torstai 26. helmikuuta 2015

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää

"Hei; Clark", hän sanoi. "Kerro minulle jotain hyvää."
Tuijotin ikkunasta kirkkaansinistä Sveitsin taivasta ja kerroin hänelle tarinan kahdesta ihmisestä.

Jojo Moyesin Ole niin kiltti, älä rakasta häntä rakkaustarina oli todella ihana, ja siitä on tulossa elokuva. Moyesin uusin kirja  Kerro minulle jotain hyvää on mielestäni vielä sitäkin parempi rakkaustarina. Tämä kirja suorastaan räjäytti lukuhermoni ja tunteeni. Kirjassa on lähes viisisataa sivua ja kyyneleet alkoivat valua noin 138 sivun kohdalla ja niitä riitti kirjan loppuun asti. Kirjan päähenkilö oli 26-vuotias Louisa Clarke, joka olosuhteiden pakosta joutui neliraajahalvautuneen katkeroituneen Willin avustajaksi. Kirjan miljöö oli englantilainen pikkukaupunki, jota hallitsi linna. Rikas Will asui linnan toisella puolen upeassa siivessä, joka oli rakennettu ja sisustettu vammaiselle sopivaksi. Louisa asui vanhempiensa luona ränsistyneessä vuokratalossa pienessä varastokopperossa, ei haaveillut mitään, eikä suunnitellut elämäänsä eteenpäin. Hänen tehtävänsä oli huolehtia Willistä, mutta se oli vaikeaa.

"Mmm..." Rouva Traynor kohotti todistusta ja katseli sitä silmät sirrillään. "Entinen työnantajanne sanoo, että olette ´sydämellinen, puhelias ja elämäniloinen´."
"Kyllä vain, minä maksoin hänelle tuosta."
Taas se pokerinaama.
Voi helvetti, ajattelin.

Will oli entinen yritysjohtaja ja asui Lontoossa, kun joutui yliajon uhriksi ja halvaantui. Siitä asti hänen maailmansa oli ollut synkkä ja sairaalloinen, eikä parantumista ollut tiedossa. Louisa palkattiin hänen avustajakseen puoleksi vuodeksi. Willistä tuli Louisalle tehtävä, johon hän paneutui kaikella intohimollaan. Will piti saada paremmalle tuulelle. Samalla kun Willistä tuli Louisan tehtävä, tuli Louisasta Willin tehtävä. Will halusi Louisan maailmalle kokeilemaan kaikkea uutta, katsomaan maailmaa uusin silmin ja jättävän pikkukaupungin ummehtuneen ilmapiirin. Heidän välillään kulki sähköisiä jännitteitä ja amor lenteli heidän välillään. Mutta Will oli päättänyt jotain, jota Louisa ei hyväksynyt.

En irrottanut kättäni hänen kasvoiltaan. Kallistin päätäni eteenpäin, niin että otsamme koskettivat toisiaan, niin että hengityksemme sekoittuivat, ja sanoin hiljaa, niin että vain hän saattoi kuulla minut:"Minulle on yhdentekevää, mitä... mihin luulet pystyväsi ja mihin et.

Tämän kirjan jälkeen olen Jojo Moyes fani. Toivon, että hän kirjoittaa vielä monta yhtä ihanaa kirjaa. Tämä kirja vaatii nenäliinapaketin vierelle, kun tätä lukee. Kirja on humoristinen ja surullinen yhtä aikaa. Jojo Moyes on suurten tunteiden tulkki.

"Minulla oli sinua ikävä."
Hän näytti rentoutuvan. "Tule tänne." Ja sitten, kun epäröin. "Ole niin kiltti ja tule. Tähän sängylle. Ihan lähelleni."

Jojo Moyes, Kerro minulle jotain hyvää *****
suom. Heli Naski
Gummerus 2015
s. 473








6 kommenttia:

  1. Minäkin pidin kovasti tästä kirjasta. Luin sen joskus enkuksi se oli eka Moyesilta lukemani kirja. Sen jälkeen olen lukenut kaksi muutakin ja aion lukea jatkossakin.

    Moyesilta julkaistiin kirja viimeksi viime vuonna eli hän kirjoittaa edelleen aktiivisesti. Yhteensä häneltä on julkaistu 12 romaania. Eli suomennettavaa riittäisi kyllä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa näitä tulisi ainakin yksi per vuosi niin olisin onnellinen lukija :) Jostakin syystä nämä jutut, jossa on oikeasti sairas tai vammainen ja rakkautta, niin nämä jysähtävät minuun oikein kunnolla. Moyes on taitava tarinankertoja ja sitä huumoriakin löytyy :)

      Poista
  2. Jäin jotenkin vaiheeseen tämän kirjan kanssa, mutta varmaan saan vielä loppuunkin. Palaan sitten tekstiisi takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin me olemme erilaisia lukijoita. Itse en saanut sormiani irti kirjasta, vaan luin sen kannesta kanteen yhdellä lukukerralla. Kevät on rakkauden aikaa ja nyt haluaisin lukea vain rakkaudesta. Rakkautta on niin monenlaista ja se muuttaa muotoaan. Harva saa kokea sen ihanimman hurmion...

      Poista
  3. Pidin tästä kirjasta ja valitettavasti (?) huumorintajuni kukki kerrankin tämän kirjan kanssa. Ja sinä kirjoitat nenäliinoista. No, olinhan minä ihan vakava lopun suhteen. Haluan lukea lisää Moyesin kirjoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun tunteet olivat todella pinnassa tämän kirjan kanssa... olen iloinen siitä, että tunnen ja kirjat purkavat sisäisiä tunnelukkoja :) Sama juttu herkkien elokuvien kanssa.
      Moyes on vain niin taitava!

      Poista