keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Ann Heberlein: En tahdo kuolla, en vain jaksa elää


Se sattuu liikaa. Joskus. Joskus se on vain sietämätöntä. Tämä arki. Tämä murhe. Tämä ruma elämä. Tämä latteus. Tämä typeryys. Kaikki mitä te ette ymmärrä. Anteeksi. Se oli tarpeetonta. Anteeksi.

Ruotsalaisen teologian tohtorin ja etiikan tutkijan Ann Heberleinin teos En tahdo kuolla, en vain jaksa elää kertoo hänen sairaudestaan kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja elämästä sen kanssa. Välillä se elämä tuntuu niin kamalalta, että halu tehdä itsemurha melkein voittaa. Nuorena hän ei saanut masennuslääkkeitä ennen kuin oli yrittänyt itsemurhaa, sillä silloin oli sellainen sääntö, että masennuslääkkeitä sai vain itsemurhaa yrittäneet. Masennus ei ollut oikea diagnoosi, joten kului vuosia ennen kuin oikea diagnoosi varmistui kaksisuuntaiseksi mielialahäiriöksi, jossa vaihtelevat maaniset ja masennuskaudet. Lääkkeiden syömiset ja terapia ovat tärkeitä hoidossa, mutta takapakkeja tulee heti, kun terapeutti vaihtuu tai potilas jättää lääkkeet syömättä.

Totta kai olin liukumassa hypomaniaan. Jos olisin rehellisesti tunnustellut oloani, olisin ehkä pystynyt taltuttamaan sen. Mutta en ollut niin rehellinen. En halunnut pysähtyä. En vain halunnut. Siihen tilaan pääseminen on ihanaa. Ihanaa. Ainakin ajoittain. Ajoittain on voittamaton. Hetkittäin nerokas. Huumaantunut. Täyttynyt. Yhtäkkiä kaikki – kaikki – on erittäin tärkeää, erittäin merkityksellistä. Jokainen tekstinpätkä muuttuu elämän ja kuoleman kysymykseksi.

Ann Heberleinin En tahdo kuolla, en vain jaksa elää teos on niin kiihkeä ja se vie imussaan mielenterveyden kipupisteisiin kiihtyvällä vauhdilla aivan kuin itsekin olisi mukana manian pyörivässä karusellissa. Syytöksiä satelee entisille ja nykyisille ystäville ja työpaikoille. Pidetään suureellisia juhlia, kirjoitetaan yökaudet kaikkea mahdollista ja kierretään puhumassa kaikki kissanristiäiset, mutta vain jos niistä maksetaan, sillä kirjailija on hankkinut maniavaihteessa kaksi suurta taloa ja velkaa on valtavasti. Vaikka ei jaksaisi lähteä puhumaan, silti on pakko lähteä, sillä viisihenkinen perhe tarvitsee äidin ansiotulot selvitäkseen.

Onni. Enpä tiedä. En ole tottunut olemaan onnellinen. Se tuntuisi epämukavalta. Joskus uskon että pysyn onnettomana – epäonnisena – myös siksi että se on turvallista. Tämän tappion minä taidan. Sen minä tunnistan. Rakas vanha ystävä. Turvallinen.

Olin pitkään halunnut lukea tämän kirjan, ja tiesin mistä se kertoi, mutta silti se hyökyi päälle vimmaisuudella ja melkein hukutti minut. Olin kirjailijan kanssa laiturilla, kun hän mietti elämänsä lopettamista, jäähyväisiä, mustaa vettä. En edes pystynyt ajattelemaan, että pinnistele vielä, kyllä sinä jaksat elää. Kirja vaikutti niin voimakkaasti, että varasin heti Heberleinin kaksi muuta suomennettua teosta. Kirja on aihepiiriltään tietoteos kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, mutta se on myös kirjailijan elämänkuvaus. Sairaus kulkee kuin aaltoliikkeenä hänen elämässään. Kirja valikoitui naistenviikon kirjaksi kuin kohtalon oikusta. Elämä on kuin oikku, jota on vain kestettävä.

Ann Heberlein, En tahdo kuolla, en vain jaksa elää *****
Suom. Ulla Lempinen
Atena 2010
s. 165
Jag vill inte dö, jag vill bara inte leva 2010
Tietoteos

10 kommenttia:

  1. Tämä kirja on minunkin lukulistallani roikkunut ikuisuuden ja tiedän, että haluan sen lukea. Viime kesänä kirja oli minulla kirjastosta lainassa, mutta en ehtinyt lukea sitä. Ehkä nyt uusi yritys. Tosin kirjan aiheesta johtuen pelkään että se tulee liikaa iholle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja sopi minulle lukea kesäaikaan. Marraskuussa en haluaisi lukea näin vahvaa kertomusta ja synkkää kirjaa mielenterveydestä.
      Tämä on kirja, jota suosittelen erittäin varovaisesti ja en henkilöille, joilla on masennusvaihe menossa. Tämä kirja tulee jokaisen lukijan iholle.

