maanantai 28. toukokuuta 2012

Suvisurmat








Olen ruotsalaisen Mons Kallentoftin Malin Fors-sarjan fani. Miksi? Kirjat ovat psykologisia trillereitä, joissa ei voi ensilehdeltä arvata kuka murhaaja on. Jännitys tiivistyy lopulta huippuunsa viimeisillä sivuilla, kuten Suvisurmissa (2010). Malin Fors-sarjaa on nyt suomennettu kolme kirjaa, joista kaikista löytyy arvostelu Kirjasähkökäyrän sivuilta. Suosittelen jokaista kirjaa, mutta kannattaa aloittaa Sydäntalven uhrista ensin.

Suvisurmissa jatketaan naisrikosetsivä Malin Forsin ja muiden tutuksi tulleiden poliisien kanssa etsimään rikollista, joka tekee pahojaan nuorille alaikäisille tytöille. Tytöt puhuvat kuolleina tai yrittävät puhua Malin Forsille ja neuvoa häntä työssään. Tietysti rikollisen etsiminen on hankalaa, ja välillä poliisit ovat todella kaukana siitä, mikä etsintälinja on se oikea, varsinkin kun osa poliiseista kovistelee aiemmin seksuaalirikoksia tehneitä maahanmuuttajia.

Malinin perheestä ovat tutuiksi tulleet Tove, joka on hänen 14v. tyttärensä ja Janne, joka on hänen ex-mies. Malinin vanhemmat asuvat Teneriffalla ja muuta yhteydenpitoa ei vanhempiin ole, kuin isän satunnaiset soitot. Vanhempien ja Malininin välinpitämättömät, mutta siitä johtuen kipeät välit, vaikuttavat myös Malinin ja Jannen suhteeseen. Malin ei oikein tiedä, miten rakastaa, ilman, että se ei koske. Myös tunneasioista puhuminen on Malinille vaikeaa, mutta hänellä on vahva sisäinen intuitio, joka johtaa rikosten ratkaisuun. Miksi hän ei osaa käyttää sitä omissa ja läheisten suhteessa?

Malin on huomattavasti pehmeämpi ja naisellisempi Suvisurmissa, kuin ensimmäisessä Sydäntalven uhrissa, mutta juominen on myös tässä kirjassa Malinin ikävä pahe. Kirjailija ei ole halunnut tehdä päähenkilöstä liian siloista, vaan hän on luonut Malinille paheen, jota on ikävä seurata, mutta se on myös mielenkiintoista, mihin se henkilön johtaa tulevissa kirjoissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti