri sopivat potkimiseen, tallomiseen, murskaamiseen. Sopivat äitinsä kohdussa kasvavan lapsen tappamiseen.

Sahar Delijani on kirjoittanut vahvan, mutta samalla herkän kuvauksen, jossa elämä kulkee eteenpäin huolimatta vallankumouksista, sodista, murhista ja muista kauheuksista. Kirjasta nousee vahvasti esille rakkaus, miehen ja naisen välinen rakkaus, vanhempien rakkaus lastaan kohti ja suvun yhteenkuuluvuus kauheuksien keskellä. Rakkaus voittaa sodat on mielestäni tämän kirjan sanoma. Tämä kirja avaa jokaisen lukijan silmät ymmärtämään maahanmuuttajia ja sitä miksi he ovat paenneet sotaa ja vainoja. Hieno lukukokemus. ****

Sahar Delijani, Jakarandapuun lapset
suom. Laura Jänisniemi
WSOY 2014
Children of the Jacaranda Tree 2013
s. 283

Sannan plokkaus
Lauran plokkaus
Marin plokkaus
Leenan plokkaus

10 kommenttia:

  1. Tämä kirja on jo jonkun aikaa odotellut pinossa lukuvuoroaan, ja nyt maaliskuussa on tarkoitus saada romaani luettua. Kiinnostavalta vaikuttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kiinnostava kirja. Luin vähän aikaa sitten Hengityskeinun ja sen jälkeen kaikki kirjat tuntuivat vaisuilta. Tässä kirjassa on vahva sanoma.

      Poista
  2. Todella, kaunis nimi sekä kaunis kansi kirjalla. Mielenkiintoista, iranilaista kirjallisuutta, eksoottista, hmm, voisi vaikka kokeilla. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se eksoottisuus ei sovi tähän kirjaan. Tarina kuvaa pikemminkin vankilaoloja, pelkoa, kauhua ja sitten yritystä elää toisinajattelijana ja maahanmuuttajana toisessa maassa.
      Alku on todella raju kuvaus vankilaoloista.
      Nimi on todella kaunis ja kansikuva on hieno.

      Poista
  3. Kiva, että pidit tästä. Minä olen jo jonkin aikaa yrittänyt karttaa rankkaa maahanmuuttajakirjallisuutta, joka on siis ihan eri kuin dekkarit, ja pelästyin ensin tästä kirjan alusta, mutta sitten onneksi ihmissuhteiden rakkaus ja välittäminen nousivat kaiken yläpuolelle. Kaunis kirja kaikellaan kantta myöten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maahanmuuttajakirjallisuuden lukeminen on rankkaa, mutta itse haluan olla tietoinen maailman menosta, koska asumme itse hyvinvointivaltiossa ja periaatteessa kaikki pitäisi olla hyvin. Vainojen uhka ei ole se jokapäiväinen ajatus.
      Uskon, että maahanmuuttajakirjallisuuden lukeminen auttaisi suvaitsevaisuuden ja erilaisuuden hyväksymiseen. Nythän näyttäisi käyvän päinvastoin, eli ihmisten maahanmuuttajakielteisyys ja suvaitsemattomuus erilaisia ihmisiä kohtaan on kovassa nousussa Suomessa ja muissa länsimaissa.
      Minusta kirja oli kuin peili, jossa näytettiin ihmisen kaksi ominaisuutta: viha ja rakkaus.

      Poista
    2. Nyt tähän on pakko tähdestää, että olen erittäin maahanmuuttoystävälllinen ja ystäväni tekee töitä mm. kotouttaen maahanmuuttajaperheitä ja etenkin heidän lapsiaan.

      Aina ei ehdi kommentoida niin pitkästi kuin pitäisi.

      Poista
    3. Kiitos Leena. Kirjan alku oli todella pelottava.
      Maailmassa tapahtuu kaikkea pahaa ja moni maahanmuuttaja olisi ennemmin omassa maassa rakkaidensa luona rauhassa kuin täällä Suomessa.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Minäpä käyn kurkkaamassa mitä olet pääni menoksi keksinyt :)

      Poista