torstai 2. lokakuuta 2014

Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein


Anna-Leena Härkösen uusin kirja Kaikki oikein syventyi parisuhteen kiemuroihin ja sokerina sopassa pyöri vaimon voittama seitsemän oikein lotossa. Jälleen kerran Härkönen on kirjoittanut viihdepaketin, josta ei puutu komiikkaa eikä tragikomiikkaa. Kaikki oikein teoksen lähdemateriaaliksi mainitaan Tutkimus suomalaisista lottovoittajista vuodelta 1997, jonka ovat tehneet Pasi Falk ja Pasi Mäenpää. Mieleeni palautui myös ranskalaisen Grégoire Delacourt´n Onnen koukkuja (2013), jossa rouva voitti paljon rahaa lotossa. Molemmat rouvat tunsivat miehensä, eivätkä luottaneet heihin raha-asioissa. Nämä kaksi parisuhdeasetelmaa lähtivät hieman eri suunnille lottovoiton saamisen jälkeen.

Eevi avasi pakastimen ja työnsi kupongin korvapuustipussin alle. Sieltä Kari ei sitä löytäisi. Sitten hänelle tuli mieleen, että kuponkihan oli lämpöpaperia. Entä jos se tuhoutuisi pakkasessa? Eevi otti kupongin pois pakastimesta ja siirsi sen jääkaapin takaosaan vadelmahillopurkin alle. Sieltäkään Kari ei sitä löytäisi. Ja lähtisi elvistelemään lähibaariin ja hukkaisi sitä samalla reissulla. Kyllä se nyt rauhoitteli mutta parin kaljan jälkeen kaikki olisi toisin. Kaikki oli toisin jo nyt.

Eevillä ja Karilla oli erilaiset suunnitelmat rahojen suhteen, joten pari teki avioehdon ja rahat jaettiin tasan. Alussa molemmat kyttäsivät toisen rahankäyttöä ja huvittavinta oli, että Härkönen nosti esille naisten yleisen valehtelun miehilleen tavaroiden hinnasta. Hintaa pyöristetään reilusti alaspäin tai valehdellaan sen olleen alennusmyynnissä tosi edullinen. Eevi oli tottunut valehtelemaan hinnat, joten hän jatkoi sitä, vaikka siihen ei olisi ollut tarvettakaan. Kumpikin halusi pitää lottovoiton salassa lähipiiriltä, mutta pikkuhiljaa päätöksestä lipsuttiin. Voittorahoille alkoi tulla muitakin jakajia.

Se ei tehnyt elettäkään osallistuakseen laskuun. Edes yksi pieni kädenliike olisi vaikuttanut hyvältä, mutta sitä ei tullut. Eevi olisi luonnollisesti kieltäytynyt tarjouksesta, mutta hän olisi halunnut sen tarjouksen.

Totta kai ihmiset ovat kateellisia lottomiljonääreille. Eevi ja Kari jäivät vanhoille työpaikoille, sillä töitä suomalaisen on tehtävä, vaikka olisi miljoonia pankissa. Pikkuhiljaa elämään astui muutoksia, eivätkä ne olleet pelkästään hyviä muutoksia. Karin alkoholinkäyttö lisääntyi ja sitä mukaa avio-ongelmat lisääntyivät. Helpotusta eivät tuoneet muutto ensimmäiseen omaan asuntoon, uusi auto ja matkustelu, sillä tunnetusti raha ei lisää onnea. Härkösen Kaikki oikein on niin mainiosti kirjoitettu, että sen näkisi mielellään teatterissa tai elokuvissa. Kirjan kaikki elementit olivat loksahtaneet sopivasti paikoilleen. Hyvä alku, jossa Eevi voitti rahaa, eläminen suuren rahasumman kanssa, kun oli oppinut aiemmin köyhäilemään kaikesta ja lopuksi loppurysäys ja loput voi lukija arvata. Suosittelen.

Kun Eevi kävi jossain vaiheessa yötä vessassa, hän näki Karin olohuoneessa. Kari tanssi yksin Ibodin kuulokkeet korvilla. Se oli pissannut housuun. Haarovälissä näkyi suuri märkä läntti.

Anna-Leena Härkönen, Kaikki oikein ****
Otava 2014
s. 317
Tästä pääset lukemaan bloggaukseni Härkösen Onnentunti teoksesta.

4 kommenttia:

  1. Saapa nähdä, viedäänkö tämä jossain vaiheessa valkokankaalle. Härkösen dialogi on niin sujuvaa, että mielellään hänen työtään näkisi näyteltynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä se hyvä dialogi tulee siitä, että Härkönen on näyttelijä-kirjailija, joten hän osaa kirjoittaa tekstiä, josta saa elokuvan ja teatteriesityksen. Tapahtumat ovat myös sellaisia, että näen itsekin sieluni silmin tapahtuman :)

      Poista
  2. Muutaman Härkösen olen joskus lukenu, mutta tätä en. Hyvä kirjavinkki siis. Kaiken lisäksi hänkin on tuosta naapuri pitäjästä lähtöisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Limingan tyttöjä. Jotenkin se yhteenkuuluvuus tulee sieltä tekstistä, sillä tykkään tosi paljon hänen huumoristaan. Olen lukenut kaikki hänen kirjat ja katsonut kaikki elokuvat ja tv-sarjat. Tosi napakkaa tekstiä ja kivaa dialogia :) Niin minunkin naapurista.

      Poista