maanantai 19. elokuuta 2019

Marko Lamberg: Noitaäiti - Malin Matsintyttären tarina


Elokuun 5. Päivänä 1676 toteutui se, mitä moni Tukholman asukas oli toivonut ja jotkut vaatineetkin: inhottava suomalainen noita-akka Rumpare-Malin haettiin vankilasta, vietiin roviolle ja poltettiin elävältä.

Marko Lambergin historiallinen kirja Noitaäiti pureutuu 1670-luvun noitavainoihin. Miten ne alkoivat Tukholmassa ja miten ne lopulta loppuivat. Se, joka joutui noitavainon kohteeksi, poltettiin elävältä. Tällaisen noitavainon kohteeksi joutui myös kuusikymppinen Malin Matsintytär Suomesta. Häntä syyttivät noidaksi myös omat tyttäret. 1670-luku oli vielä hyvin taikauskoista aikaa, noitasyytökset menivät todella pitkälle. Kirjan sivuilla kerrotaan hyvin seikkaperäisesti noitasyytösten esittäjistä ja levittäjistä, uhreista ja heidän perheistään sekä oikeudenkäynneistä. Oikeudenkäynnit ja syytökset sekä tuomiot on kirjattu oikeudenkäyntipöytäkirjoihin, ja ne ovat säilyneet nykyaikaan asti, joten niiden ja lukuisten lähdetietojen perusteella kirjan kirjoittaja on koonnut mielenkiintoisen tietoteoksen, joka valaisee tuota synkkää aikakautta Ruotsin historiassa.

”Vaimo Malin, kaksi lasta on juuri todistanut sinua vastaan sinun silmiesi ja korviesi edessä. Omat lihalliset tyttäresi ovat samaten todistaneet sinua vastaan, eivät mistään muusta syystä kuin tuodakseen totuuden päivänvaloon. Vannotan sinua Jumalan nimessä, että tunnustat vihdoin etkä salaa Jumalalta mitään.”

Tuohon aikaan myös pikkulapset kävivät oikeuden todistajista. Kun todistajat saivat yhden tuomituksi, toista jo syytettiin noituudesta. Kirjassa kerrotaan paikasta, johon noidat kuljettivat lapsia. Noidilla oli taikavoimia, joiden avulla he pystyivät olemaan kahdessa paikassa yhtä aikaa. Suomalaiset olivat tunnetusti noitakansaa ja heillä oli yliluonnollisia kykyjä. Malin oli kotoisin Pohjanmaalta, joten hän oli varmasti noita. Huolimatta kaikista syytöksistä ja painostuksista tunnustaa tekonsa, Malin pysyi loppuun asti omasta mielestään syyttömänä.

Hankintakustannukset on merkitty kaupungin lähes metrin paksuiseen päätilikirjaan. Siellä, ylimääräisten kulujen joukkoon merkittynä, on luettelo tarvikkeista, jotka hankitaan vuonna 1676 ”lukuisiin rovioihin niitä varten, jotka noituuden vuoksi on tuomittu poltettaviksi”. Kaupunki ostaa tuonna vuonna rovioihin palkkeja, hirsiä, tyhjiä tervatynnyreitä, runsaasti tuohta, nauloja ja pari purettua puutaloakin – ihmisten hävittäminen polttamalla vaatii paljon raaka-aineita.

Noitaäiti valottaa Malin Matsintyttären elämää ja aikaa noitavainojen uhrina. Kirja valottaa myös hänen ensimmäisen miehensä elämää, sillä hänkin joutui tuomiolle, mutta eri syystä kuin Malin. Lisäksi Malinin tyttäret olivat tuomiolla ja saivat tuomionsa.
Malinin perheen tarinan rinnalla kuvataan mm. Agnis Johanintytär, Kyyhkys-Margareeta, Saksan Annika, Seitsemän miehen Elin alias Helena Olofintytär ja Elsa Thomaksentytär, joka oli kotoisin Mynämäeltä.
Miehiä oli syytettyinä vähän noituudesta. Kirjassa kerrotaan mm. kampamaakari Erik Erikinpojasta, joka kykeni hoitamaan vaivoja valkosipulin avulla.

1600-luvun kiduttamiset ja rangaistukset olivat karmeita, etenkin noitatuomiorangaistukset. Malin poltettiin elävältä, jota pidettiin pahimpana tuomiona. Pään katkaiseminen ja sen jälkeen polttaminen tai tulella kiduttaminen ja sen jälkeen polttaminen olivat myös vaihtoehtorangaistuksia noidille. Lievemmät tuomiot, joissa jäätiin mahdollisesti henkiin, sisälsivät sekä oikeudenkäynnistä saadun rangaistuksen että Jumalan edessä saadun rangaistuksen, jonka antoivat papit. Kukaan ei päässyt helpolla, sillä niihin sisältyivät häpeäpaaluissa seisomiset, ruoskinnat yleisillä paikoilla, usean vuoden kuritushuonerangaistukset ja karkotukset Tukholmasta.

