torstai 7. tammikuuta 2016

Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen

Alitajuisesti olen rakastanut Ruotsia syntymästäni saakka. Rakkaus konkretisoitui kun vanhemmat veivät minut kuusivuotiaana ruotsinristeilylle. Jo laiva oli elämys. Sain 30 markkaa rahaa vapaasti käytettäväksi. Ensimmäiseksi ostin kahdeksalla markalla pussillisen ruotsalaisia makeisia - vadelmaveneitä.

Tykkään niistä vadelmavenekarkeista, mutta voin syödä vain niitä mustia veneitä, koska olen allerginen väriaineille. Miika Nousiaisen esikoiskirjalla Vadelmavenepakolainen on hulvaton nimi ja kirjakin on aika hulvaton. Ehkäpä olisin pitänyt tästä kirjasta vielä enemmän, jos kirja olisi pysytellyt loppuun asti hulvattomana ja jättänyt ne traagisuudet pois. Vadelmavenepakolainen on kuitenkin saanut kiinnostavan vastaanoton ja ihmettelen itsekin miksi vasta nyt luen kirjan, kun siitä on jo tehty näytelmiä ja elokuva (2014). Elokuva muuten palkittiin Norjassa pohjoismaiden parhaana elokuvana vuonna 2014. Miika Nousiainen on tv:stä tuttu ja olen seurannut yhtä ohjelmaa vain siksi, että Nousiainen ja Tuomas Kyrö ovat ohjelmassa mukana. Molemmat kirjailijat pysyttelevät mielellään vanhoissa hyvissä asioissa mukana ja tuovat esille asioita ja tavaroita, jotka nykyihmiset ovat unohtaneet. Heillä on mukavasti erilainen tapa katsella nykyajan elämänmenoa ja verrata sitä menneisyyteen.

Ahmin puolen kilon pussin saman tien. Maussa oli jotain aidompaa ja nautinnollisempaa kuin suomalaisissa makeisissa. Karkeista tuli paha olo, mutta jollain tavalla tuo ruotsalaisten makeisten aiheuttama paha olokin oli hyvä olo. Jopa ylöspäin tullessaan ruotsalaiset karkit maistuivat suomalaisia makeisia paremmalta. Äiti piti ämpäriä edessäni ja luuli minun voivan pahoin. En ollut koskaan voinut niin hyvin.

Mistähän se johtuu, että karkeista tulee aina paha olo. Jos ei tule paha olo, niin ainakin morkkis, että tulipas ahmittua parinsadan gramman suklaalevy tai syötyä kaksi ja puolisataa grammaa irtokarkkeja ja voi kamala miten paha olo siitä tulee joka kerta. No nyt meillä on perinteinen tammikuun puhdistuskuukausi eli ei karkkia eikä sokerituotteita ja tietysti tipaton tammikuu. Viime vuonna se kesti sata päivää, kun oli menossa jokin kampanja. Innostun näistä terveellisistä jutuista aina ja saan miehenkin osallistumaan.

Aamulla olo oli euforinen. Heräsin seitsemältä ja juoksin kannelle ihailemaan Tukholman saariston taloja. Onnelliset ihmiset vetivät hyvin hoidetuilla pihoillaan isännänviirejä salkoihin. Lapsia ei näkynyt, mutta aavistelin heidän nukkuvan minua onnellisempina sängyissään.

Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaisen päähenkilö on suomalainen mies Mikko Virtanen Kouvolasta, joka on lapsesta asti ollut kiinnostunut Ruotsista ja haluaisi itsekin olla ruotsalainen. Hän oli koulussa ainoa oppilas joka puhui täydellistä ruotsin kieltä ja pyysi kouvolalaisissa kaupoissa palvelua ruotsin kielellä, mutta sai vain myrkyllisiä katseita osakseen. Tämä kuvaa hyvin Nousiaisen huumoria. Voin hyvin kuvitella, että minkälaisena ihmisenä minua olisi pidetty Pohjois-Suomessa, jos olisin pyytänyt palvelua ruotsin kielellä, todella typeränä kylähulluna. Nousiainen pistää kirjassaan ruotsin kielen ja ruotsalaisuuden ihannoinnin ihan ylettömiin mittasuhteisiin. Päähenkilöllä on jopa alttari ruotsalaisuudelle ja hän haluaa töistä vapaata aina, kun on ruotsalaiset viettävät vapaapäiviä. Ruotsinlaivalla kuluu vapaa-ajat. Lukijalle varoituksen sana, että lukiessa voi olla pakko nauraa näille kommelluksille. Voin hyvin kuvitella kirjasta tehdyn näytelmän ja uskon, että naurua piisaa. ***

Miika Nousiainen, Vadelmavenepakolainen
Otava, Seven-pokkari 2014
elokuvakannellinen lisäpainos
s. 270
ensipainos Otava 2007

Elinan bloggaus
Marilen bloggaus
Hannan bloggaus
Siinan bloggaus
Kirjakompassin bloggaus
Juhanin bloggaus
Katjan bloggaus
Joonaksen bloggaus
Tiinan bloggaus
Suketuksen bloggaus
Linnean bloggaus

Osallistun kirjalla Marikan Seitsämännen taiteen tarinat-lukuhaasteeseen. Kirjassa on elokuvakannet ja kirjasta on siis tehty elokuva.



4 kommenttia:

  1. Olen pitkään halunnut lukea Vadelmavenepakolaisen, mutta ei ole osunut käsiini. Nyt tuli taas sellainan pakko saada metsästettyä se pian -olo. Olen tosi valikoiva huumorin suhteen kirjallisuudessa (ja elokuvissa, noin muuten en), koska jostain syystä en jaksa "liian" huumorillisia kirjoja. Mutta sekin riippuu tietty huumorista: minulla on edelleen tunne, että Vadelmavenepakolainen sopii minulle ja tämä arviosi vahvisti tunnetta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en edes tiennyt, että olen halunnut lukea tämän, kunnes se tuli vastaan kirjastossa, ilhduin oikeasti, sillä kansikuva on todella iloinen ja kuvaa aika hyvin ihmistä, joka tykkää Ruotsista. Olisin halunnut kuunnella tämän äänikirjana, Miika Nousiaisen lukemana, olen siis hänen faninsa. Nousiaisella on todella symppis, ironinen ääni, sopis tähän kirjaan hyvin.
      Tapahtumat muuttuvat kyllä sitten sinne sinun tykkäämäsi suuntaan... en kerro enempää, kirja sopii sinulle :)

      Poista
  2. Vieläkin muisto tästä kirjasta vetää suun hymyyn. Tykkäsin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ihmettele yhtään, että hymyilyttää vieläkin. Kirjan päähenkilö osasi toilailut ihan suomalaiseen tapaan, vaikka yritti olla onnellinen ruotsalainen, tykkäsin minäkin kirjasta :)

      Poista