      Poista
  2. Minulta oli jo unohtunut tämän kirjan olemassaolo. Kiitos muistutuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika :)
      Minullakin oli tämä kirja unohduksissa monta vuotta. Kerran hain sitä kirjastosta, mutta paikalla oli vain ruotsinkielinen kirja. Sitten unohdin. Näin kirjan jossakin ja laitoin sen heti varaukseen. Kiinnostuin kirjailijan muistakin teoksista, jotka on käännetty suomeksi.

      Poista
  3. Valitsemasi sitaatit on hienoja. Pistän kirjailijan nimen muistiin. Hyvää naistenviikkoa Mai.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta <3
      Kirjasta voisi poimia joka sivulta sitaatteja, kirja on aivan uskomaton.

      Hyvää naistenviikkoa Riitta <3

      Poista
  4. Minulta ei ikinä unohdu tämän kirjan läsnäolo. Tätä luetaan blogissani todella paljon ja jään usein miettimään näitä lukijoita...Jo kirjan nimi on ehdottomuudessaan kuin oikeutus.

    Kaksi itsemurhaviestiä saatu vuorokaudessa, joten eilen otin tämän kirjan taas esiin.

    Heberleinin Pieni kirja pahuudesta on kiinnostava. Se antaa eväitä Joyce Carol Oatesin kirjaan Kosto: rakkaustarina. Olen usein pohtinut joukkoraiskauksen tematiikkaa, sillä sehän on enemmän kuin väkivaltaa, julmaa väkivaltaa. Siihenkin Heberlein vastaa.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena kommentista <3

      Onpa Leena surullista kuulla, että olet saanut nuo viestit...

      Täytyy kaikille kirjan lukijoille kertoa, että Heberlein elää edelleen, on yliopistotutkijana, kolumnistina ja keskustelee paljon julkisuudessa eri teemoista, moraalista ja etiikasta. Kirjailija on kiinnostunut pahan läsnäolosta ja hänen väitöskirjansa kosketti pahaa. Nyt hän ilmeisesti tekee toista väitöskirjaa. Manialla on hyvät puolet ja huonot puolet mm. uni tulee vain lääkkeillä.
      Olen hyvin varovainen siitä kenelle voisin kirjaa suositella, sillä se imaisee herkästi omaan maailmaansa.

      <3

      Poista
  5. Itsekin samassa diagnoosissa ja liemissä kiehuneena jäi kirjasta aika ontto olo. Jos on ollut vain ajoittainen paha tai masentunut mieli, en suosittele lukemaan tätä kirjaa. Se ruokkii sairaudentuntoa, mutta ei anna juurikaan toivoa toisenlaisesta tulevaisuudesta. Ja sitä aina on, se täytyy vain löytää. Etsimällä, jos jaksaa tai sitten vain pitämällä silmät ja aivot auki, aina kun voi. Minulle jäi kirjasta itsekeskeisen ihmisen häilyvä kuva eikä kaikkia hoitokeinojakaan (esim. nykyinen sähköhoito) ollut haluttu käyttää, ymmärrän sen kyllä toisaalta. Tämähän ei ollut potilaskertomus vaan jonkinlainen oireiden oksennus. Karmeata taistelua liian pienissä hoitokuvioissa ja siinä sivussa kulissielämän pystyssä pitämistä. Ihan jopa ajattelin, että miksi tämä kirja on kirjoitettu - palkkioidenko takia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pike hienosta kommentista. Olen samaa mieltä, että kirja voi ruokkia masentunutta mieltä, joten en suosittele sitä luettavaksi, kun mieli myllertää tai elämä vaikuttaa mustalta ja toivottomalta. Heberlein on tutkija, joten kirjoittaminen kuuluu olennaisena osana hänen elämäänsä. Ehkä tämä kuuluu osana omaa terapiatyöskentelyä, omien voimavarojen etsimisenä kirjoittamalla ja purkamalla pahaa oloa tekstin välityksellä ulos. Kirjaa suosittelen terveydenhoitoalan ihmisille, lääkäreille ja mielenterveyspotilaiden omaisille.

      Poista