torstai 14. tammikuuta 2016

Jussi Seppänen: Kymmenottelu

Me alettiin sitten siinä katsoa youtubea. Istuttiin tai seisoskeltiin selkä kyyryssä saatana neljä jätkää kello kakskytä yli viisi juhannusaamuna ja tihrustettiin pientä tökkivää kuvaa viheltelevästä pingviinistä. Aurinko paistoi näytölle tai aina jotakuta silmiin, käänsi läppäriä sitten mihin kulmaan tahansa. Yksiöstä ei löytynyt varjoa. Koskinen näpytti konetta ja kihersi. Tästä kulmasta näki, että sen mustan heviletin keskellä oli kalju läiskä. Väkisin hiipi mieleen, että tämän kesäyön mahdollinen kliimaksivaihe oli jo takanapäin.

Esikoiskirjailija Jussi  Seppäsen novellikirja Kymmenottelu ponkaisi heti julkaisuvuonna pitkälle kirjamaailmassa, sillä se on yksi kahdeksasta Runeberg-palkintoehdokkaasta, joka valitaan helmikuussa 2016. Novellit sijoittuvat tavalla tai toisella urheilumaailmaan. Kirja on jaettu kymmeneen osaan, joista jokainen on nimetty urheilulajin mukaan. Ylläoleva lainaus on Pituushypystä, joka sisältää Juhannus-nimisen novellin. Kolme lajia sisältää useamman tarinan, seitsemän lajia vain yhden tarinan. Kuten ylläolevasta lainauksesta voi lukea, tarinat ovat elämänmakuisia, huumorilla höystettyjä sekä helppolukuisia arkirealismitarinoita, joissa liikutaan jollakin tavalla urheilun mukana, mutta ei veren maku suussa punnerreta huipputuloksia. Kuten kirjailija sanookin, tarinoissa käydään jopa urheilukentällä.

Jussi Seppänen kirjoittaa työkseen sarjakuvakäsikirjoituksia ja opettaa aihetta Muurlan kansanopistossa. Kymmenottelun novellit ovat lyhyitä ja tiiviitä, eikä niissä kikkailla sanatäydennyksillä, joten kirja oli minun mieleeni. Kirjan kansikuva on kiva, Ville Pirisen tekemä piirros seiväshyppyä kokeilevasta jo hieman ikääntyvästä miehestä. Hyppyrima näyttää olevan aika alhaalla. Liikunta on mukavaa ja urheilu myös. Jussi Seppäsen kirjaa oli ilo lukea. ***

Jussi Seppänen, Kymmenottelu
Kannen kuva Ville Pirinen
Wsoy 2015
s. 171

4 kommenttia:

  1. Kiva lukea postauksesi kirjasta! Omasta mielestäni kirjan alku oli aika kankea, eikä oikein houkuttanut jatkamaan lukemista, mutta onneksi jatkoin - loppu oli mielestäni jo parempi. Ihmettelen ehkä hiukan Runeberg-ehdokkuutta, ei kirja mielestäni niiiiiiiin erikoinen ollut - toki erittäin kelpo esikoisteokseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun olen lukenut kolme kirjaa kahdeksasta tuli kyllä mieleen, että onko tämäkin palkinto valittu Oneironille suoraan kuten Finlandiapalkinto, sillä Finlandiaehdokkaista en olisi valinnut yhtään palkinnolle. Irinan kuolemat on laadukas kirja ja mielestäni parempi kuin Oneiron. En ole henkiolentojen ystävä.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Lyhyitä ja ytimekkäitä, mutta sisällöltään herkullisia tarinoita. Tuo pätkä minkä lainasin on niin tuttua murretta, että se oli pakko lainata. Näin jopa edessäni kaverit omasta tuttavapiiristä, johon kyseinen novelli sopisi todella hyvin. Varmaan monen muunkin tuttavapiirissä on vastaavanlaisia kavereita. Tällä haluan sanoa sen, että novelleissa näkyy Seppäsen ammattitausta sarjakuvien käsikirjoittajana, hän kirjoittaa kuvallista tarinaa. Lukijan on helppo nähdä tarina silmiensä edessä.

      Poista