lauantai 3. elokuuta 2019

Pajtim Statovci: Bolla



On huhtikuun alku, ja minä haluan toista miestä niin erehtymättömästi ja kirkkaasti, että koko loppupäivän hän on mukana rukouksissani, joissa häpeämättä pyydän häntä jumalalta itselleni.

Pajtim Statovcin kolmas teos on nimeltään Bolla, joka voi tarkoittaa esim. ulkopuolista tai käärmeenkaltaista olentoa. Molemmat merkitykset nousevat tästä rosoisesta, mutta hienovaraisesta kahden miehen rakkaustarinasta hyvin esille. On vuosi 1995 ja opiskelijanuorukaiset tapaavat toisensa ensikertaa Pristiinassa, Kosovossa. Pristiinan asukkaista suurin osa oli albaaneja ja vähemmistö serbejä. Toinen heistä oli serbi ja toinen albaani. Toinen oli naimisissa ja toinen ei. Intohimo humahtaa, ja he ovat melkein erottamattomat. Tosin toinen heistä käy välillä kotona, sillä vaimo on viimeisillään raskaana. Mies ei halunnut lasta ja kuullessaan vaimonsa olevan raskaana, hän löi vaimoaan ensimmäisen kerran.

Näin se välillämme menee. Hän haluaa puhua, olla yhdessä, odottaa kanssani pian syntyvää lasta, ja minä osaan ainoastaan sanoa, että minä tiedän, minä tiedän, kaikki aikanaan, sinun ei aina tarvitse olla niin huolissasi, kaikki järjestyy kyllä, vakuuttelen ja avaan oven, ja juuri ennen kuin se sulkeutuu vilkaisen häntä kylmästi. Kunpa hän kuulisi ajatukseni, toiveeni ettei häntä olisi olemassakaan.

Vuosi 1995 oli vaikeaa aikaa Kosovossa, sillä taistelut ja etniset puhdistukset olivat lähellä. Toinen miehistä pakeni ulkomaille ja toinen ryhtyi sotimaan unohtaakseen rakkaansa. Kumpikaan miehistä ei voinut unohtaa yhteistä aikaa. Toinen aika tai toinen maa ja he olisivat voineet elää yhdessä onnellisina elämänsä loppuun saakka. Nyt heidän taakkansa oli moninkertainen. Heidän piti olla varovaisia, ettei heidän rakkautensa tulisi julkiseksi.

Ne päivät ovat puhdasta hulluutta, kaduille kohonnut kadotus. Ihmiset sanovat, että serbit ovat pakottaneet lapset katsomaan kuinka sisarukset ja vanhemmat vuotavat kuiviin, että raskaana olevien naisten vatsat on leikattu auki ja syntymättömien lasten annettu valua ulos äitiensä sisältä kuin räkä.

Pajtim Statovcin uskomattoman upeat teokset Kissani Jugoslavia ja Tiranan sydän ovat saaneet seuraksi kiihkeän kuumottavan Bollan. Bollan kansikuvassa luikertelee käärme. Käärme kulkee jokaisessa kolmessa kirjassa mukana. Minulla on jonkinasteinen käärmefobia, välillä suurempi, välillä lievempi. En ahdistunut tarinan sisällä kulkevasta fantasiakertomuksesta, jossa kyseinen käärme esiintyy, mutta kansikuva ahdistaa. Käärme kuvastaa kiellettyä seksuaalisuutta ja Statovcin kirjat kuvaavat juuri kiellettyä homoseksuaalisuutta, miesten välistä rakkautta, joka tänäkin päivänä on monessa maassa kielletty rangaistusten uhalla. Yhdeksi teemaksi Bollassa nousee pedofilia, jonka Statovci nostaa rohkeasti esille. Hyvin arka aihealue tämän päivän Suomessa, maahanmuuttajat ja pedofilia.
Pajtim Statovci on loistava tarinankertoja ja hän on kirjoittanut rohkean rakkaustarinan, Bollan, Kosovon sodan reunamilta.

Ympärillämme riehuvasta tuhosta tulee salaisuus josta puhuminen merkitsee kasvot ja josta vaikeneminen hotkaisee loppukesän turpaansa kuin kourallisen ilmaa.

Pajtim Statovci, Bolla *****
Otava 2019
s. 237

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia 
Pajtim Statovci: Tiranan sydän 
Pajtim Statovci: Bolla 

4 kommenttia:

  1. Ihme, jos Statovci ei ole kohta jo Finlandia-ehdokkaana! Kun olen lukenut tästä kirjasta, niin olen päättänyt, että tässä on pitkästä aikaa kirja, jonka haluan hankkia omakseni.

    Hieno kirjoitus ja voi miten herkkä kuva. Kiitos Mai!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta <3
      Minulla on nyt kaikki Statovcin kirjat kirjahyllyssäni. Olen ostanut ne heti julkaisupäivänä. Minulla oli heti ensimmäisestä kirjasta sellainen tuntemus, että rakastun hänen kirjoihinsa. Olen kyllä ostolakossa, mutta tämän kirjan kohdalla tein poikkeuksen. Ja olen kyllä totta puhuen ostanut muutaman muunkin kirjan...
      Jospa se Finlandia tulisi tästä kirjasta, toivotaan niin!

      Mukavaa sunnuntaita ja lukuiloa :)

      Poista
  2. Kiitos tästä erinomaisesta kirjan esittelystä Mai. Kyllä tämä minunkin lukulistalleni menee. - Mukavaa sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli <3
      Olen niin ihastunut kirjailijan tuotantoon, ja varsinkin tästä kirjasta oli helppo tehdä esittely.
      Uskon, että tykkäät kirjan tarinasta.

      Mukavaa sunnuntaita ja lukuiloa!

      Poista