Noitaäiti valottaa 1670-luvun noitahysteriaa Tukholmassa ja useamman eri noituudesta syytetyn oikeudenkäyntejä. Kirja luo lukijan eteen tuon ajan yhteiskunnan, jonka päämiehenä toimi kuningatar Kristiina. Elämä 1600-luvulla ei ollut helppoa, sillä tuona aikana koettiin myös ruton leviäminen ja sen vaikutukset. Tukholma edusti kuitenkin suomalaisille mahdollisuuksia elää ja elättää perheensä. Pääkaupungista löytyi runsaasti suomalaisia, joita pidettiin noitakansana, ja heistä osa joutui noitavainon syntyessä tuomituksi noituudesta. Oliko noissa syytteissä päätä tai häntää ja opittiinko niistä mitään, sen voit lukea tästä mielenkiintoisesta historiallisesta kirjasta.

Muutama päivä Malinin ja Annan teloittamisen jälkeen komissoriaalioikeuden edessä todistava 12-vuotias poika kertoo vapautuneensa Rumpare-Malinin vallasta. Pojalla on kuitenkin hurjaa kerrottavaa viimeiseltä käynniltään Blåkullassa, kun hän oli ollut siellä Malinin polttamista edeltävänä yönä. Malin oli ensin istuutunut tervatynnyrin päälle, ja sitten hän oli käärmeellä uhaten pakottanut pojan tuikkaamaan allaan olevan tynnyrin tuleen. Poika oli nähnyt Malinin palavan tulessa, mutta kun liekit olivat sammuneet, noita oli ollut aivan haavoittumaton. Paholainen oli luvannut Malinille, ettei se rangaistus, joka odotti häntä maailmassa, vahingoittaisi häntä yhtään sen enempää.

Marko Lamberg, Noitaäiti – Malin Matsintyttären tarina
SKS 2019
s. 299 + runsas kuvitus + kuvalähteet 300-301 + lähteet 302-327
historia

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tämä on Villis todella mielenkiintoinen kirja ja se, että tapahtumat ovat oikeasti tapahtuneet ja ihmisiä on oikeasti syytetty päättömistä jutuista on uskomatonta.
      Tänä päivänä ihmiset kiusaavat somen välityksellä, 1600-luvulla riitti huhut ja juorut ja väärät todistukset, jonka seuraukset olivat tuhoisat. Mitä ihminen on oppinut 350 vuodessa?

      Poista
  2. Tästä kirjasta oli lehdessä juttua täälläkin, koska Malin on ollut Pohjanmaalta kotoisin. Tarkkaa kotikuntaa vain ei ole pystytty selvittämään. Itse aihe on niin järkyttävä ja käsittämätön: miksi ihmisiä poltettiin elävältä tuollaisesta syystä tai mistään syystä?!? Eivätkä kaikki noidiksi syytetyt edes olleet välttämättä noitia. Minusta tuollainen on niin ahdistavaa, etten varmaan pystyisi lukemaan tätä kirjaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjasta voi lukea syitä. Polttaminen oli tuon ajan rangaistus. Mestaaminen ennen polttamista oli inhimillisempi rangaistus. Tämä on hieno historiallinen tietoteos, joka avaa silmiä 1600-luvun elämänmenolle, jota väritti kaikinpuolinen taikauskoisuus ja pelko, ja jota varsinkin papit lietsoivat kauhistuttavilla saarnoillaan.

      Poista
  3. No ihan kamalaa 😎 Onpa tuohon verrattuna levollista elää nykyaikaa. Tuliko sinulle painajaisia kirjan luettuasi? 👻 Minulle olisi tullut. Kiinnostava yksityiskohta että "inhottava noita-akka" oli suomalainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpsis Rita. Ei tietoteoksesta tule painajaisia. Noitavainoista ja polttorangaistuksista on luettu jo koulun historiankirjoista.
      Jostakin syystä ruotsalaiset pitivät suomalaisia noitakansana. Ehkä se syy tuli siitä, että ei ollut vielä lääkäreitä, joten piti itse yrittää parantaa taudit ja joiltakin se onnistui paremmin kuin toisilta. Onhan toiset lääkärit parempia kuin toiset ja toiset hoitajat parempia kuin toiset tänäkin päivänä.
      Jotkut osasivat tehdä hoitavia lääkkeenkaltaisia uutteita, jotkut osasivat jäsenkorjauksen, jotkut paransivat laulamalla.

      Poista
  4. Kiitos tästä vinkistä, Mai! Menee ehdottomasti lukulistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juttu Paula, että koppasit lukuvinkin :) Tämä on mainio tietoteos ja valottaa paljon kyseistä aikakautta.

      Poista