torstai 24. syyskuuta 2015

Petri Karra: Kotiinpaluu, Iloisten ihmisten huvila







Tämän tarinan voi aloittaa siitäkin, että Eevert ja Matleena tapasivat toisensa Mummotunnelissa. Sitäkin päivää oli syleillyt helle. Rakkaat lukijat, tarkentakaa katseenne nykypäivän Helsinkiin ja Aleksanterinkadun varrelle sijaitsevaan Mummotunneliin, joka kiehuu tuhannen ihmisparan kännistä ja kiimasta. Tarkentakaa tarinamme mieheen ja naiseen. Tarkentakaa heidän humalaisiin kasvoihinsa, mutta älkää kiinnittäkö mitään huomiota kummankaan humalaisiin pakkoliikkeisiin. Olkaa armollisia, pyydän. Tarkentakaa heidän sieluihinsa, niissä on kauneutta. Ja nyt he seisovat kiimatunnelissa toistensa humalaisesta hengityksestä ja katseista hengittäen.

Monelle voi olla tuttu Petri Karran Haarautuvan rakkauden talo, josta tehtiin myös hulvaton elokuva. Mika Kaurismäen elokuva Elämältä kaiken sain perustuu löysästi juuri tähän Karran uusimpaan Kotiinpaluu, Iloisten ihmisten huvila teokseen. Luettuani elokuvan sisällöstä huomasin, että yhteys teokseen on todella löyhä ja olisi voinut juonellisesti olla tiiviimpikin. Armi Toivanen olisi voinut näytellä tiukkaa uranaista Matleenaa, joka muutti tyttärineen avomiehensä Eevertin kanssa Helsingistä Vaasaan Eevertin isän luokse, joka oli kuolemaisillaan. Ylermi-isä eli kuin viimeistä päivää juopotellen, sikaria poltellen ja pitäen hauskaa, mutta sitä ennen hän halusi parantaa välinsä ainoan poikansa kanssa. Elämältä kaiken sain elokuvassa isää esittää Vesku Loiri, joka on todella onnistunut valinta tällaiseen roolisuoritukseen. Kirjan kansikuva esittää huumorintajuisesti kirjan sisältöä. Jos joku haluaa lukea ja nauraa tilannekomiikalle, niin tämä kirja ainakin hymyilyttää. Itse nauraa höröttelin useammassakin kohtaa kirjan juonikuvioissa.

Jotta kirja ei olisi pelkästään vain uusioperheen muutto Vaasaan saattohoitoa tarvitsevan isän seuraksi meren rannalle suureen pitsihuvilaan, niin juonikuvioista löytyy pikkurikollisia, jotka olivat kuulleet joltakin joka oli kuullut joltakin, että isä-Ylermi ei tallettanut rahojaan pankkiin, vaan muutti ne kullaksi ja taloon oli piilotettuna kultaa. Kulta piti vain löytää huomaamatta ja mikäs sen kummempaa kuin perustaa remonttifirma, vanhassa talossa on aina jotain rempattavaa. Yhdellä pikkurikollisella oli mustasukkainen vaimo ja pian pitsihuvilassa pyöri pari kolme railakasta parisuhdetta, joista saisi varmasti aikaiseksi todella hauskan näytelmän. Kirja on siis tiivis ihmissuhdekomedia. Suosittelen lukijoille syysiltojen ratoksi Petri Karran kirjallisen hurttia huumoria. ***

Petri Karra, Kotiinpaluu, Iloisten ihmisten huvila
Gummerus 2015
s. 327

Jorin bloggaus

4 kommenttia:

  1. Karra on minulle ttäysi arvoitus kirjailijana, en ole lukenut häneltä tuota Haarautuvan rakkauden taloakaan.

    Pitäisiköhän koettaa tätä...

    Ihanaa viikonloppua, Mai! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensäkin minä luen todella vähän suomalaisten mieskirjailijoiden teoksia ja yritän tsempata välillä itseäni ja hakemalla haen mieskirjallisuutta. Se on se toinen näkökanta parisuhteisiin se miesnäkökulma. Suosittelen kyllä katsomaan sen Haarautuvan rakkauden talon, loistavat näyttelijät ja näytelmällinen sovitus ja näyttelijät panevat parastaan. Tässä kuussa olen sentään lukenut kolme mieskirjailijan teosta, josta kaksi suomalaista. Maailma vaan on täynnä upeita kirjoja joita lukea.

      Näihin tunnelmiin, ihanaa syksyistä viikonloppua :)

      Poista
  2. Juuri laitoin oman arvioni Kotiinpaluusta blogiini. Ihan vakuuttunut en tästä Karrasta ollut, olen kai enemmän Rimmis-huumorin lukijoita kuin tällaisen karvevalismin. Mutta ilman muuta tähän kirjaan kannattaa tutustua, kunhan muistaa lukea kirjan muuna kuin arkirealistisena perhetragediana. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdin jo lukaista arviosi :) Rimmisen Hippa oli liian alkoholi- ja huumepitoinen minun makuuni, mutta kun luin arvioni, niin olin nauranut jopa ääneen, joten hauskoja juttuja siinäkin. Kallistun enemmän Karran suuntaan, vaikka kyllähän Kotiinpaluussakin juodaan alkoholia. Ehkä se on se syvällisempi juttu (kotiinpaluu) ts. sekä isä että poika haluavat parantaa välinsä ennen sitä viimeistä näytöstä.

      Poista