torstai 9. heinäkuuta 2015

Näkymätön vartija




Partio löysi hänet. Mutkaan tullessa  he olivat nähneet tytön kengät tienvarressa, Jonan sanoi osoittaen taskulampulla asvaltin reunaan, jossa mustat, puolikorkoiset kiiltonahkakengät kiilsivät siististi vierekkäin.

Espanjalaisen Dolores Redondon Näkymätön vartija dekkari aloittaa Baskimaan murhat nimisen trilogian. Seuraava osa Luualttari julkaistaan ensi vuoden alussa ja päätösosa Myrskyuhri julkaistaan vuoden päästä kesällä. Nykyisin julkaistaan paljon trilogioita, joiden nimet ovat tiedossa jo pitkän aikaa ennen kuin ne julkaistaan. Näkymätön vartija oli sen verran lupaava dekkari, että seuraavia dekkareita kannattaa odottaa. Mikä teki tästä dekkarista niin kiinnostavan? Ensinnäkin kirjan päähenkilö, nuori rikosylikonstaapeli Amaia Salazar oli kotoisin seudulta, jossa rikokset tapahtuivat. Kirjassa käsiteltiin Amaian omaa surullista lapsuutta, jolloin hän joutui katsomaan pahuutta silmiin ja kokemaan julmaa pahoinpitelyä, joka toistui painajaisina vielä aikuisiässä. Toiseksi olen lukenut vähän espanjalaisia kirjoja, joten luin kulttuuria ja miljöökuvauksia "suurennuslasin" kanssa. Lisäksi dekkariin oli ujutettu paikkakunnan mielenkiintoista historiaa metsänhenkineen ja metsän jumalattarineen. Ja mikä mielenkiintoisinta, Amaian työpaikka sijaitsi Pamplonassa, jossa vietetään härkäjuoksufiestaa joka vuosi. Tosin en haluaisi silloin olla paikalla, mutta muuten Espanja kiinnostaa kovasti matkailumaana.

Ruumis oli joelta nousseen kasteen peitossa ja muistutti sellaisena hautoja koristavia marmoripatsaita. Toisin kuin Carla ja Ainhoa, Anne oli pannut murhaajalle vastaan. Ainakin kaksi kynttä oli katkennut syvälle lihaan saakka; muiden kynsien alla ei näkynyt ihon jäänteitä. Epäilemättä hänen kuolemansa oli kestänyt kauemmin kuin muiden tyttöjen.

Rikosylikonstaapeli Amaian kotiseudulla katosi nuoria tyttöjä ja heidät löydettiin kuolleina. Asialla oli sarjamurhaaja, jonka tarkat rituaalit olivat nähtävissä jokaisessa kuolleessa tytössä, tosin murhat saivat valitettavasti myös yhden matkijan. Murhaaja oli helppo arvata rituaaliin liittyvistä asioista, mutta poliiseilla kesti todella kauan ennen kuin he pääsivät tutkimuksissa murhaajan jäljille. Dekkarin alkuosa oli hiukan pitkäveteinen, mutta lupaan lukijoille jännitystä kunhan kirjan alkuosa jää taakse ja kirjassa aletaan käsitellä Amaian perhesalaisuuksia. ***

Sillä samalla hetkellä hän tiesi, että äänettömästi huutava tyttö oli hän itse, ja tämä varmuus sai hänet menettämään virtsarakkonsa hallinnan täsmälleen samalla sekunnilla, kun isä ja siskot astuivat ovesta sisään.

Dolores Redondo,   Näkymätön vartija                                  
suom. Sari Selander
Gummerus 2015
s. 469 + lukunäyte seuraavasta dekkarista
El guardián invisible 2013

Dekkarista on blogattu ahkerasti blogistaniassa. Tässä muutama linkki muiden bloggaajien kirjaesittelyihin:


2 kommenttia:

  1. Luin tuon kirjablogistien dekkariviikolla. En jaksanut innostua tarinasta. Se jäi auttamattomasti muiden kirjojen jalkoihin. Olihan se erilainen, mutta se ei kantanut. Wennstam, Jungstedt, Ohlsson, Frimansson ohittivat tuon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohlssonin Daavidintähdet oli kyllä huikea dekkari, nuita muita en ole lukenut.
      Tämä poikkesi sillä, että se oli espanjalainen ja alkuun piti sopeutua siihen, että nyt olemme eri maisemissa, ja ihmiset ovat kiihkeämpiä. Maisemakuvaukset olivat tässä dekkarissa hienoja ja yleensä miljöökuvaukset. Rikostutkimukset eivät olleet pääosassa, vaan pääosassa olivat ihmissuhteet, menneisyys, tutustuminen päähenkilöön. Haluan lukea seuraavankin kirjan baskimaalta ja ravistella itsestäni pois pohjoismaista rikollisuutta...tosin jos Åsa Larsson kirjoittaisi uuden dekkarin, olisin myyty...

      Poista