maanantai 18. tammikuuta 2016

Matti Rönkä: Eino

Nyt kesä oli tulossa, ja minä näkisin sen, ilman taikauskoa ja temppuja. Oraan nousun, nurmen kasvun, lehmien pääsyn laitumelle. Niistä olisi pitänyt iloita etukäteen, odottaa, toivoa.
Enkä minä osannut.

Eino on vanha mies, niin vanha, että harva samanikäinen on enää elossa. Vaimo on kuollut ja Eino asustaa yksin perimäänsä Vanhaapaikkaa. Talo oli ollut siinä jo ennen Einoa ja jäisi vielä jälkeen Einon lähdettyäkin, sillä siihen muuttaisi ainoa pojanpoika Joonas asumaan. Eino joutui muistihäiriöidensä vuoksi terveyskeskuksen vuodeosastolle ja siellä oli aikaa muistella ja tarinoida uteliaalle pojanpojalle, joka löysi kaikenlaista Einon elämään kuuluvaa salaisuutta penkoessaan talon kaappeja. Tämä Matti Röngän yhdeksäs romaani Eino on proosateos, aiemmat kirjat kuuluivat Tappajan näköinen mies-dekkarisarjaan, joissa pääosassa oli Viktor Kärppä ja josta on tehty tv-sarja. Tv-sarjan olen nähnyt, joten halusin aloittaa Röngän tuotannon tästä Eino teoksesta. Ukkini oli nimeltään Eino, joten lämpimät muistot omasta ukista pyörivät mielessäni, kun luin kirjaa. Myös omalla ukillani oli omat salaisuutensa, joista kuulimme vasta hänen kuolemansa jälkeen. Mummillani oli kestämistä ukin salaisuuksien kanssa, joista tuli siis avioparin yhteisiä. Tuohon aikaan ei erottu kovin vähästä.

"Teillä ei ole sotainvaliditeettiprosenttia - mutta tuo on ampumavamman arpi. Minä olen ollut Eritreassa pakolaisleirin lääkärinä. Siellä oli uusia ja vanhoja luodinreikiä miehissä. Teistähän on ammuttu läpi. Jos veikata pitää, niin posautettu isokaliiberisella aseella. Useampi osuma." 
Ukki veti paitaa alemmas. 
"On posautettu mutta ei sodassa. Eikä ole minun vaivani nyt. Yläpää minulla heittää."

Kirjan tarinat ovat vanhan ja uuden ajan vuoropuhelua. Välillä Einon muisti hiukan heittää, eikä hän muista varsinkaan uudempia asioita. Hän on kuitenkin järjestänyt kaikki asiansa kuntoon. Ei tullut Einosta maanviljelijää, vaan veri veti liikenteen puoleen ja hänestä tuli liikemies. Ensimmäisen autonsa rahat hän sai melkein enkelin kädestä, kuten ylläolevasta lainauksesta näkyy. Sodan jälkeen nuoren miehen teki mieli seikkailla, mutta seikkailu venyi pitemmäksi ajaksi. Siitä ei nuori vaimo kotona pitänyt ja Eino sai loppuiäkseen sydänsuruja, siitä mikä taakse jäi ja siitä, että pahoitti Kertun mielen. Eino on miehinen kirja ja kuulin mielessäni Matti Röngän äänen, kun luin kirjaa. Sota jätti arpia sieluun ja mieleen ja ne arvet olivat isoja kiviä repussa, jota piti kantaa koko elämän ajan.

Usein herään yöllä, hourin että rintaani revitään auki. Siinä on rintamakavereita ja ruskeapuseroinen makealta haiseva neuvostokapteeni ja lottia ja tyttöjä tansseista ja Kerttukin jossain kauempana.
Sydäntäkö te etsitte kun rintaa kaivelette? minä aina kysyn.
On minulla sydän. Vasemmalla puolella. Sitä yritän niille aina vakuuttaa. ****

Matti Rönkä, Eino
Gummerus 2015
s. 235

Kaisa Reetan, Amman, Kaisa V:n, Tuijatan, Margitin, Tiina-Tontun ja Erjan bloggaukset.

6 kommenttia:

  1. Kaunis postaus, kaunis kirja:) Kolmen sukupolven jatkumon kokomusmaailmoista, joihin näin suuren ikäluokan edustajana oli vaivatonta solahtaa. Jaan kanssasi aikamatkan omiin läheisiin isovanhempiini ja niihin salattuihin tuntoihin ja tarinoihin, joita he urhean sitkeästi kantoivat repuissaan ja joiden nyörit vasta nyttemmin ovat raottuneet... Einon sanoin:"Kiitos, anteeksi ja antaa olla hyvin."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka :)
      Postaaminen oli helppoa tästä kirjasta. Ehkä pitäisi vielä sanoa, että kyllä tuo anteeksipyytäminen ja puhuminen ovat suomalaisille vaikeita asioita. Kivirekeä vedetään perässä, vaikka olisi kuinka paha olla.

      Poista
  2. Eino oli mielenkiintoinen avaus Röngältä - täällä kaunokirjallisuuden puolella. Jään odottamaan tulevaa - sitä on kuulema jos syntymässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua ei kiinnostanut dekkarisarja ollenkaan, mutta heti kiinnostuin tästä proosakirjasta ja kyllä kannatti lukea, hyvällä tavalla pehmeä kirja, aivan kuin oikea vanhus olisi muistellut vanhoja asioitaan, joita aiemmin ei halunnut muistella. Tämän jälkeen odotan innolla seuraavaa teosta.

      Poista
  3. Näinpä: nuo kaksi pientä ja lyhyttä sanaa lienevät ytimekkyydessään ne suomen kielen vaikeimmat ääneen lausuttavat ja tuo miksi on hyvä kysymys... Mutta harjoitellaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuunnellut nyt uutisia myöten siitä, että kuka on talossa pomo, mies vai nainen ja nykyajan taloudessa se kuulema on nainen. Mietin tämän kirjan avioparia ja sitä kumpi heistä oli pomo, sillä ei heillä ainakaan tasa-arvoinen suhde ollut, vai oliko? Kumpikin kiusasi toista tasa-arvoisesti, mutta toinen kunnioitti toista, toinen ei. Toinen pyysi anteeksi, toinen ei. Joskus nämä kirjat laittavat miettimään kaikenlaisia pohdintoja niin kuin kirjan pariskunnan yhteiselo. Todella vaikea suhde, mutta yhdessä oltiin sinnikkäästi. Miksiköhän?

      Poista