Tytöllä oli luiset
kasvot ja suuriksi sävähtäneet silmät, oli kuin keittiöön olisi ilmestynyt
sinne kuulumaton olento. Oli kuin ikkunasta olisi lehahtanut sisään lintu, joka
etsi nyt hädissään tietä ulos.
Pauliina Vanhatalon uusin kirja Tuulesta temmattu elämä kertoo Tuuliasta eli Titistä ja Ilmosta.
Kirja on heräävän rakkauden kirja, mutta se on myös paljon muuta. Kirja on
kahden nuoren kasvukertomus, jossa vastakkain on yksinhuoltajan poika ja
suurperheen tyttö. Muutakin vastakkainasettelua löytyy kirjan sivuilta.
Pauliina Vanhatalosta on tullut minulle yksi lempparikirjailijoista, jonka
kirjat luen aina, kun sellainen ilmestyy. Vierastan uskonnosta kirjan teemana,
mutta Vanhatalo kirjoittaa siitäkin aiheesta niin, että haluan vain lukea ja
nauttia. Oulun murrekin kuulosti hyvin kotoisalta ja viritti minut oikealle
aaltopituudelle nauttimaan Titin ja Ilmon kehittyvästä rakkaudesta.
Taivaan Isä saa
painua Helvettiin. Ajatus räjähti Titin pään sisällä, oli pakko tarkastaa äidin
kasvoilta ettei hän olisi sanonut sitä ääneen. Taivaan Isä saa painua
Helvettiin enkä varmana pyydä anteeksi.
Titi kyseenalaisti jo murrosiässä lahkoon kuuluvan perheensä
uskonnon ja tavat. Hän koki olevansa ulkopuolinen ja syrjässä oleva. Hän koki,
ettei hän saanut osakseen tarpeeksi äidin rakkautta, jonka äiti joutui
merkitsemään kalenteriinsa, että jokainen lapsi sai vuorollaan hänen aikaansa
ja huomiota. Titin kapina oli kapina itseä vastaan, ja se kapina vaikutti hänen
psyykkiseen olotilaansa. Voin vain ihailla Pauliina Vanhatalon tapaa kuvata
psyykkistä sairastumista. Mieli on niin herkkä, toisilla herkempi kuin
toisilla. Titi sairastui jo pienenä taaperona, kun taapersi äitinsä perässä ja
yritti päästä syliin. Syliin, joka oli aivan liian pieni suurelle
lapsikatraalle.
Huimasi. Kieppui. Ja
silti veden yksinkertaisuus viipyi vielä Ilmossa. Näin tämän kuului mennä ja
olla. Titi oli Titi. Ilmo oli Ilmo. He olivat yhtä ja samaa ainetta.
Ilmon tarina on täynnä yksinäisyyttä ja isänkaipuuta. Tähän
tarinan osaan samaistun kovasti, sillä olen itsekin yksinhuoltaja ja nähnyt,
miten kurjaa omista lapsista oli, kun isä ei ottanut eron jälkeen vastuuta
lapsista, vaan se vastuu jäi pelkästään minulle. Ilmo sai myöhemmin pikkuveljen ja koska pikkuveljenkin isä
häipyi, Ilmo sai vastuun hoitaa pikkuveli ja sen asiat äidin hoitaessa uraansa
teatterimaailmassa. Naisten vastuu lapsista on uskomattoman suuri. Yhden hengen
palkalla eli tässäkin tarinassa kolme henkilöä. Minulla vastaava luku oli neljä
henkeä. Kaikesta piti säästää ankarasti ja lapsetkin oppivat odottamaan
tilipäivää. Laskujen maksun jälkeen mietittiin, mitä pystyi hankkimaan.
Ilmo oli jo nuorena velkaantunut pahasti. Tuo velkaantuminen
pikavippien ja helppojen lainojen vuoksi on erittäin kurja yhteiskunnan
välinpitämättömästi ohittama tämän ajan vitsaus, josta Pauliina Vanhatalo
kirjoittaa myötätuntoisesti. Suomalaiset velkaantuvat älyttömästi tämän kurjan
vitsauksen vuoksi, sillä valitettavasti rahan lainaaminen on liian helppoa.
Suuret korot toisaalta tekevät lainanottajista nopeasti lainanantajien orjia,
koska lainat nousevat kohtuuttoman nopeasti suuriin lukuihin korkojen vuoksi.
Ilmo kokee ansaitsematonta häpeää. Paluu äidin luokse asumaan, koska
luottotietojen mentyä ei pysty vuokraamaan uutta asuntoa, kuulostaa todella vaikealta
ja ankealta ajatukselta, mutta äidin asunnossa viihtyy myös nuori langanlaiha
tyttö, joka tarvitsee Ilmon apua.
Pauliina Vanhatalon Tuulesta
temmattu elämä kietoi minut rikkonaisten nuorten ihmisten elämään, elämään,
jonka jokainen toivoisi olevan onnellinen ja täynnä rakkautta, mutta jossa
usein onnensirpaleet koottiin hyvin pienistä murusista ja ne vaikeudet tuntuivat
välillä pyyhkivän ylitse myrskytuulen voimalla. Upea ja koskettava tarina.
Pauliina Vanhatalo, Tuulesta temmattu tarina *****
Tammi 2019
s. 380
Pauliina Vanhatalo: Keskivaikea vuosi
Pauliina Vanhatalo: Toinen elämä
Pauliina Vanhatalo: Pitkä valotusaika
Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton
Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin 6. Rakkausromaani, 7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt, 11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa, 15. Kirjassa käsitellään jotain tabua ja 40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
Vanhatalon tuntien - ja myös hänen kirjoistaan nauttineena - uskon, että tämä on kaunis ja koskettava tarina. Ehtisinpä vain lukea tämänkin jossain vaiheessa!
VastaaPoistaAivan uskomattoman koskettava kirja, tähän aikaan hyvin sopiva aihepiiriltään. Kirjassa on myös rosoa, elämässä on niitä kompastuskiviä, jotka satuttavat matkan varrella.
PoistaMinua kiehtoo kovasti uskonto aihepiirinä, vaikkei se omassa elämässäni olekaan läsnä - tai ehkä juuri siksi :) Saat kirjan kuulostamaan niin mielenkiintoiselta, että laitan sen lukulistalleni!
VastaaPoistaMinunkaan elämässä uskonto ei ole läsnä ja jotenkin olen kokenut ulkopuolisuuden tunteita, jos samassa tilaisuudessa on uskovia. Olen yrittänyt karttaa kirjoja, joissa on uskontoteemaa, mutta se vaatii liikaa. Ainakin käännöskirjallisuudessa törmää koko ajan uskontoteemaan.
PoistaVanhatalon tyyli kirjoittaa tarinaa koukuttaa, eikä se uskontoteema ole kuin pieni osa siitä.
Nyt kyllä heräs kiinnostus Vanhatalon kirjoja kohtaan.
VastaaPoistaSuosittelen. Jokaiseen kirjaan liittyy mielenterveys yhtenä teemana. Keskivaikea vuosi kertoo kirjailijan omakohtaisesta elämästä sairaana.
Poista