perjantai 18. syyskuuta 2015

Lapseni kuin nukke







Elina oli unelmien täyttymys: terve, iso tyttövauva.

Kiinnostuin Leena Lumin postaamasta kirjasta Lapseni kuin nukke, joka on Pirkko Jurvelinin esikoiskirja. Minua viehättivät kirjan kansikuva, joka on todella kaunis, sekä kirjan nimi. Jotta kirja ei olisi liian imelä, aihe ei ole helpoimmasta päästä. Kirja kertoo anoreksiaan sairastuneesta Elinasta, mutta hänen sairauttaan tarkastellaan perheenjäsenten näkökulmasta. Elina itse ei saa kirjassa kertoa taudistaan, vaan eniten äänessä ovat äiti ja sisko. Kirjan lopussa veli ja siskontyttö kertovat omat näkökulmansa. Kirja sijoittuu Pohjois-Suomeen. Vanhemmat ovat opettajia ja varsinkin perheen tytöt ovat kunnianhimoisia opiskelijoita. Kirjassa edetään lasten syntymästä vanhempien kuolemaan, joten pieni kirja sisältää lyhykäisyydessään kymmenien vuosien perhetarinan.

Elina tarkasteli asioita ja tapahtumia omasta, persoonallisesta näkökulmastaan. Hän ikään kuin otti asian käteensä, pyöritteli ja ravisteli sitä, käänteli ja väänteli hakien siitä jotakin itselleen epäedullista tai vahingollista, mahdollisesti jotain häntä henkilökohtaisesti loukkaavaa.

Kirjan kuvioissa kerrotaan todella tarkkaan anoreksian kehittymisestä ja siihen liittyvistä oireista. Olen lukenut aiemmin Marianne Käckon kirjoittaman tyttärensä anoreksiasta kertovan kirjan Tapa minut äiti! , joka oli todella koskettava ja kiinnostavasti kerrottu ja antoi paljon todellista tietoa hoidoista, joita tytär sai. Lapseni kuin nukke kirjan Elina ei saanut hoitoa anoreksiaansa. Hän joi vain mustaa kahvia, mutta ympäröi itsensä ruoalla. 
Lähipiirissäni on eräs henkilö, joka on sairastunut anoreksiaan useamman kerran. Myöskin hän joi vain mustaa kahvia ja eristäytyi muista ihmisistä. Häneen ei saanut puhekontaktia. Pirkko Jurvelinin kirjan Elina eristäytyi, joutui työttömäksi ja varmasti masentui. Omaiset eivät oikein osanneet auttaa häntä, eikä hän itse hakenut apua. Aikuista ihmistä on vaikea auttaa vaikeuksissaan, varsinkin jos ne vaativat lääkärissäkäyntiä tai mielenterveyshoitoa. Ihmisen syömättömyys kostautuu monella tavalla mm. jaksamattomuudella. Anorektikko ei jaksa eikä pysty välttämättä suorittamaan opintoja loppuun tai jaksa tehdä töitä. Kotonakin voi näyttää epäsiistiltä. Toisaalta anorektikot voivat olla täydellisyydentavoittelijoita, joiden koti on tiptop, opiskelijana parhaimmistoa ja he urheilevat jatkuvasti. Olen aina ihmetellyt näitä ihmisiä, joista suurin osa on nuoria tyttöjä ja naisia jopa pikkulapsista löytyy anorektikkoja. Jos ei syö mitään, niin miten pystyy huippusuorituksiin?

Pirkko Jurvelinin kirja on suuritekstistä, joten kirjan lukeminen oli vaivatonta, selkokielistä. Kirja ei kerro tästä päivästä, vaan menneisyydestä. Kirjan sävy on toteavaa arkirealismia. Pinnalle nousevat perheen arvomaailma ja kenties häpeä siitä mitä muut ihmiset ajattelevat, yritetään pitää kulisseja pystyssä. Kirjan tärkein sanoma, Elinan sairaus, koskettaa koko perhettä. Kirjan jälkeen huokailin raskaasti. Tämä tarina koskettaa todella montaa perhettä jokaisena päivänä.

Ajattelen Elinaa joka päivä. Haluaisin muistaa hänet suloisena pikkusiskona, joka hurmasi ihmiset kauneudellaan ja reippaalla käytöksellään.

Pirkko Jurvelin, Lapseni kuin nukke
kansien graafinen suunnittelu Jari Ervasti
Kustannus Ves-Line 2015
s. 215

Leena Lumin postaus

7 kommenttia:

  1. Kiitos blogitekstistä. Tässä on kirja, joka ei todellakaan ole minua varten (aihe ja käsittelytapa). Kansi on kyllä huomiota herättävä ja hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari :) Aihe ei ole helppo. Minusta on hyvä, että näistä blogikirjoituksista löytää luettavaa itselle tai sitten huomaa, että tuota kirjaa en pysty lukemaan tai aihe ei ole minua varten.
      Tämän kirjan kansikuva on todella kaunis.

      Poista
  2. Minäkin ihastuin kanteen! Lapseni kuin nukke on kerrottu just silleen, että lukijalle jää tilaa omille ajatuksille. Pidän tällaisesta hieman etäännyttävästä, toteavasta tyylistä. Elinan tarina halusi tulla kerrotuksi ja hyvin Pirkko sen teki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä sen sanoit Leena, Elinan tarina oli hyvin toteavasti kirjoitettu ja lukijana minulle jäi tilaa täyttää aukkokohdat. En tiedä, oliko kirja tosipohjainen, jostakin olen lukenut niin.

      Poista
    2. Laitoin tänään tämän kirjan lainaan koulukuraattorbestikselleni, jolla muuten kolme murkkuikäistä ja nyt kirja kuulemma sitten kiertää koko opettajahuoneen: Ei paha!

      Poista
  3. Järkyttävän rohkea ja realistinen perhetarina ja tragedia,jonka sisältö sivuaa
    hiukan omaa elämääni. Luin kirjan yhdeltä istumalta. Uskoisin että tämän kirjoit
    taminen on ollut rankkaa mutta toivottavasti terapeuttista. Toivon että Pirkko
    ottaa yhteyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mikko.
      Aihe on todella rankka ja kirjoittamastasi päätellen se on tositarina mikä tekee siitä traagisemman. Hidasta itsensäkiduttamista hengiltä on varmasti vaikea seurata vierestä.
      Lähipiirissäni oleva henkilö on sairastanut monta kertaa anoreksian. Perheellä on ollut todella vaikeaa hänen kanssaan. Lapsista yksi opiskelee psykologiksi ja yksi on psykiatrinen sairaanhoitaja.

      Poista